Nainen lumoo ensin miehen saaden mutkii tämän tiehen kohta ukko kulkee narus itsemääryys karus. Onnellisii hetkenverrat koettaissa yhdes merrat sit jo käärme lieroo esiin pannen silmät vesiin. Harjoitellaan parinvaihtoo yhdesmenoin, täyttä kaihtoo tuon on syytä, väittää tyttö äijäl nuoreen syttö. Aisan yli potkintoja vihreyksist hotkintoja laimentunut tunteenkuuma uusi iski tsuuma. Kavereita silti ollaan ei tuu vuotoi tipast jollaan vaikka onkin polut ristis alttarpuheet mistis. Jotkut jaksaa toistenskupeel pysyvyyden säännöl upeel tunne sekä järki oimii helmiä voi poimii.
Innostusta ei sais puuttuu jukerommaks homma muuttuu tätä ihan kaikenkanssa sujuu että tanssa. Haavein passaa pyrähdellä olonilost hyrähdellä kapeat vai olis raamit tottumuksest laamit. Valde fiemmest, mitalsade suomellekin useist lade äijäinhiihto ei kyl keulas heil ei lankaa neulas. Mäkimiehet hyvin pärjää olosuhteit oikeiks värjää yhdistetty samaa huikkuu valoisantaa tuikkuu. Pelit siellä yhä käynnis härmänhäjyt, oispa näynnis uusii eessä habituksii sujuttaen suksii. Tehdyt virheet unhoon joutaa sillämallil, paattii soutaa läpysköistä innonpotkuu eikä tehdä sotkuu.
MM hiihtoi kiva seurail rähmäisillä silmil teurail kotoisetkin, metkui saavat umpeutuvat haavat. Lahdes tuli dopigsotkui urheiluhun usko notkui rangaistukset loppui toki hälvennyt siis noki. Naistenviestis juuri hopeet tytöist löytyi riitost nopeet kuitusenkin virpi lapas hetkee ennen vapas. Mömmöäijät kotimaassa kansainvälit heiltä haassa paritvuodet olleet sivus ärhäkäst taas vivus. Ikileiman ehkpä jättää vastatunnut nimeen lättää tarvik hakee yli kunnon ohi omantunnon. Meissä kyl on kaikis vikoi tarkastsihtain, juuri likoi painolastii vuosisadat kiehuneina padat.
Elämä on silleen kumma taivas joskus hengel tumma aurinko vaik paistaisi happamelle maistaisi. Ihmissisäl riittää yötä harmeja jos völjys myötä ne ens pitäis hukata ruuhi vesil pukata. Räpsähyttää silmät seläl antain potkut harmeinpeläl hermoil löhöö tarjoten kiusaaviaan varjoten. Oomme täällä joukkioita purssimassa ajoin soita rannal yhä kavuttu ilonmäel ravuttu. Yltiöinen, se ei tuttuu kaverhöpsit pöllyis nuttuu orpous on omamme siel myös viettyy lomamme. Jokaisel ei kirkkaat aivot että näkyis pohjil kaivot varovaistkin tallaajaa nutun nuri mallaajaa.
Itset haukkuin pataluhaks leikkimielel menee uhaks saivartelu viaton yleensottain liaton. Henkisest kyl orvontiellä apaattisel osin miellä ilo silti pukkailee totisuutens hukkailee. Yhtä kun on arjennuoraa mielikuvil valoks vuoraa jaksain hetkens ohittaa huumoriikin kohittaa. Moni sanois, juoni puuttuu höpinäksi värssys muuttuu arjessaan kun tallustaa niukimmasti määrist saa. Eräs sortti, riimeinteko mones muuskin, vartoo keko lehdenlukuu lojollaan telkkartuijoo nojollaan. Satelliitist viihdykettä peeceest hengel kiihdykettä noilla vanha pärjäilee kuvitteil kun värjäilee.
Yksinäinen miettii, pohtii josko hirveis, lähtee tohtii vaikka kiusoi valittaa hauskanosan alittaa. Näyttäiskö siin huononpuolen esiinkantain sydänhuolen kyläänmenon tiimoilta välttyisikö viimoilta. Melkein het kun suunsa avaa töksäyksii vastaanravaa onk sul harhoi luuloja erehteisii kuuloja. Ilme kait jo joitain närää koska ilmansyytä ärää ole ethän kunnolla painavaa sun tunnolla. Kuis nyt moises, ilomielel hersysanoi löytäin kielel änkäks kokee olennan tuiki vääräks polennan. Erakkona ehyint löytäis vastakarvaan siel ei töytäis metka huokuis somasti ilontunnut omasti.
Pentti Pohjola 20030225 (20030225) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu