Kesä on vanhalle hiljaista aikaa silti tuos moisessa yhäti taikaa rehevyys luontoon kun puhkeaa onpahan silmälle uhkeaa. Pensaat ja puut juuri rehevää tarjoo helteittenkohdilla., metkasti varjoo nurmet niin nukkaisen suloiset tänään ei vähääkään kuloiset. Merta saa ihailla päivin ja illoin omankin pienuuden tajuaa silloin taitaja laittanut kehykset antanut seudulle ehykset. Näissä tääl puitteissa, Suomemmemaassa elämän antimet eivät ne haassa raha ei tällaisis ratkase sielujensujua katkase. Toki voi tiukkailla eurojensaanti hyvinkin pettävää moisien jaanti ohittuu kaipailut kesällä melskates metkojen pesällä. Arki kyl itsestä todisteit antaa vaikka kuin vahtaisi vastaista rantaa laajast saa kuvitteet kiehua estel ei lippumme liehua.
Oma on reviiri kullekin tärkee pienikin poikenta tunnelman särkee vaikkei tuot määryytä omista etäällä henkisist lomista. Pikkustkin näiverryst jos sitä aistii ärsymmän asenteist järkisest laistii noloo ois poltella päreensä valjastain vihoihin äreensä. Sietämäpuolta siis koulia pitää yhtyydentoimia alkaa et itää jossain vaik röyhkeetä rynniä leppeemmäks tahtoa ynniä. Toinen voi kokea, kiilataan täällä eriset näkymät hänellä näällä mielteistenkuohut kun säpeissä onnemman avaimet näpeissä. Ei pidä hörkentää kusiaiskohtaa sehän voi rönikköön äkisti johtaa laittaen tuntoja tukkohon olentakäsitteit lukkohon. Vuotetaan rauhassa, sietävänpitoo hulluuhan hömpsösti kärheisnä vitoo ilot on huumorin kukkia poljetaan rennosti rukkia.
Miksikö tarve on riimienpariin siksi, et paatti ei törmäisi kariin ilman noit tukahtuis tunnolta estyisi niukaltkin kunnolta. Tarve on toimia, eväittenmääris kussapa muualla mitenkään hääris arkinen työ kun jo takana ruttananoloisna lakana. Pikkuset aattelut selvittää ilmaa haittaako tuottais, et vähillä filmaa omaksi pelkäksi huviksi sielunsa aroa kuviksi. Eikä näist monet ees tipastkaan tykkäis kauaksi katseelta salamast lykkäis nollillamenoo tuo merkkailee yhtä ja samaa juur lerkkailee. Häpeän kantelen värssyjenmyötä äijälle tämä on lähespä työtä purkamal kertyneit paineita laantamal terävii laineita. Kipristeenkohtia, niitähän löytää eikä ain putsatuks saanene pöytää siitäkin käynnistysvoimia pakko on jotenkin toimia.
Itseehän siitä voi enimmin syyttää pienistä aiheista tuntoo jos kyyttää tarkoittain ärtyistä oloa sehän se jaantona noloa. Pitäisi iloita jokaisest hetkest nöyrästi kiitellä, olemanretkest että saa luontoa ihailla omilla jaloilla pihailla. Toisinkin olla vois, runsaissa vuosis ettei ees liikunta luontuisi kuosis sänkynsä pohjal sais oleilla alisteentuulissa koleilla. Meille on annettu allemme jalat noitapa käyttäen lipsinnän alat ei iske tulpat, ei räkimet kunnossa pysyy myös näkimet. Elämäntavat, ne tarkkailun alle niinkin et pieneneis vatsasta palle kiloja niukemmiks yrittää ahmailunhalunsa syrittää. Kovaa on ruuvata toimiinsa muutos vaikka ei hidustkaan oisi tuo puutos ajatteit hellemmin ruokkia lievemmäl läähätteel kuokkia.
Mieltä jos puristaa jatkuvat huolet ennenhän aikaisest varmasti kuolet syitä siis täytyvi tutkia oientaa repivii mutkia. Itsessä ihmises ongelmat ovat haasteena sentakii juurikin kovat pystyykö aidat ne poistamaan yhteisöhenkisest loistamaan. Jolloinkin aiemmin räpsähti haitta vähä sit vähältä, kukuntui aitta koska ei saanut noit tuulettaa ulkoisil korville, huulettaa. Siitä sit paisuili surkeittenpinot järjellä aatellen, turhankin vinot taisteluu huomenkin humajaa kiusaisten patiinit kumajaa. Tuollaisest montust on vaikea nousta yksinään virittää, sietoisenjousta ellei oo käsiä tarjolla mitkä nuo loppuna varjolla. Hävettää olla kuin rikoksentiellä toisien jaloissa särmäisel miellä uhmaa ei minuuteis lävitä vastaisenvaahtoja hävitä.
Pentti Pohjola 20030625 (20030625) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu