Mukavaa tarkkailla sukuisii juttui mitä ol kulloinkin, eloihin kuttui paljonko lapsia perheillä varvasta vipitti terheillä. Itse kun ulkona sellaisest leikist osaamat oleilla vähääkään, veikist toisilhan elämän ansio itsel vaan littana kansio. Onneksi kerkeitä tässäkin joukos olemanjatkannan iloisenpoukos nautinta-antia suoltamas syvintä hyvyyttä puoltamas. Kirjoihin laitettu, synnyt ja hukat mitenkä milloinkin pyörivät sukat uutta kun vauhtia menivät sivuhun siirti, mitk tenivät. Elämä itsessään ihmeinen juttu keillä sen pöytähän ollut tuo kuttu valtavan suurta ja ilmavaa äärehen käydä myös heikko saa. Auringonpaisteet, myös pyrysäät kaikkea vuoden sen ajois näät hempeän heleitä kesiä talvisten kylmimpäin pesiä.
Yhtälön ratkaisu kustakin riippuu miten hän nykäilee henkisens piippuu tupruaak turhasti nollilla vaiko jo pikkasest hollilla. Ansiot. hävikit, että ne tasan osittain oikeesti, saantojenkasan sieltä se hyöty jo purkailee metsään vaan menijät, turkailee. Kaikkisii juttuja linjassa pitäin uusien oraita, helpoimmin itäin toiveiset alkavat täyttyä raamientakaiset näyttyä. Elämä kulkee kuin kippari määrää siiloille silloin ei päästetä väärää oikein kun luettu loitsuja teelmännät pelkästi, hoitsuja. Maalihin tullessa löysäillen mieltä eipähän sorruttu sivuhun tieltä jaksettiin reppua raahata kohtuista vauhtia kaahata. Pelkästi arkisen totunnan varas heikompihenkisel sellainen paras laitettu tunnelmat taltehen väistäikseen seuraavan kaltehen.
Kolme kun värssyä ryhmiinsä laitan huomaa jo unhotteen kipeän haitan varpusten lailla nuo pyrähtää useille tahoille syrähtää. Siltikin yritän näpeissä pitää tietäen, uusia mietteitä itää annetaan iduille vapaus olpa vaik höpsöinen tapaus. Mieli vaan tarvitsee henkisen huollon iduksi kelpaa vaik sirunen tuollon enempään eihän täs ylety laatuiseen kriteeriin, sylety. Netti kyl paljastaa, ehdoitta näyttää millainen totuus se ukkoa täyttää pettääkö omaansa vahingos taikkapa, ihan siin ahingos. Syvimmistkaivelu ehdoitta topis ahtaampiin ympyröin sellainen sopis ei tähän yleiseen näytäntöön missä kaik perskatkin täytäntöön. Huolia lakaistaan mattojen alle sieltä jo siintelee kuhmuinen palle vaan kun on vanhuuteen matkalla riimeinkin rustanta jatkalla.
Kun sitä vanhenee, hommat jää toisiks muuttuen pikkasest, lojoiksi, koisiks tuosta sit erisii suuntia harrasteinlinjoiksi muuntia. Ajatteenkanssa tok silloinkin juuri pusikkoonmenonhan vaara se suuri tuijois jos yhtkohtaa päiviä lisäilis henkisii näiviä. Pilkottu jouto on riemuinen juttu siljenee aiemmin kerätty ruttu puseronalushan pullistuu arvojenmääritteet mullistuu. Ilo taas sitä, jot oli se taannoin yhäkin eläjäl, riemujenjaannoin varhain kun vuoteestaan ponnistaa taatummin hankkeissa onnistaa. Reppu kyl alkailee niskas silt rutii onhan siel turhasti paljonkin putii niinkuin noit haaveitten heitteitä väärien alottein keitteitä. Ei pidä lannistuu moisista, tuosta riivotaan jalkamme irralleen suosta johonkin lujempaan, nykyä sitkistää selviimiskykyä.
Ihminen haluaa, ihminen pelkää että jos uusissa kahleisiin telkää olis vaan voimia rynnätä plussaisensorttisii ynnätä. Aina ei eväs oo parasta laatuu syntymälahjaks vaik jokaisel saatuu vähempii volyymei tarjolla moisissa kohtansa varjolla. Tarve silt ehtiä lähtöisel kohdal sieluisen lisännän ekstralle johdal kuonaisii karistain takista ettei tuost erkanis sakista. Yhteisyyshenki vaik himmeää mattaa ilojen etsinnän kuitenkin kattaa löytöjä täytyy siis haalia nupissaan laatuja vaalia. Maailmanmyllyt kyl ikuisest jauhaa sotien kalskeista tienoot et pauhaa onneksi etäämmäl ryskäileet hornaisten laaneilla, yskäileet. Suomessa, täälläkin söhlärei talteen aiemmis hommissa päistäneet kalteen juuri tuol soneran sisällä luvatta kulkeneet nisällä.
Ikä on ihmisel totinen haaste ettei tuo kävisi kimppuhun raaste monien vaivojen varoilla jaksaisi pitempään saroilla. Kyllä siin helposti sivuhun jättyy reppuun kun uusia haittoja mättyy nivelten alkaes trenkata pakko siin polulla lenkata. Niinkauan menee, kun saa vielä nukkuu mutta jos öilläkin haitoista kukkuu enempäin ovet on lukossa työnteon puuhannat tukossa. Silti viel jäljellä mukavanpuolii tarvimat kuluttaa tyhjästi tuolii ottaa vaik hanurin syliinsä polkkia loiluuttaa hyliinsä. Taikkapa sanaisii värssyjä sysää olpa tuo otanta vaikka kuin nysää henki saa sitenkin evästä arjesta itsens voi revästä. Seuraisel mielel saa juttua vääntää mustia murheita valoimmiks kääntää unhoon vaan pelko se laitetaan taivalta ilolla taitetaan.
Pentti Pohjola 20021127 (20021127) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu