Kaikkista kähinää pitäisi välttää sydämenseutuuhan sellainen jälttää eikä tuo iloa rinnalle nostaksi messuujaa pinnalle. Hermot jos roihuuvat tyhjästä tulel moisessa taakka se huomisenkulel tarve ja harkinta rikastais uusihinlähdentää tikastais. Aina kun pyrintää mielessä pitää uusia versoja semmosest itää pian jo rehevää saralla evästä huomisen varalla. Luuloja täynnä jos olalla reppu tuolilla pysyy kyl enimmin peppu moottori saatava möyryymään puuhista otsa se höyryymään. Ellei oo evästä laatujensortis punalla merkitty ruksi on kortis sinne vaan jonojen jatkoksi unelmat saksittu katkoksi. Itseään tarvi ei mollailla liikaa eikä sit voikaan, kun ympäril tsiikaa jokaisen joutu ei ehointa mäntienheilunta tehointa.
Etenkään helteillä mitään ei jaksa korvien välistkään, liiemmin raksa pelkkää on normien hakua saamatta soppahan makua. Jaksamisriitit ne unhossa tuolla haaveitten kukkuloin etäisel puolla unelmat rusinoiks muuttuneet ankkurit suoperään juuttuneet. Iloaan pitäisi lämmöllä vaalii sehän se sisäistäis kummasti kaalii rattaat et alkaisi raksamaan henkisenhollilkin jaksamaan. Toiveittenpyssyä nurkkaan ei heittää syvintä olentaa moskalla peittää nupuista kehittyy kukkia etäämmäl paiskomaan hukkia. Rajaisii toki on konstit ja eväät ohi nuo soljuneet virkeemmät keväät tuolloinkaan ruuti ei riittänyt menesteen hivakkaan liittänyt. Päivissä siltikin annettu olla hyppinyt laineil vaik keikkuen jolla kirjattu tuhansii sortteja availlen vääriikin portteja.
Kesäisest kuumasta vanhall on haitat täyttyvät äkäilyist ylmäärin aitat ei enää änkeä rannalle viileistä juoksele mannalle. Sisällä yrittää urheast jaksaa olemansaldostaan veroa maksaa ankkur on omissa vähissä korjaust luullust ei nähissä. Itseistä niukkuutta, pisteestä toiseen moni ei tyytyisi sekunniks moiseen täällä vaan orpona lorvailen riimienpätkiä sorvailen. Elämä annettu, hyväksi elää pieneskin sielussa kelloja helää ääni vaan himmeän peitossa sakoa nuukasti keitossa. Tarkasti ottaen, rutina väärin onhan se mullakin, omani häärin lähes kuin pollena tallissa anot jos raamien sallissa. Mahaakin pureksii, kurjaksi saakka ilmankin riittäisi harteilla taakka täytyis vaan oppia kestämään synkillämaalailut estämään.
Täytinen helle on vanhalle myrkkyy siitä vaan nykyisin, pakkoista tyrkkyy useita päiviä eteenpäin löhöilyn kynsihin huono jäin. Ruohoa siltikin lyhensin vähän pakkokin tulla ol tulokseen tähän nytkin jo umpuutti massalla että vain, puolterän passalla. Lykkäysräpäskää, sitäkin työnsin olkapäähaittani inhoksi myönsin ihan vaan tärkeimmät toimittaa jotka ne pitäilee loimittaa. Kesäs siis kuljetaan helteisenhuomas viileittenjälkehen, äkisti tuomas nuorena käsii ois läpsännyt rannalle salamast käpsännyt. Lähinnä mäeltä maisemaa vahtaa aaltojenleikkiä lahdelta jahtaa puissa ja pensais nyt ytyä lähespä, aarnionrytyä. Sorean, - tunnoista ykköseks laittaa oma ei ramuisuus sellaisis haittaa täälläkään aina ei palella jäisienhuuruisil valella.
Pentti Pohjola 20030717 (20030717) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu