20021127 Kiertymiä


20021127 Onneksi kerkeitä...

Mukavaa tarkkailla sukuisii juttui
mitä ol kulloinkin, eloihin kuttui
paljonko lapsia perheillä
varvasta vipitti terheillä.
Itse kun ulkona sellaisest leikist
osaamat oleilla vähääkään, veikist
toisilhan elämän ansio
itsel vaan littana kansio.

Onneksi kerkeitä tässäkin joukos
olemanjatkannan iloisenpoukos
nautinta-antia suoltamas
syvintä hyvyyttä puoltamas.
Kirjoihin laitettu, synnyt ja hukat
mitenkä milloinkin pyörivät sukat
uutta kun vauhtia menivät
sivuhun siirti, mitk tenivät.

Elämä itsessään ihmeinen juttu
keillä sen pöytähän ollut tuo kuttu
valtavan suurta ja ilmavaa
äärehen käydä myös heikko saa.
Auringonpaisteet, myös pyrysäät
kaikkea vuoden sen ajois näät
hempeän heleitä kesiä
talvisten kylmimpäin pesiä.


20021127 Elämä kulkee...

Yhtälön ratkaisu kustakin riippuu
miten hän nykäilee henkisens piippuu
tupruaak turhasti nollilla
vaiko jo pikkasest hollilla.
Ansiot. hävikit, että ne tasan
osittain oikeesti, saantojenkasan
sieltä se hyöty jo purkailee
metsään vaan menijät, turkailee.


Kaikkisii juttuja linjassa pitäin
uusien oraita, helpoimmin itäin
toiveiset alkavat täyttyä
raamientakaiset näyttyä.
Elämä kulkee kuin kippari määrää
siiloille silloin ei päästetä väärää
oikein kun luettu loitsuja
teelmännät pelkästi, hoitsuja.

Maalihin tullessa löysäillen mieltä
eipähän sorruttu sivuhun tieltä
jaksettiin reppua raahata
kohtuista vauhtia kaahata.
Pelkästi arkisen totunnan varas
heikompihenkisel sellainen paras
laitettu tunnelmat taltehen
väistäikseen seuraavan kaltehen.


20021127 Mieli vaan tarvitsee...

Kolme kun värssyä ryhmiinsä laitan
huomaa jo unhotteen kipeän haitan
varpusten lailla nuo pyrähtää
useille tahoille syrähtää.
Siltikin yritän näpeissä pitää
tietäen, uusia mietteitä itää
annetaan iduille vapaus
olpa vaik höpsöinen tapaus.

Mieli vaan tarvitsee henkisen huollon
iduksi kelpaa vaik sirunen tuollon
enempään eihän täs ylety
laatuiseen kriteeriin, sylety.
Netti kyl paljastaa, ehdoitta näyttää
millainen totuus se ukkoa täyttää
pettääkö omaansa vahingos
taikkapa, ihan siin ahingos.

Syvimmistkaivelu ehdoitta topis
ahtaampiin ympyröin sellainen sopis
ei tähän yleiseen näytäntöön
missä kaik perskatkin täytäntöön.
Huolia lakaistaan mattojen alle
sieltä jo siintelee kuhmuinen palle
vaan kun on vanhuuteen matkalla
riimeinkin rustanta jatkalla.


20021127 Pilkottu jouto...

Kun sitä vanhenee, hommat jää toisiks
muuttuen pikkasest, lojoiksi, koisiks
tuosta sit erisii suuntia
harrasteinlinjoiksi muuntia.
Ajatteenkanssa tok silloinkin juuri
pusikkoonmenonhan vaara se suuri
tuijois jos yhtkohtaa päiviä
lisäilis henkisii näiviä.

Pilkottu jouto on riemuinen juttu
siljenee aiemmin kerätty ruttu
puseronalushan pullistuu
arvojenmääritteet mullistuu.
Ilo taas sitä, jot oli se taannoin
yhäkin eläjäl, riemujenjaannoin
varhain kun vuoteestaan ponnistaa
taatummin hankkeissa onnistaa.

Reppu kyl alkailee niskas silt rutii
onhan siel turhasti paljonkin putii
niinkuin noit haaveitten heitteitä
väärien alottein keitteitä.
Ei pidä lannistuu moisista, tuosta
riivotaan jalkamme irralleen suosta
johonkin lujempaan, nykyä
sitkistää selviimiskykyä.


20021127 Tarve silt ehtiä...

Ihminen haluaa, ihminen pelkää
että jos uusissa kahleisiin telkää
olis vaan voimia rynnätä
plussaisensorttisii ynnätä.
Aina ei eväs oo parasta laatuu
syntymälahjaks vaik jokaisel saatuu
vähempii volyymei tarjolla
moisissa kohtansa varjolla.

Tarve silt ehtiä lähtöisel kohdal
sieluisen lisännän ekstralle johdal
kuonaisii karistain takista
ettei tuost erkanis sakista.
Yhteisyyshenki vaik himmeää mattaa
ilojen etsinnän kuitenkin kattaa
löytöjä täytyy siis haalia
nupissaan laatuja vaalia.

Maailmanmyllyt kyl ikuisest jauhaa
sotien kalskeista tienoot et pauhaa
onneksi etäämmäl ryskäileet
hornaisten laaneilla, yskäileet.
Suomessa, täälläkin söhlärei talteen
aiemmis hommissa päistäneet kalteen
juuri tuol soneran sisällä
luvatta kulkeneet nisällä.


20021127 Niinkauan menee...

Ikä on ihmisel totinen haaste
ettei tuo kävisi kimppuhun raaste
monien vaivojen varoilla
jaksaisi pitempään saroilla.
Kyllä siin helposti sivuhun jättyy
reppuun kun uusia haittoja mättyy
nivelten alkaes trenkata
pakko siin polulla lenkata.

Niinkauan menee, kun saa vielä nukkuu
mutta jos öilläkin haitoista kukkuu
enempäin ovet on lukossa
työnteon puuhannat tukossa.
Silti viel jäljellä mukavanpuolii
tarvimat kuluttaa tyhjästi tuolii
ottaa vaik hanurin syliinsä
polkkia loiluuttaa hyliinsä.

Taikkapa sanaisii värssyjä sysää
olpa tuo otanta vaikka kuin nysää
henki saa sitenkin evästä
arjesta itsens voi revästä.
Seuraisel mielel saa juttua vääntää
mustia murheita valoimmiks kääntää
unhoon vaan pelko se laitetaan
taivalta ilolla taitetaan.

Pentti Pohjola 20021127 (20021127) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu