Joutessain täs riimei väännän ajatuksii myönnöiks käännän siinä koko täyttely oletteitten näyttely. Sanoi laitan peräperää tuumoonnälkä siinä herää ahmimalla moisia rauhemmin saa koisia. Yhdelt tuntuu silmäiltäissä jujunpuutet liikaa näissä haluun olla kimpussa vaikka eväät himpussa. Mitätuosta, yhtärataa pyssyn kun sen päivin lataa antain jotain joutoa kansioihin noutoa. Henkireikä, mennä, tulla vaik ei paistuis soreeks pulla niukemmalkin annetaan saalist kotiin kannetaan. Iloitahan pienist määrist juuri minimaali häärist sopivia lotkolle ei käy tunto notkolle.
Harvoinpa passelist ilmat on täällä kintuissa kierto se, lähespä jäällä pikkunen teko taas hiottaa paidan sen lutiseks liottaa. Ongelma korostuu vuosienmyötä eikä nyt jaksele paiskella työtä raajat täs revitty pilalle huolia mätetty tilalle. Nyt on vaan oltava iisisti ihan piirissä tällailla, kodon ja pihan lonkat kun rajoittaa kulkua hartiat tarjoaat sulkua. Kyyrymmäs olo ei hituukaan passaa ristselkää jälestä julmetust rassaa vähääkin kiertoa vähentäin tönkkyyttä tietysti lähentäin. Kymmenet vuodet on johtaneet tähän että on papparast hyötyä vähän imurin varteen kyl tartutaan ruohookin nurmilta kartutaan. Siinähän lähespä liikkeinen puoli tutumpi tänäisest allansa tuoli vintillä jatkust nuo kierrokset lieväytyy henkiset hierrokset.
Joiltakin sujuilee elo kuin tanssi yhäti kiintoinen huomisenlanssi missä ei murheita kysellä omia aikeita, nysellä. Sitten myös heitä, joil ohjuussa vikaa rattaittenpinnoilla liiasti likaa haitat keil harteilla asuneet kuumasti sielussa pasuneet. Yrityst odottaa, vähäkin vierel jolla jo entisist ihonsa hierel saapi aink kuvite käyskellä peilauspuolella näyskellä. Tarvitsee toipua orvosta olost hinautuu hiljalleen näkysäl kolost puutteistens reppua raahaten itseä ehyympiin naahaten. Kyllähän leikiksi tuota voi maineil hyvinkin tärsyväst paiskivil laineil sovitus olkohon ohjeena edelteet vaikka kuin sohjeena. Varmasti tahtoisi mutkia suorii pidellä käsissään ohjailunuorii järjelle että sais käyttöä tunteitten plussille täyttöä.
Ihminen haittoineen elämäs kulkee ovia aukoo, ja niitä myös sulkee tietämät mitä ois parahin kaikkisist keinoista varahin. Erheitä tulenee jonoissa ihan märkimäl kyynelil useinkin hihan silti on onneekin matkassa kelpailee kuleksii jatkassa. Vieras ei tiedä, mist kiusoja laukee eteenpäinmenentä väkist se raukee noluudensaroilla puolittu yltöinen mylläntä kuolittu. Päivää on tälleenkin aamusta iltaan joitakin ruoteita löytyen siltaan lankkuja mille sit heitetty konstisenomaiset peitetty. Sellaista seurantaa, vuodesta toiseen mahtuisko riemua alati moiseen osaavalt voisi se onnistuu naulankin kantahan ponnistuu. Äkkisil vireillä, kuuppa on nurin hantaakit päästyneet, itseisen kurin tuulientiellä tääl ravataan porttei vaik auemmaks avataan.
Pentti Pohjola 20030609 (20030609) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu