Huitaistu viisi taas riimiä hetkes pikkunen poikkeema arkises retkes tunti ehk tällaisis tärvääntyy arjesta erilleen, pelkäst syy. Kovin siis tärkeää, kynään et tarttuu uuttakin millisenheikosti varttuu sopivii lauseitten loppuja entisist erillään toppuja. Moni ei tällaisist hiventä piittaa tyhmyyden anniksi surutta niittaa olemat vähääkään väärässsä klappia löytyy täs jäärässä. Pian nää näpytän, koneelle heitän käs-alan jäljiltä siistiksi peitän mappia hyllyllä lihottaa senkin jo vuoksi tuo kihottaa. Tulossa pyhiä jonoissa ihan lumet jo sulaneet pinnalta pihan yleenskin vähineet maisemast niistä, jotk syksystä olleet ast. Otetaan juhlat ne rennostimennen kiikuttiin nuorina, murkinaa ennen pääsiäispyhinä iloiten mämmiä, munia, siloten.
Vielä kun kynä se pysyilee näpeis aatokset täysin ei onneksi säpeis riimeille ovet ne raollaan kiitoksin sellaisest, haollaan. Tyyntähän tietysti pintaisest tapaa sisällä mielessä yhelmäst lapaa antavi kuvitteen ravailla olemanlippaita availla. Järkikin jaksavi innolla juosta itseään kohottaa tylsyydensuosta henkinen reikä se hoitunut elämäniloksi koitunut. Muuten vaik nuhjailee päivät ja illat säilyvät olemiin ehjinä sillat pienissä puitteissa omissa kokemainvähien lomissa. Ystävät antaneet keinoja käteen vaikka ei rupeekaan laadusti päteen omuutens oksilla keikkuilee entisen-eväillä reikkuilee. Tarkkailupuoli viel jotenkin toimii medioist ripsuja kupooliin poimii kestetään aikamme virrassa uusia loimia pirrassa.
Ellei noit avujaan ajoissa käytä valoisa itseään, eipähän näytä ontuma alkaa jo lapsena mitä sit harmaja-hapsena. Kaikkea tällaista pollassa pyörii oleman ollessa yhtäistä nyörii ulkoisuus pelkäst kyl hukassa sisältään, joltises pukassa. Omissa määrissään, tietysti juuri lujemmal vipal ois edessään muuri äly kun ahtaissa raameissa eipä siin plussien laameissa. Itsessään kokee ne nousut ja laskut juuri et, enimmin tyhjinä taskut sanat kun loppuvat kaveril ylenkin altista haveril. Aiemmin hänkräsi jotakin työtä iloineen, suruineen, sellaises myötä ehtoolla täytenä naattina tyytyvyys tehdystä saattina. Nyt ovat rattaat ne pelkästi ojas vaikka kuin tosissaan menemään nojas sisäistä itsee kyl hoputtaa morsea ympäril koputtaa.
Lapsi kun syntyy, hän elää ja kasvaa vanhemmilt tulossa ilojenrasvaa huoleton meininki vallalla ohitsekulkuja kallalla. Isompan tarjotaan ohjia käteen pitäisi rupeilla eväillään päteen siinä jos varpaat ne vapisee koristeet kruunuista rapisee. Vahvalla uskolla, kuka hän jaksaa täyteys palkan kyl ripeilyst maksaa onnistet toisensa perästä kiitokseks, aikaisest herästä. Silloin voi solmia tärkeät suhteet unhottaa orpuuden ankeiset nuhteet herättyin järkensä juurilla vastuisten otoilla suurilla. Ruotelivarresta tiukkaiset otteet huomionarvotta, jääneinä sotteet luistavat asiat hienosti tunteistenpuolelkin, vienosti. Kestämä vahvistuu kohtaamaan esteet vikkeläst luikuilee suonissa nesteet hattuaan saa tuossa pidellä sorjia hengessään idellä.
Toinen kun puuhaa, ja itte on nolla hivenen hävettää, moitittaa polla vuodet täs kyllä ne enemmät nuoremmal juttuset menemmät. Eihän näin ohessa todella tarvis mutta vaan kiusojens terävis sarvis hermojaan tällailla helliä kauempan puuhista kelliä. Harraste jaksaa se yhäkin voittaa pakertaa riimejä, ohessa soittaa lojollamakuu ois kyytiä sitenhän tulis vaan, hyytiä. Kaverit kadonneet vuosienmyötä tehty ei tarpeeksi tontilla työtä itse on syyllinen mokihin saamatta laseja pokihin. Apuja kertyy silt suunnast ja toisest kiittämät ei ole kukkurast moisest päivä ain toisensa perähän yhäti nöyrempään herähän. Mokia tuli, ja yhäkin jonoo hidastaa samalla äijällä monoo kuinkaspa muuten se olisi ruuhi et pohjastaan kolisi.
Pentti Pohjola 20030416 (20030416) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu