20030303 Kalleltuvilla


20030303 Pääosin takana...

Ensin ol soitantaa, sitten jo nuotti
moisilla itselle iloa tuotti
kaikkea tällaist nyt kasassa
perähän, riimien tasassa.
Harrasteenlaadut siin lähellä aivan
juurikin pikkasen asetti vaivan
oli, et ääreensä lyöttäytyi
aatoksii näkysäl syöttäytyi.

Pääosin takana, tuumailuintauti
enää ei soitosta nuorekkaast nauti
värssyjä yhäkin vääntelee
olemankiviään kääntelee.
Muutoksentuulien suhina loppui
tänään ei tarttekaan olla noit hoppui
siltikin sisintä penkoilee
jospahan jotakin jenkoilee.

Yhtä ja samaa, se pakko on myöntää
vainkin tuot tuutista, päivittäin työntää
keventää jotenkin oloa
elämä täällä väh noloa.
Innosta yksin ei tulosta synny
kotoinen arvio, olen jos nynny
matkalla mieleni pohjalle
lähespä tylstyiseen ohjalle


20030303 Kiitosta kaikesta...

Sivusta elämänkuohua tsiikaa
moisessa vanhalle puuhaa jop liikaa
rakenteen rasitteet haittana
täytinen vapaus maittana.
Muual ei kyyhää nyt ukkona täältä
iso jo remmi, se pysyväst päältä
entisten eväillä huomiseen
niukkien tuntojen tuomiseen.

Kiitosta kaikesta yritän jakaa
en kyllä ihminen, alukskaan vakaa
hermostuis nostelen äläkän
julmankinmoisen sen käläkän.
Hiljalleenolo on äijälle tärkee
ulkoinen mekkala tuntoa särkee
pienessä kylässä rauhan saa
tämä on ihana isäin maa.

Meri tääl kesillä helmenä kiiltää
alkuisel suvella sydänt et viiltää
liiankin täyttä on antinsa
ylisen mahtavaa kantinsa.
Että on ikänsä yhdellä pihal
rantaman suuntaisest, välkkeisen sihal
siinä on paljon, ja ylikin
räytyä kesäiseen sylihin.


20030303 Toisaalt voi...

Riimit on pakoa täydestä tyhjäst
sentakii seulomat mappeihins kyhjäs
vaikka ois tolkku se toisaalla
olemme härästi roisaalla.
Joku saa polttaa, kun aika must jättää
isohon nuotioon tekeleet mättää
hävikinvaaraa ei hituukaan
kunhan nyt näprätä näit vaan saan.

Arkistoonvienti ois hevosenleikkii
näillä ei parantais yhtikäs meikkii
unho siis ukon tään kohtana
pölyisyys niskassa hohtana.
Toisaalt voi säilyttää, taikkapa toisin
nurmen kun alla jo lahomas koisin
elämännälässä haettuu
harmaata keinommin paettuu.

Innostus joskus se nuijasti iski
tonki noit aatteit kuin kapinen piski
jälkeen sai rauhaisan rattoisen
mielensä kuohuille, kattoisen.
Leikkiä sanoilla, siinä se juju
ällillä yrittäin, eipähän suju
mukavuus tässä ol peittona
yhäti uusihin heittona.


20030303 Ulkoiset seikatko...

Elämäntuulis voi harittuu alkaa
lynkätä jotenkin, katsannonjalkaa
reitit ehk kartalla ristissä
aiemmintuumitut mistissä.
Siinä sit pudistaa ihmeillen päätä
kussa on kertynyt moottoriin jäätä
päivittäin tuota kun käyttänyt
olemil säiliöö täyttänyt.

Ulkoiset seikatko purtiloo ohjas
kyvynkhän vähistä, reitillään pohjas
ihmeisii juttui on monia
hatusta arpojaan lonia.
Työmiehen rytkyjä päällänsä kantoi
voimienmukaisest itsestä antoi
ellei se alkuunkaan riittänyt
-puomeja renkaaksi liittänyt.

Jospa nuo laitetaan harrasteet jatkoks
käyköhän silloinkin saantoinen katkoks
äly ei venynyt enempään
että ois solmeillut, menempään.
Omuuden keinoilhan reissussa ollaan
väkiste tao ei järkeä pollaan
lopulta kuoppaansa tipahtaa
yleisilt sivuhun vipahtaa.


20030303 Aina on tehdyissä...

Kuka tääl milläkin reitillä seilaa
läheistens yhteyt jotenkin peilaa
hölinää siinä voi harjottaa
omia linjoja tarjottaa.
Ihan jos umpises, suu on se supus
kestoisen ikänsä, vaikuttaa nupus
tarvimat palkintopallille
saannokset, syöttynee hallille.

Aina on tehdyissä syvimpäinhituu
etenkin silloin kun orpona kituu
valoa ahmeilee mielehen
kunnes taas horjahtaa pielehen.
Yhtäistä yrityst, eteensätalloo
liikuttaa samalla onnisteenpalloo
mitä nyt, vähillä voimilla
haprakaks käyneillä loimilla.

Haittojens keskelkin kiitoksen muistaa
sellaisen avulla paremmin luistaa
vaikka ois kulumii hepussa
mieleistentäytettä repussa.
Jonlaista jauhoa myllymme tuottaa
senverran täytyilee holliinsa luottaa
saattaapi joku siin nokkaantuu
anisenharvemmat, plokkaantuu.


20030303 Ei nyt suju...

Pieneks mennyt olonpiiri
hieman kuin ois, nurkas hiiri
aatellen vaan räpsäilee
riimei mappiins käpsäilee.
Ei nyt suju isot mitkään
vuosikaudet, laadut sitkään
myötämaata lasketaan
kuvitteil vaan kasketaan.

Tekohommis hiiltyi päreet
ei voi sanoo, näin on näreet
ohiaskel tuttua
välttääksensä ruttua.
Ihmiseks kyl itsein koen
sehän tästä, lohduks hoen
toisest ei voi arvailla
omatuijoo harvailla.

Syrjäst-tsiikoot tullut tehtyy
parhaimmat siin väkist ehtyy
ei oo minust mihinkään
tietoisesti hännil jään.
Kaikki toimet, kunhan hutas
mielens sammioilla lutas
tuos ei keulaan pyritä
onnisteista hyritä.

Pentti Pohjola 20030303 (20030303) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu