Tuskaisel mielellä riemu se hukkuu onnensa ohitse kuorsaten nukkuu elämä pahasti rajainen ihminen laadult kun vajainen. Silti sit toivoisi mukavii lisää jotenkin kaipailee, ilojen nisää ansiot sellaiselt puuttuvat hiihtimet ronikkoon juuttuvat. Kuvitteet myllertäät vähäskin mieles lörpötyshaluja riittelis kieles seinillemöky kyl alentaa höristekorvii, ei lähel saa. Omissa oloissa hiivitty liikaa ylenkin kaukaa noit etevii tsiikaa miten he henkensä herätti tantaluspuolensa perätti. Maallinen malli ei oikeestaan riitä ellei siih tuntojen käsitet liitä niin, että solmut ois pitävät siemenet laatuisiin itävät. Elämän aikaa ei tuhlata soisi ajaterakenteit runsaiksi loisi kestäen kaikkiset kahinat itsen nuo sisäiset nahinat.
Henkistä nikotust useinkin sattuu tekisi mieli siin polkea hattuu ennekuin synkeä syrjäytyy valon taas vaikutteest nyrjäytyy. Puntarin nokassa jotenkin ollaan omaani soimoa linjalle hollaan karien ohi et lipuisi itsensä terämmäks vipuisi. Yhä saa yrittää helmiä löytää vaikkakin tunkioons useimmin töytää samaa on maalla, kuin merellä ripeetä kiertoa verellä. Kivaakin tihkunut naahailuin raost jokainen hetki ei mietettä paost ihan kuin onnenkin tavannut senkin jo jäljessä ravannut. Mieltymii ootettu oikeisiin uriin höpöilynhenkeä saatettu kuriin vaivaa on nähty ja langettu ruojua röniköist kangettu. Sitten jo iskikin vuosientaakka otsahan läiskäten, ukko on raakka älä silt otteesta hellitä kohtaasi sisulla pellitä.
Juuri, et ihmisen sieto on heikko tuossa on tulevil, haamu ja peikko mitenkä kestäisi vastusta säästyen niskansa kastusta. Tilanteet vaihtuvat salamast toisiks ilojen ääriltä, harmien moisiks ollaanko vaterin tunnossa henkisen-henkselit kunnossa. Kovin jos pienistä pokka se pettää suuremmis varmasti sielua kettää yksilökohtaisen muodossa jokainen paikkansa suodossa. Hätkeitä väistäisi, kunhan vaan voisi ilompaa huomenta itselleen soisi ei kyl voi liiemmin lonia tämähän koskenee monia. Onnisten joukkohon, suurinta pyrky melkeinpä väkisten jopati tyrky ansiot toki ne puuttuvat esteiksi luullusti muuttuvat. Päivä kun nousevi toisensa perään yhäkin lähempän loppuain herään olisin siedetty aikani löytäen nöyryyden taikani.
Pikku jo lipsahdus haittoja tuottaa kenenkään ei pidä itseensä luottaa olipa kyse vaik uunista totusta lämmitysduunista. Liian jos heikosti kohentaa puita ehkä sit niurahan vetävi suita pellit kun kiinni ne läimäsee kitkua tiloihin räimäsee. Nenäs jos ärsyää uunin ne tarjot ylenkin harmaiksi muuttuvat varjot räppänöi pakko siin avata luukkujen äärille ravata. Turhista meuhkooksi monetkin mieltää suurena haittana, tilanteen kieltää älä noist polttele päreitä -viskoksi, syyttömil äreitä. Minulle savu on, haittojentukku rauhainen menentä kiukkuhun hukku uuni, se kolia kunnolla valoa riitommin tunnolla. Jokaisel käppäjäl mokia piisaa elämän arkehen sehän vain viisaa unehtuu päivässä parissa oltu et hetkinen varissa.
Pentti Pohjola 20030517 (20030517) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu