Uusia pilviä sotien uhkast jatkuvast noussenee aikojen tuhkast vanha kun tieto ei tehoa hukataan surutta ehoa. Mistäpä löytyisi rauhalle vastet elämän ilolle täytistä lastet kaverei kaikissa väreissä jonkunkaan olemat äreissä. Eikö jo reuhastus entinen riitä pitäisi otella oppia siitä aina siin taaksepäin valuttu yltisii määrii kun haluttu. Väkiselvoimalla turhemmat kaatuu ihmisyyskäsite samalla maatuu oisko näin oikuutta toimia hassata vääryyksiin voimia. Pikkunen juttu ei ryminä milloin julmuudet esille puhkeaa silloin suojeltais toistamme hukalta inhaiseen kurimaan pukalta. Kaikki siin hyötyisi valoisantulost pelkokin vähenis, tuhkienkulost onnelle annettais armomme järjestyis sovussa varmomme.
Eihän tää elämä toiveilta sulje vaikka ei kevyymmäst uusihin kulje pientä ain itua paremmast sepä se mannaa ois aremmast. Huumeet ja päihteet nyt jatkuvast lisii tuottaen monille kitkerää pisii monttu, jost vaikea kavuta ylemmil puolapuil ravuta. Kättä ken ojentaa tuhojen tulla ylisenkypsäksi kärähtyy pulla jäljellä nokea, hiiliä ei tule varveihin tiiliä. Rakennus hajoaa runtelun kynsis miksi ken tahtoisi hillua ynsis parempi, pakettei järjestää ennenkuin vähääkään kärjestää. Jokaisel ihmisel yksi vaan henki olkaamme oikeille iloinen renki siitä sit sutjakast sujuilee linjaisil urille ujuilee. Pohdittais kaikkea selkeäl mielel järkisii sanoja hakien kielel tarve näin alhaaltkin tolkuttaa huolet kun ympäril jolkuttaa.
Sotia yhäkin tulossa pitäät halpoja keinoja samalla itäät ihmisen henki, tää turvata olemanrauhaiseen kurvata. Mutta kun öljystä huutava puute rauhan sen etsinnäst tuleekin juute elämänarvoi saa rytyttää kyyhkyjen käsitteet mytyttää. Teräksenvoima ei palvele kuvii nuorille urhoille monille huvii saa että syyllistä sihdata mielensähalusta lihdata. Aateltais, ammus tuo tullessaan kipuu ihmisen bodiin kun lätsähtäin lipuu oivallus oikeista hukassa barbaarisävyiset kukassa. Löytyispä laki jok estäisi murhat omaisten silmist mik poistaisi purhat ikää ei tarttisi vapista kohtako liipaseet napista. Melske on kauhujen täyttämää aikaa tuolloin ain tuska ja valitus kaikaa eläjä miettele muutosta nykyisin liikaa on puutosta.
Elämänehtoo on jotenkin vaikee sivuitsemenneistä tuntemus haikee asiat valuivat käsistä uurtumat näkyvät pläsistä. ilman, et kaverii alusta saakka moisesta lisääntyy eittämät taakka käänteisestkään eipä sujunut ruuhi vaan karille ujunut. Näillä kun resepteil linjalle lähtee eipähän kurotu ottamaan tähtee vähyys vaan lisääntyy ajassa olemat lattianrajassa. Haaveita heijattu ontossa päässä tuntemaintulo siin ikuises jäässä ankkuri lapsena laskettu ihanain puutarha kaskettu. Rippeillä ruokitaan sielumme syrjää jotenkin huomiseen konstilla nyrjää iloo ehk syvällä rinnassa muumio-olentaa pinnassa. Puoliksi leikillä itseä moitin enimmät iljanteet huumoril voitin sitä ehk tarvinnee epäillä laakereil vainkaan täs lepäillä.
Pelastusrenkaaksi riimejä laitan unohtain hetkeksi puutteistenhaitan mikä on ikäni närvinyt helmemmät pöydästä särvinyt. Mikään ei taitane taidolla toimii yhäti sekundan määristä poimii taitaisi parasta sulkea ilman noit haasteita kulkea. Ruokaa vaan mättäisi päivittäin suuhun selin siis olenta kaikkehen muuhun välttäisi taidommin esteitä lujisi olevain kesteitä. Nyt tässä hantturoi hiljalleen tontil luulisi, menentä enemmän kontil taida ei ehyymmin rynniä unohteenpuolel saa ynniä. Höhlältä vaikuttaa tutkaintenpotku esilletulleena sekainen sotku itsekin irvistää moiselle kamalanoloista toiselle. Omaa kyl reppua olalla kannan aidolla mielellä selosteen annan itse kun henkens jo likailee tiedotusluontoisest sikailee.
Oma on elämä kullekin lähin pelkoa siitä, jos olenkin vähin hikeä alkaa tuo tiristää kauluksensuunnasta kiristää. Tarvitsis ohjeita järkeväinjoukost pomppaisi sivuhun hunningonpoukost sanat ei loukkaisi uniskaan nättiä jälkeä pelkäst jaan. Arvailuehtoisuus teräkseks muuttuis varveja vähemmän kunnoksist puuttuis unohde pysyisi syrjässä niukemmin harmaises nyrjässä. Iloa jossain on kaikkien varal näppöset hamuumaan, sormet ne haral tietoisen tukies toimintaa aitojen helmien poimintaa. Sekavaa solppua kynästä työnnän elämän ohuutein nöyrästi myönnän vuodet ne jyränneet kuvitteet muumioiks saattaneet huvitteet. Terävät havainnot vuosien takan sotkenut keinoillain mälsästi pakan kipu on palkkana lorvista ei tule ekstraista sorvista.
Keitä me todella olemme täällä ihanan pallomme, kuperanpäällä liekö ees halua hyötyä vaiko vain iskeä lyötyä. Rasite tullut näin, entisist uusiin pöperönmakua lisäten muusiin yleisen hyödynnän virrassa törkysii säikeitä pirrassa. Jokainen mielisi keulahan ahtuu sinne vaan harva hän luonnosti mahtuu teräväin tarvitsee onnistuu muitten siis ei enää ponnistuu. Aivoissa syntyneet juurikin esiin soimoa ohjaten selkeisiin vesiin ottamal entisist ohjeita väistäen keinolla sohjeita. Sanoillapiikitys nurjaltkin luontuu hötelönkantiltkin tehosti juontuu missä siin vastuisten vääntöä tukemas olevaa sääntöä. Virheitä kertyy kuin turkkisenhihast ettei pääs edemmäs kotoisest pihast yritä ystävä oivaltaa nurja ei taivaalta tähtee saa.
Pentti Pohjola 20030128 (20030128) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu