Miksi moittii helpost toista -loukkaavista, muka noista jaksamatta varttua läheis-iloon tarttua. Ihan hölmyyt alkaa moiseen saamal tyrkyn rumansoiseen ontot osuut kohteisiin särmikkäisiin johteisiin. Suutapieksäin polunvarres hillintä jo täydes karres järjen pitäis herätä sirut ehyiks kerätä. Pitkät pätkät menee nätist ei ees tarve, sonnanmätist koht taas haitois syvällä unehdukset hyvällä. Ajolinjat ne kun erii vääränvärist lankaa kerii mitään ei tuos siirrellä sentinvertaa liirrellä. Yhä riittää kivoist uskoo itsekkyyksist sivuunkuskoo sen kun näkis äkkiä poistais harteilt säkkiä.
Pirulliseks ukkoo sanoot vapahdusta lähelt anoot ilonhukkaa mallailen pientareilla kallailen. Nätistihän tahtois elää kuvitteissa mieli helää sitten pilvet kertyvät nurjatpuolet vertyvät. Hyvii aikoi toki paikoin osin repaleisin laikoin mikshän myrskyt myllertää rasittavaa hengel tää. Tekopyhyysk mua ruokkii sekö sisälläni kuokkii ymmärrystä sekottain kiilusilmäst hekottain. Onnen lelliks mua luuleet heikkouksistain kun kuuleet läheisil on älyä vaimentamaan hälyä. Uskoo silti ilontuloon kosteutta löytäin kuloon ei täs aina nollilla sävel-laj vaik mollilla.
Syntipukiks itsein koen elon-ajan sitä hoen rätinöistäin johtuen yhteismielet, rohtuen. Vaivojain kun valittelen rimojani alittelen surkeus täs sylissä köhnästelen hylissä. Jurrijässöön jostain löysin tuohon sidottuna köysin kuulen väärin puhetta siitkin tulee nuhetta. Ihmistavoil olen vieras silmää siinä monest hieras oispa ällii riittänyt puuhastuksiins liittänyt. Ylähällä, kaikentieto ehtijöistkin löytyy mieto järeel vaa-al punnitaan tekopyhyys nunnitaan. Katkeruus, ei sekään passaa oma henki sisint rassaa naapureis jo paistetta täyden elon maistetta.
Vanha väsyy nykymenoon ei pääs henki takakenoon surullista todella uiskellessaan podella. Ihan hiukist kertyy summa tuloksena että tumma raskast kaverpuutteessa orvommaks viel muutteessa. Aina tulee haitta vastaan jääräpäisyys nujuu lastaan riipoin riemut hallusta pilveksiin vaan tallusta. Omaasyytä, sitä juuri kymmenvuotten murhe suuri eikä osaa oikoa tyynenpänä loikoa. Jotkut kärsii, sietäis ukkoo aiheuttaa putkes tukkoo helposti kun ärähdän syyllisyyksist kärähdän. Taakkaa kertyy joka lailla elämä on vetoo vailla kuvitteis ehk pärjäilee ilon-sudil värjäilee.
Moitteita riimeistä otetaan vastaan olema heijailee unelost lastaan tiedossa, että ei onnistu alukskaan lankulta ponnistu. Itseä pettää, jos muunlaista uskoo yhtä on sontkuorman kasoihin kuskoo enempää ei edes haettu arkea tällä vaan paettu. Pienellä mielellä syrjästä söhrää ruutuista lehtiöö kynällä töhrää hukaten alus jo onnekkaan järkevän terävän, ponnekkaan. En osaa kunnolla, - nöyrästi myöntää vapinasäärineen rattaita työntää kuvitteet tippuneet kyydistä hieman jop vastaisten hyydistä. Altaat jos täyttyvät laimeista liemist eipä oo estraadil, tuloksenviemist joku sen ääneenkin ärähtää karheena korville särähtää. Homma on itselle, pelkkäksi keveeks ei pääse laajeneen liiasti leveeks miten sen sanoisi, - joutavaa niukkaisest pollassa soutavaa.
Pentti Pohjola 20030118 (20030118) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu