20030701 Mutkitteita


20030701 Väistymistä...

Silloin kun on joku este
mitataankin äijän keste
riittävätkö rusinat
tuleek täyteen tusinat.
Eristyksiin pyrkimällä
väliäkö sitten tällä
kussa kulloin jolkottaa
puolusteita molkottaa.

Väistymistä, kaikkityyni
iskee pollaan, oma syyni
arvonlasku tiedossa
häikkäpuolta siedossa.
Muistamatta mikä vastuu
olonarvot pilal kastuu
järkeville selviää
läpsäisy vain nipsu tää.

Plussatulost miten mielis
äkkikäännöksestä kielis
tyhjää, tyhjän takana
selvisihän pakana.
Toki käsis, leikkikortit
umpeloitu sivuun sortit
joilla mallit jenkattu
venyviksi trenkattu.


20030701 Nyt oon oma...

Kutsu kävi kahvipöytään
että mäkö tuonne töytään
naapurihin löntystän
selkävaivas köntystän.
Ei tuu mitään, pakko sanoo
lykkäystä niinkun anoo
huolia se lisäisi
kaf et kupist nisäisi.

Nyt oon oma herra täällä
nukkusängyn pinnanpäällä
täst en tänään luopuile
muistakeinoist juopuile.
Almannakast tarjoukset
kattausten varjoukset
ryyppielyn muodossa
ikituttuin suodossa.

Pois täs jääneet juhlainpidot
lähestulkoon, kaikki vidot
vuosia on harteilla
näillä syrjäparteilla.
Luulis rungon eheytyvän
huomisist et tapais hyvän
ilon pärstäl pällistäis
junkajutut källistäis.


20030701 Siispä kuvitellaan...

Haaveksuntaa pitää jatkaa
arki liikaa, vääntää, vatkaa
ote oikeist lipeää
pirust tekee kipeää.
Siispä kuvitellaan yhä
mitä tuosta, arki, pyhä
elämä on raiteissa
hontturointi maiteissa.

Jetsulleen ei mikään mene
sen on verran raakki vene
tuijailua tapahtuu
öisin moisest vapahtuu.
Laiskansutju, miehenpuoli
alla sänky, taikka tuoli
niukaks askel päivittyy
möllinhenki häivittyy.

Tätä soppaa lusikoiden
irrallisest juuri voiden
kertyy mielten kansiot
poissa extra ansiot.
Iloa ei usein tapaa
jotenkin silt kaikelt vapaa
haastehenget hukattu
soimo vesil pukattu.


20030701 Luonto nyt on...

Monista saa vanha kiittää
plakkariinsa uutta liittää
elämää kun seurailee
vähäst itskin teurailee.
Sisäsiivot, kotoperäst
nurmenleikkuut vehkeenteräst
aina jotain ilmaantuu
tehtävikskin filmaantuu.

Luonto nyt on hellimmillään
siitä kuva, tellimmillään
merenpeili hopeaa
tajunehti, nopeaa.
Hitsii omist selkäkivuist
jos vaan pienest tarttuu vivuist
enemp toki jäädä saa
lojuu näinkin kohdal maa.

Yhä viitsii tehdä näitä
aattelusten mällinpäitä
niukissa kun nyhertää
likajälki papruun jää.
Keinot tästä yhä vähii
ennenkään ei löytänt lähii
pienen miehen mielessä
hidust jengat pielessä.


20030701 Kastelkannun kahvast...

Nololt tuntuu valitella
siedonrimaa alitella
kun on selkä kipeä
eipä ukko ripeä.
Kastelkannun kahvast tarttuin
ristiseläst viiltoo varttuin
palavast siin räimäsee
hirmu äreel läimäsee.

Tähtei iskein silmäinseudus
vettä kun on kasveil reudus
nyt juur pedil parasta
eikä ryöhi karasta.
Pysyvääkin, perusvaiva
muttei tälleen, hermoonkaiva
norjemmin voi askeltaa
eikä kiperintä jaa.

Velikin hän tuonnoin poti
asempaikkan, ainoost koti
nyt jo töitä toimittaa
selänseutuu voimittaa.
Uskoisin et tästä erkoon
päiväinkuluist löytäin perkoon
voipi askel rennontuu
herkemmässä nauruun suu.

Pentti Pohjola 20030701 (20030701) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu