20021113 Vähistelyä


20021113 Lotkotellen joutoja...

Marraskuuta kuljetaan
syksyyn itset suljetaan
aurinko silt hengissä
yhä kivain kengissä.
Lotkottelen joutoja
riiminpätkäin noutoja
tyhjää mielin täyttämään
elonmerkkei näyttämään.

Vanhan ukon olentaa
yhden saman polentaa
päivät vaihtuu toisiksi
töhertely, koisiksi.
Puita uuniin laittelen
vilunviimaa taittelen
lämmöstä on iloa
ohentelee piloa.

Taakse jääneet hyppäilyt
sielunlankain nyppäilyt
yksin oon, ja etehen
ei silt silmät vetehen.
Kiitoksia kamuille
metkoi ootte ramuille
ylemmäkskin yhytän
nöyräks itsee ryhytän.


20021113 Paljon on muuttunut...

Sysäilen sanoja paperinpintaan
löytäen lohtua kuihteiseen rintaan
onni et tällaisen osasin
umpivaik mähkäisest hosasin.
Ensin ol nuottien tekemäin vuoro
sitten jo perästä riimiensuoro
jäljemmät tänäisii toimia
muuas ei hiventkään voimia.

Ilman kun tukijaa, läheistä puuttuu
orpuudenmieliseks vuosissa muuttuu
näinkin viel tajua aatella
tuntojaan huomisiin saatella.
Paljon on muuttunut elämä kyläs
silti ei yksilö ikuises hyläs
vaikka ois jotenkin rusinaa
eipähän pätkittyy tusinaa.

Tilaa on kullakin mennä ja tulla
luulisin, paikkaista sitkeesti mulla
kylälläkäynnit ne jumissa
makailut pedissä sumissa.
Yhä on hakuja omasta rinnast
eipä viel paiskata nurkkahan kinnast
aurinko sorjasti helottaa
ihmistä nöyräksi velottaa.


20021113 Itsessään elämä...

Yhteisöihminen erakot kiertää
nuo, joilla jotenkin asiat hiertää
eivät silt muuttaisi valoksi
ihmisyysolennaks jaloksi.
Uupuivat tarpeittens määrien eteen
ei tullut värettä takana veteen
kehitys nollan jäi asteelle
haastetta ettei sit vasteelle.

Itsessään elämä jokaisel hyvä
tavotteit kohti siin suunnattu jyvä
maali vaan väärässä kohdassa
kuvitteet hunkeloon johdassa.
Ensin ois tehtävä lujasti työtä
onnenkin oltava menoissa myötä
siellä vast tarpeensa arvaisi
vähemmän puutteiset karvaisi.

Aikaa kyl rajaisest jokaisel meillä
hienoista ehdintää pitäen teillä
löytämään parhaita kohtia
niukempaa enemmän rohtia.
Tulevis ajoissa yllätteen siemen
mitäpä lieneekään, takan tuon niemen
sitä ei edelt voi kuvata
vaahtopään harjoille luvata.


20021113 Jokainen aamu on...

Työ oisi eduinta elämänhyvää
siinähän kokisi tyytyä syvää
leipää ain riittäisi pöydässä
uusia ituikin löydässä.
Humputusmielellä kertyisi likaa
josta ois päästävä erilleen pikaa
kivoja hetkiä kuvata
-parannan menoni, - luvata.

Jokainen aamu on ilona täällä
reilusti rynnäten säällä kuin säällä
näiverrys nivelis hukata
purtensa ulapal pukata.
Etsien tyyniä uusia rantoi
tuollahan lievisi, olemankantoi
ystävii muistaen tavata
kylilkin puolestaan ravata.

Moisia aatteita, valommansuuntaan
aiempii harmaita rennommiks muuntaan
näin oisi ripa, mih tarttua
heipaten kauemmaks karttua.
Päivät täs vanhalla ehtyvät niukiks
siltikin aattelis, etteivät tiukiks
jaksaisi useimmin hymyillä
nuukemmin nurkissaan lymyillä.


20021113 Onhan nuo taitavat...

Jospa ois osannut etsiä tietoo
välttynyt kulkemast massaista, mietoo
edennyt ylemmil hyllyille
raakaista ainetta myllyille.
Onkhan nuo taitavat paremmist aluist
siitäkhän riippu, ei luopuneet haluist
punnertain olemain saralla
kaikkiset aistinsa haralla.

Maatiaismielellä lakki on kouras
aina siel alimmal tasolla touras
saamatta kulkemaan potkua
ympäril ikuista sotkua.
Hiemanhan kateeksi tuollainen tekee
vetäilles nihkeellä pohjalla rekee
toki kyl henkisten siimoissa
uupuen vastuitten viimoissa.

Ketään ei syytetä ikinä tuosta
vaik eivät nostaiskaan ylemmäs suosta
alkaa jos tyhjissä oleilla
hyytävis viimoiskin, koleilla.
Täälläkin nautittu ilojenpuolest
kovinkin erillään haitast ja huolest
leikillään mustuisii kääntelee
narinan oloisest ääntelee.

Pentti Pohjola 20021113 (20021113) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu