Silloin kun on joku este mitataankin äijän keste riittävätkö rusinat tuleek täyteen tusinat. Eristyksiin pyrkimällä väliäkö sitten tällä kussa kulloin jolkottaa puolusteita molkottaa. Väistymistä, kaikkityyni iskee pollaan, oma syyni arvonlasku tiedossa häikkäpuolta siedossa. Muistamatta mikä vastuu olonarvot pilal kastuu järkeville selviää läpsäisy vain nipsu tää. Plussatulost miten mielis äkkikäännöksestä kielis tyhjää, tyhjän takana selvisihän pakana. Toki käsis, leikkikortit umpeloitu sivuun sortit joilla mallit jenkattu venyviksi trenkattu.
Kutsu kävi kahvipöytään että mäkö tuonne töytään naapurihin löntystän selkävaivas köntystän. Ei tuu mitään, pakko sanoo lykkäystä niinkun anoo huolia se lisäisi kaf et kupist nisäisi. Nyt oon oma herra täällä nukkusängyn pinnanpäällä täst en tänään luopuile muistakeinoist juopuile. Almannakast tarjoukset kattausten varjoukset ryyppielyn muodossa ikituttuin suodossa. Pois täs jääneet juhlainpidot lähestulkoon, kaikki vidot vuosia on harteilla näillä syrjäparteilla. Luulis rungon eheytyvän huomisist et tapais hyvän ilon pärstäl pällistäis junkajutut källistäis.
Haaveksuntaa pitää jatkaa arki liikaa, vääntää, vatkaa ote oikeist lipeää pirust tekee kipeää. Siispä kuvitellaan yhä mitä tuosta, arki, pyhä elämä on raiteissa hontturointi maiteissa. Jetsulleen ei mikään mene sen on verran raakki vene tuijailua tapahtuu öisin moisest vapahtuu. Laiskansutju, miehenpuoli alla sänky, taikka tuoli niukaks askel päivittyy möllinhenki häivittyy. Tätä soppaa lusikoiden irrallisest juuri voiden kertyy mielten kansiot poissa extra ansiot. Iloa ei usein tapaa jotenkin silt kaikelt vapaa haastehenget hukattu soimo vesil pukattu.
Monista saa vanha kiittää plakkariinsa uutta liittää elämää kun seurailee vähäst itskin teurailee. Sisäsiivot, kotoperäst nurmenleikkuut vehkeenteräst aina jotain ilmaantuu tehtävikskin filmaantuu. Luonto nyt on hellimmillään siitä kuva, tellimmillään merenpeili hopeaa tajunehti, nopeaa. Hitsii omist selkäkivuist jos vaan pienest tarttuu vivuist enemp toki jäädä saa lojuu näinkin kohdal maa. Yhä viitsii tehdä näitä aattelusten mällinpäitä niukissa kun nyhertää likajälki papruun jää. Keinot tästä yhä vähii ennenkään ei löytänt lähii pienen miehen mielessä hidust jengat pielessä.
Nololt tuntuu valitella siedonrimaa alitella kun on selkä kipeä eipä ukko ripeä. Kastelkannun kahvast tarttuin ristiseläst viiltoo varttuin palavast siin räimäsee hirmu äreel läimäsee. Tähtei iskein silmäinseudus vettä kun on kasveil reudus nyt juur pedil parasta eikä ryöhi karasta. Pysyvääkin, perusvaiva muttei tälleen, hermoonkaiva norjemmin voi askeltaa eikä kiperintä jaa. Velikin hän tuonnoin poti asempaikkan, ainoost koti nyt jo töitä toimittaa selänseutuu voimittaa. Uskoisin et tästä erkoon päiväinkuluist löytäin perkoon voipi askel rennontuu herkemmässä nauruun suu.
Pentti Pohjola 20030701 (20030701) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu