Hillitä täysyisi kiivasta mieltä rajailla sanojentuloa sieltä ettei ois katumust kontissa peritteenvaihdetta, rontissa. Paljon on tasaista, mukavaa maastoo ärhenteist saatua plussaisenpaastoo kunnes taas karille tärähtää ajatussuoritteil ärähtää. Vanhuus kun niukkinut kehoiset voimat mistä siin tulisi, yritteenroimat turha ois olentaa narrata utuisii haaveita sparrata. Arki jo lukenut karut nuo säännöt ehtyneet miinuksil vähätkin väännöt harraste osin sit hyvittää oloa uudesti jyvittää. Kymmenet vuodet ain jälkensä jättää painavii pulterei reppuhun mättää askel tuo harvaksi haettu vastuita samalla paettu. Mitenkään inhost ei ulkoa tuule moittivii lauseita, korvihin kuule itsensä litkuu sit maistellen henkensä hyvistä taistellen.
Maalaispojan keinoloissa suurin osa meinoloissa uskalla ei yrittää raajaa polul pyrittää. Hengessä vain sankartekoi arjes tulee, pelkkii lekoi käytäntö on karua eikä vähää tarua. Prinssiks kun ei elkeitä nippumäärii telkeitä likat kaukaa kuleksi itsens rumalt suleksi. Tuosta tuli pysyt traumat vikkelämmät hommi aumat perheensaannin varjolla heil sit oli tarjolla. Orpous nyt repunpohjal eristeisiin, kompas-ohjal muristaan vaik menoja seljätä ei tenoja. Hyvääkin, et vapaa piisaa jonkunlaiseen touhuun viisaa ei oo sukset ristissä näprööpuoli mistissä.
Pienen kun saa, aitoo kokee olen jyväl, helpost hokee musiikkiin siin uimassa kehitykses tuimassa. Ooppera nyt herkkuruokaa äärest ääreen, sitä tuokaa sinfonioi kuuntelen käsitteisiks muuntelen. Baleteista löytyy hetkuu sirosäärten, eterketkuu varvastossuin viittomaa hulppeudeks henkeen saa. Teatterin rampinluona hukkuu taatust hengenkuona eläytyy kun osaansa kukkuroittaa posaansa. Ylväysten kainalossa pois se pyyhtyy, arjenhossa älynilon valossa leijuu chanel talossa. Väittelyksiin rutinoituu tökeröille, mutinoituu ootte pökköi, huomatkaa edistystä kiittää maa.
Ihmetellä sitä saattaa hitsik muistinpuolta maattaa olik ennen kivempaa viihdepuolla, rivempaa. Vesterisen soitellessa parastansa koitellessa hiiret seläs vilisti sielunsäikeet kilisti. Jot ei tehnyt Väinö Sola laulamast kun oli tola Shakespear kiintänyt runos huomen siintänyt. Fiktiivisyys, toisilthakuu sekotteesta moisest takuu kirjailijain kohdalla varashenkeen johdalla. Lähdöt siispä vähist pisteist faktakohtain, juuri-risteist tuosta leiväl laitettu unhoonjoutu taitettu. Pullistella noinkin voidaan itseuhoo reilust soidaan minunteko aitoa jumalaist jop taitoa.
Käsitys voi jutuist muuttuu älynkans kun terost puuttuu musiikinkin saralla kohta sormet haralla. Sinfoniat, oopperoita alkaa toivoakin noita rokis siin ei järkeä skittat voisi särkeä. Amerikan lahja meille ohjaella popin teille vähämielten väsäämää kurakurkkuin läsäämää. Vanha jout jo tunkiolle mallaukset hunkiolle radio tuot säestää kivipolkuu äestää. Arkijärjel rajoitukset ettei ääril, kulje sukset valssit, polkat, nautintaa harmaakulma ilon saa. Runous ei iske pollaan sivisteest kun etääl ollaan vanhan tiedon viisaus sopraanoistkin, liisaus.
Pentti Pohjola 20030130 (20030130) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu