Ylenmäärin mieles räplään turhanaikaist pelkäst näplään itsekin sen ymmärtää likaläiskii jäljel jää. Suttuaja aina olen oikopolkui mielin polen keinoillani kukkoilen älyn ulos lukkoilen. Nautiskelee sanantulost loppusoinnun pelkän sulost ilman aihemääriä turhuut lopult hääriä. Mukavuutta rakastaissa syvälliset pakastaissa niukkii hengen alttius tyhjii täysin, valttius. Jotakin kun pitää olla sidottun vaik keikkuis jolla tuolkin tyhjää täyttelee rooliansa näyttelee. Kuhun täl vois lopuks päästä että erois, huoltenjäästä sitä itselt kyselen aikajain kun nyselen.
Miten löytäis enää ilon kivan vanhan, olonsilon taakse jonnein hukkunut rokuliinsa nukkunut. Arki tuppaa päsmäriksi siltä usein, hukas niksi ulotteet ei käsissä toljon-oloo pläsissä. Itseäin täs juuri mallaan kun niin linjast, sivuunkallaan tahatonta touhua huomis-ooton mouhua. Kaasupoljin pitäis etsii omamoite joskus metsii hidust pientä tallella vaik ehk merkit kallella. Hengenpuoli tarvis työtä järjenkäyttöö siinä myötä kusta tulis ajatus lähtis käyntiin pajatus. Ei oo voimaa, sisuu uusiin rätväkkyyttä löytää muusiin aatteen et veis hyville tuntemille syville.
Elämä kel valuu käsist toki näkyy myöskin pläsist veltot ovat toimensa kauhtuneina loimensa. Yritys se, nukun-olos räpsytellään omas kolos ulommas ei riittele lankoi toisiins liittele. Nääntymystä evähäksi ilmat ei oo kevähäksi rutistusta rinnassa hienkihoo pinnassa. Vaikka nauttis purtavia yhä riittää surtavia oravan siin pyörässä tunkiolle kyörässä. Sisintänsä mielii vahtii ettei hukkais täysin tahtii ylhäälle et rappuset mielensyttöin nappuset. Kaikkee tätä, pyörii päässä tunnepuol kun hilii jäässä olemat on jaettu me vaan nurjat paettu.
Elämä on joskus tätä arkisissa iskee hätä vaikka valos kulkisi sieluns ukset sulkisi. Tahatonta pohtimista jarrutellen, rohtimista näin ei solmut aukene huomen iloks laukene. Kaikenlaiset nivelvaivat yli merkityksii saivat tuota luullust osaksi nuijuuttunut hosaksi. Keinotonta konttarointii vähentelee turhast vointii mahankasvu kiukuttaa tinnitus möys tiukuttaa. Huolena myös luonteenlaatu syntymästä saakka saatu tönkkönä jos vuottelee kiusaa lähel tuottelee. Perinpohjin eipä hukas toiveitakin rehoo kukas ihmislapsen arkea olla joskus karkea.
Ajatuksii tässä seulon huomistani kursin, neulon ettei tyhjä tapaisi äijän hunnilt vapaisi. Kimpuraa on monest keitto niinkuin tippunut tuo peitto vilunväreit selässä hankalien pelässä. Mit muk syytä värjötellä turhanpäisest, järjötellä entisel on ladulla nöyrästikin kadulla. Haaveissa, nois liikaa pyörin kekkermatist töhkis hyörin myöhemmin sen älläsin jarrutpohjaan tälläsin. Silloin ol jo löysät housus tappioitten kierre nousus anteeks vaikka pyyteli rintalastaa hyyteli. Ikinä ei oikeel tielle ohjastelee, syrjäänmielle luonnevääräin nimissä ikiajat pimissä.
Tyhjiäni tässä kelaan ajanvenyi, niitä pelaan kun on keinot hukassa rojovarret kukassa. Mielensuunnat sikinsokin hidasteena kaahnaa jokin vanha ärsy rinnassa ajoittaisest pinnassa. Kuin se järki jämähteli olonpeli rämähteli nyt on tyhjää kourissa läiskii vanhan hourissa. Eihän minust ehjää tule siihenmalliin, konsa kule vapaus vaik ykkönen piinapenkis kykkönen. Vaajassaan kuin oisi vene eikä laineil ehyyst mene tällaisissa tuhraten uuninnurkas suhraten. Naurakaa vaan levein hymyin paikassain oon iät lymyin joskus matto kiskastaan löhjö syrjään viskastaan.
Rennonmielen kun sen tapais eilisistä mokist vapais jaksain iloon yrittää nuhteetonna pyrittää. Huominenhan tärkee kohta siel jos sileis vanhan ohta pelot kimpust rapsisi totuttui noit kapsisi. Kuin se toimis, sit ei tiedä ennus-eukon luokse viedä ajallans kyl aukenee salvat tieltä laukenee. Moitteita ei kelleen heittäis ruman-idut kuoppaan peittäis nöyrää mieltä muistaen sutjakasti luistaen. Likaläiskii ei kyl pestä sielunpainoks, tuota estä joihin röntys vahingos täytisessä ahingos. Itsehuonon alla makain lisämiinuksia takain orjast-olon viskaisi putipuhdoks tiskaisi.
Pentti Pohjola 20030301 (20030301) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu