Marraskuuta kuljetaan syksyyn itset suljetaan aurinko silt hengissä yhä kivain kengissä. Lotkottelen joutoja riiminpätkäin noutoja tyhjää mielin täyttämään elonmerkkei näyttämään. Vanhan ukon olentaa yhden saman polentaa päivät vaihtuu toisiksi töhertely, koisiksi. Puita uuniin laittelen vilunviimaa taittelen lämmöstä on iloa ohentelee piloa. Taakse jääneet hyppäilyt sielunlankain nyppäilyt yksin oon, ja etehen ei silt silmät vetehen. Kiitoksia kamuille metkoi ootte ramuille ylemmäkskin yhytän nöyräks itsee ryhytän.
Sysäilen sanoja paperinpintaan löytäen lohtua kuihteiseen rintaan onni et tällaisen osasin umpivaik mähkäisest hosasin. Ensin ol nuottien tekemäin vuoro sitten jo perästä riimiensuoro jäljemmät tänäisii toimia muuas ei hiventkään voimia. Ilman kun tukijaa, läheistä puuttuu orpuudenmieliseks vuosissa muuttuu näinkin viel tajua aatella tuntojaan huomisiin saatella. Paljon on muuttunut elämä kyläs silti ei yksilö ikuises hyläs vaikka ois jotenkin rusinaa eipähän pätkittyy tusinaa. Tilaa on kullakin mennä ja tulla luulisin, paikkaista sitkeesti mulla kylälläkäynnit ne jumissa makailut pedissä sumissa. Yhä on hakuja omasta rinnast eipä viel paiskata nurkkahan kinnast aurinko sorjasti helottaa ihmistä nöyräksi velottaa.
Yhteisöihminen erakot kiertää nuo, joilla jotenkin asiat hiertää eivät silt muuttaisi valoksi ihmisyysolennaks jaloksi. Uupuivat tarpeittens määrien eteen ei tullut värettä takana veteen kehitys nollan jäi asteelle haastetta ettei sit vasteelle. Itsessään elämä jokaisel hyvä tavotteit kohti siin suunnattu jyvä maali vaan väärässä kohdassa kuvitteet hunkeloon johdassa. Ensin ois tehtävä lujasti työtä onnenkin oltava menoissa myötä siellä vast tarpeensa arvaisi vähemmän puutteiset karvaisi. Aikaa kyl rajaisest jokaisel meillä hienoista ehdintää pitäen teillä löytämään parhaita kohtia niukempaa enemmän rohtia. Tulevis ajoissa yllätteen siemen mitäpä lieneekään, takan tuon niemen sitä ei edelt voi kuvata vaahtopään harjoille luvata.
Työ oisi eduinta elämänhyvää siinähän kokisi tyytyä syvää leipää ain riittäisi pöydässä uusia ituikin löydässä. Humputusmielellä kertyisi likaa josta ois päästävä erilleen pikaa kivoja hetkiä kuvata -parannan menoni, - luvata. Jokainen aamu on ilona täällä reilusti rynnäten säällä kuin säällä näiverrys nivelis hukata purtensa ulapal pukata. Etsien tyyniä uusia rantoi tuollahan lievisi, olemankantoi ystävii muistaen tavata kylilkin puolestaan ravata. Moisia aatteita, valommansuuntaan aiempii harmaita rennommiks muuntaan näin oisi ripa, mih tarttua heipaten kauemmaks karttua. Päivät täs vanhalla ehtyvät niukiks siltikin aattelis, etteivät tiukiks jaksaisi useimmin hymyillä nuukemmin nurkissaan lymyillä.
Jospa ois osannut etsiä tietoo välttynyt kulkemast massaista, mietoo edennyt ylemmil hyllyille raakaista ainetta myllyille. Onkhan nuo taitavat paremmist aluist siitäkhän riippu, ei luopuneet haluist punnertain olemain saralla kaikkiset aistinsa haralla. Maatiaismielellä lakki on kouras aina siel alimmal tasolla touras saamatta kulkemaan potkua ympäril ikuista sotkua. Hiemanhan kateeksi tuollainen tekee vetäilles nihkeellä pohjalla rekee toki kyl henkisten siimoissa uupuen vastuitten viimoissa. Ketään ei syytetä ikinä tuosta vaik eivät nostaiskaan ylemmäs suosta alkaa jos tyhjissä oleilla hyytävis viimoiskin, koleilla. Täälläkin nautittu ilojenpuolest kovinkin erillään haitast ja huolest leikillään mustuisii kääntelee narinan oloisest ääntelee.
Pentti Pohjola 20021113 (20021113) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu