Ensin ol soitantaa, sitten jo nuotti moisilla itselle iloa tuotti kaikkea tällaist nyt kasassa perähän, riimien tasassa. Harrasteenlaadut siin lähellä aivan juurikin pikkasen asetti vaivan oli, et ääreensä lyöttäytyi aatoksii näkysäl syöttäytyi. Pääosin takana, tuumailuintauti enää ei soitosta nuorekkaast nauti värssyjä yhäkin vääntelee olemankiviään kääntelee. Muutoksentuulien suhina loppui tänään ei tarttekaan olla noit hoppui siltikin sisintä penkoilee jospahan jotakin jenkoilee. Yhtä ja samaa, se pakko on myöntää vainkin tuot tuutista, päivittäin työntää keventää jotenkin oloa elämä täällä väh noloa. Innosta yksin ei tulosta synny kotoinen arvio, olen jos nynny matkalla mieleni pohjalle lähespä tylstyiseen ohjalle
Sivusta elämänkuohua tsiikaa moisessa vanhalle puuhaa jop liikaa rakenteen rasitteet haittana täytinen vapaus maittana. Muual ei kyyhää nyt ukkona täältä iso jo remmi, se pysyväst päältä entisten eväillä huomiseen niukkien tuntojen tuomiseen. Kiitosta kaikesta yritän jakaa en kyllä ihminen, alukskaan vakaa hermostuis nostelen äläkän julmankinmoisen sen käläkän. Hiljalleenolo on äijälle tärkee ulkoinen mekkala tuntoa särkee pienessä kylässä rauhan saa tämä on ihana isäin maa. Meri tääl kesillä helmenä kiiltää alkuisel suvella sydänt et viiltää liiankin täyttä on antinsa ylisen mahtavaa kantinsa. Että on ikänsä yhdellä pihal rantaman suuntaisest, välkkeisen sihal siinä on paljon, ja ylikin räytyä kesäiseen sylihin.
Riimit on pakoa täydestä tyhjäst sentakii seulomat mappeihins kyhjäs vaikka ois tolkku se toisaalla olemme härästi roisaalla. Joku saa polttaa, kun aika must jättää isohon nuotioon tekeleet mättää hävikinvaaraa ei hituukaan kunhan nyt näprätä näit vaan saan. Arkistoonvienti ois hevosenleikkii näillä ei parantais yhtikäs meikkii unho siis ukon tään kohtana pölyisyys niskassa hohtana. Toisaalt voi säilyttää, taikkapa toisin nurmen kun alla jo lahomas koisin elämännälässä haettuu harmaata keinommin paettuu. Innostus joskus se nuijasti iski tonki noit aatteit kuin kapinen piski jälkeen sai rauhaisan rattoisen mielensä kuohuille, kattoisen. Leikkiä sanoilla, siinä se juju ällillä yrittäin, eipähän suju mukavuus tässä ol peittona yhäti uusihin heittona.
Elämäntuulis voi harittuu alkaa lynkätä jotenkin, katsannonjalkaa reitit ehk kartalla ristissä aiemmintuumitut mistissä. Siinä sit pudistaa ihmeillen päätä kussa on kertynyt moottoriin jäätä päivittäin tuota kun käyttänyt olemil säiliöö täyttänyt. Ulkoiset seikatko purtiloo ohjas kyvynkhän vähistä, reitillään pohjas ihmeisii juttui on monia hatusta arpojaan lonia. Työmiehen rytkyjä päällänsä kantoi voimienmukaisest itsestä antoi ellei se alkuunkaan riittänyt -puomeja renkaaksi liittänyt. Jospa nuo laitetaan harrasteet jatkoks käyköhän silloinkin saantoinen katkoks äly ei venynyt enempään että ois solmeillut, menempään. Omuuden keinoilhan reissussa ollaan väkiste tao ei järkeä pollaan lopulta kuoppaansa tipahtaa yleisilt sivuhun vipahtaa.
Kuka tääl milläkin reitillä seilaa läheistens yhteyt jotenkin peilaa hölinää siinä voi harjottaa omia linjoja tarjottaa. Ihan jos umpises, suu on se supus kestoisen ikänsä, vaikuttaa nupus tarvimat palkintopallille saannokset, syöttynee hallille. Aina on tehdyissä syvimpäinhituu etenkin silloin kun orpona kituu valoa ahmeilee mielehen kunnes taas horjahtaa pielehen. Yhtäistä yrityst, eteensätalloo liikuttaa samalla onnisteenpalloo mitä nyt, vähillä voimilla haprakaks käyneillä loimilla. Haittojens keskelkin kiitoksen muistaa sellaisen avulla paremmin luistaa vaikka ois kulumii hepussa mieleistentäytettä repussa. Jonlaista jauhoa myllymme tuottaa senverran täytyilee holliinsa luottaa saattaapi joku siin nokkaantuu anisenharvemmat, plokkaantuu.
Pieneks mennyt olonpiiri hieman kuin ois, nurkas hiiri aatellen vaan räpsäilee riimei mappiins käpsäilee. Ei nyt suju isot mitkään vuosikaudet, laadut sitkään myötämaata lasketaan kuvitteil vaan kasketaan. Tekohommis hiiltyi päreet ei voi sanoo, näin on näreet ohiaskel tuttua välttääksensä ruttua. Ihmiseks kyl itsein koen sehän tästä, lohduks hoen toisest ei voi arvailla omatuijoo harvailla. Syrjäst-tsiikoot tullut tehtyy parhaimmat siin väkist ehtyy ei oo minust mihinkään tietoisesti hännil jään. Kaikki toimet, kunhan hutas mielens sammioilla lutas tuos ei keulaan pyritä onnisteista hyritä.
Pentti Pohjola 20030303 (20030303) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu