Vaikka jurraan olojani tilanteita nolojani mukaviikin matkassa ihan halul jatkassa. Paikaljässöö henkee koittaa mielis aataminsa voittaa ollen toisten joukossa yhteisihin poukossa. Mut kun tämä älynvähyys utopiaa täyttä lähyys rautakangen mallissa ei oo juttuin hallissa. Kaipaus kyl rintaa ruotii harrasteet vaan tuota suotii puolivalmiiks siinä jää orpona kun harteil pää. Henkireikä riimeinkautta se on mulle tärkee lautta josta pappa ponnistan itsevähäl onnistan. Erijuttu toistensilmis vajavuutta löytyy filmis melkein hatust heitelty syvin silti peitelty.
Tänään talvi hellittää suojanpuolle kellittää viikkokautten perästä ilol onhan, herästä. syksystsaakka pakkaspaukut moisist alkoi tulla haukut kuntoilijat väheni rapa-olo läheni. Vahvimmat kyl rohkeest hiihti itseänsä huuruis kiihti avannoskin puikahti rohkeasti luikahti. Löhöluonteet pankoil nukkui heiltä itu aikoi hukkui rasvarengas vyöllänsä teiskaloimat työllänsä. Omenaises vatsas vaara pysähtyy ehk äkist kaara hengenmenon uhalla itsees liikkeel puhalla. Maisemat on sorjat tuolla tuntemuksii aidost vuolla järkee hakein mestariks nöyräst sille testariks.
Ukko tää se orvoist liris siihenmalliin kello piris montust täytyis rämpiä valonsuuntaan kämpiä. Sinne, jossa nauru maistaa mehevinä ilmeet paistaa jospa ottaat mukaansa hellytteleet, sukaansa. Meikä on kyl jäykkä oppiin kyllästyst jo tuohon roppiin hakuses on valoa tervemielist aloa. Äijäl tälkin sydän rinnas ristiriita pelkäst pinnas vieteri jos kiristyy tuleehan siin tiristyy. Etteik kiinnä mailmanmenot aseenrynkyil tehdyt tenot ihmishenki ainoa sille laittain painoa. Juurillans kun kodissansa tuossa monen ilon ansa huolta kaikest kantaillen löhjöyttään rantaillen.
Ihmisen arkuus on syvällä mieles harmi, jos sellainen luurailee pieles elämä ansoja asettaa kaseikkoon äkkiä lasettaa. Totisentärkee on, jämähdeoloo etenkin suivailee mieleltä noloo onkohan rentous reisussa painote korkeaveisussa. Hetkenkin jämähde ovia sulkee onnen et aito se luukkunsa sulkee kotoaan ketään ei haeta siitäpä syystä ei paeta. Luulemat jätettäis tutkintaa vaille rynnäten selkeäst vehreittenmaille pelkäämät nollien kostoa sekudan, priimana ostoa. Omat on repussa, selkämme takan lisääkin hamuisi, täytisi pakan näistä vois ystävil annella kuormaansa kevyymmin kannella. Ristis jos ohjakset, sehän ois sotku aivan kuin aasilta persuksil potku vältetään, tutkien maastoja noitakin, sieluisten raastoja.
Autoa kun ei sit omi kaara, pihanperää somi häpeää saa imeksii nurkiltkurkis pimeksii. Kun ei ole edes akkaa joka mattoi, piiskaa, hakkaa itsepalvelussa tääl arjenharmaat, yhdest nääl. Toisenluokan tollottaja orpoudest vollottaja piiripyörit topissa seinättömäs kopissa. Ei siis taitoo, minne mennä kirjekään se postiin lennä telefon ei helähdä vitamiiniks, elähdä. Kymmenvuodet kaikonnuttu unehtui se, yhteishuttu jälkitautein alistees mielenkylmän kalistees. Jaksais nousta paikastansa höllääntyisi silloin ansa ilonrinkiin hiippaisi älynsyrjää liippaisi.
Pentti Pohjola 20030116 (20030116) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu