Juntturanmoista on orpona olla elämän kylmällä, tuol kartanolla näin vaan on menonsa matkannut ääristä toisihin vatkannut. Usein ol kuvite, ykkönen juuri haaveittenhaasia liiasti suuri arki läh verhojen takana ruttuna enempäin lakana. Tuumailtu, miten ois ehjintä mennä koska ei leijamme kummosest lennä panokset syystänsä niukkoja joskus ei putkessa hiukkoja. Siinä sit äärentyy yhteen sun toiseen -useekaan jämähtäis sekunniks moiseen äijän vaan pakkoista sällätä nuoteilla, riimeillä, rällätä. Melkein kuin kaivaisi sekundaa ojaa työkalunvartehen enimmin nojaa uneksut kyllä ne ravailee hohtoisensorttista tavailee. Kiitoksennöyrtyä, tokihan sitä arvossa pitelee jos sitten mitä enemmät olis ehk haitaksi raavitaan tällaiseks laitaksi.
Vanhalla ihmisel rutkast on aikaa monia turhiikin mielessä kaikaa niinkuin nuo haavehet hyvästä tunnelmapuolisest syvästä. Kuvitemyllys voi kaikkea jauhaa siellä on hötäkkää, siellä on lauhaa mitäpä milloinkin menossa oikeesti tietysti tenossa. Itsensä liikkeitä, noitakin vahtaa päivästä päivähän salamast jahtaa kussakhan kärryt ne kaatuivat timantinsävyiset maatuivat. Onkohan yhtäkään ystävää enää noitten ain hankinta tuotteli tenää yksinään katseltu seiniä harrasteist, hengelle heiniä. Sellaisis melskattu päivät ja illat rakentui aiempiin tanakat sillat joilla voi sieluaan liikuttaa havainnot taltehen kiikuttaa. Erittäin antoisii sellaiset joudot mistä ol mahdollist hakea noudot ulkoopäin, tarpeetont tavaraa piensielul siltikin avaraa.
Tärkeintä sietää on toisia lähel päivittäin ketkä he silmäimme nähel moiseen jos ongelma asettuu itseinentunto siin lasettuu. Kenenkään puheist ei virheitä etsii tökerönhanttinsa täytyvi metsii juuri, et kuuntelul aikaa jää ehdoitta tärkeä pointti tää. Heti jos ärähtää moitteisist sanoist tarttuisi taidolla kipuisenhanoist sehän ois huomisel lääkettä ohentais eittämät kääkettä. Järkeäriittäen, vaaroja torjuis mitä sen väliä, muuten et horjuis sopu ois sellaista rikasta ylempiin kohottais tikasta. Nämä on lonkaltaheittoja juuri kiusaus terompiin todella suuri hillitä kielensä kantimet nöyränä tajuten antimet. Henkistenreppu jos rutistaa selkää eipähän ihme, et tulevaa pelkää sielu siin suruista rutistuu möllisii tulee nois mutistuu.
Yksin ei täydesti kukaan voi olla suuremmalt huoltajalt riittelee holla moisessa fakta ja varaus viskataan hittohon haraus. Aamut nyt kesäiset lämpöä antaa päivittäin silmäil saa, vettä ja rantaa vehreänvarjoissa kulkea motkotuskansions sulkea. Ettäkö yhä on nivelis kipuu venho et kivikoinsyrjiä lipuu jos oisi hoidettu kuntoa kelpaisi kiitellä tuntoa. Ihminen lupaa, vaik ihan sit mitä noinkaan ei hitusest täyttele sitä pääsee vaan tuolloisest erilleen luistamislankoja kerilleen. Joitakin osataan siltikin poistaa minkä sen jälkehen naamat ne loistaa tupakannälästä hypäten raittuuden iloista nypäten. Ei tarvi lunkluttaa kurkusta viinaa joka tuo perheille täytistä piinaa luonnetta vaikeempi oikoa tarvis ehk piiskalla roikoa.
Varjeltkoon häntä, jok valittaa vaivoi lastaten pikkusten nipristein laivoi ethän sä tiedä ees tosista hiukan vain äärisist osista. Minul taas taatust on ylitse tuosta siltikin näetkö, uskallan juosta asenne sellaisen ratkasee uikutuspuolens jos katkasee. Enhän täs vertailuiks haluukaan heittää kipu se nuppia yksistään keittää otettais kuorma pois niskasta näppösin tarttuisi riskasta. Toki on hölmöä höpöttää moisest kirpun vaan puremaa, sisuisest toisest minulle annettu kestoni seassa sopassa estoni. Ikä voi uuttakin ankeeta mättää pahimmoil polulle täydesti jättää eikä sit niurasuus paranna höllentei kohdalleis varanna. Useita metkoja, hirnunkinsorttei jokerin jakaes kännyihin korttei riitettäis omis ees mitoissa vieterinväsymät hitoissa.
Pentti Pohjola 20030707 (20030707) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu