20021105 Juuttumia


20021105 Omasta olosta...

Syksy on tullut, ja harmajat päivät
illoinkin kuuhutta kulkuja
ehtii ne nakertaa useat näivät
tuomatta täysiä sulkuja.
Ikä kun askeleen lyhväksi laittaa
nivelen rosoisten varjolla
riimienväsäntä ukolle maittaa
yhtä kyl suoroa tarjolla.

Omasta olosta aiheita nypin
sivustasihtailun parista
kallistan tyhjäksi, kertyneinkupin
uutta et alkaisi varista.
Tätä on tänään, ja huomenna myöskin
ootellen antoa mielestä
aivojenääret ne osaksi työskin
juuttuman riipaisee pielestä.

Näin sitä mennään, et hippulat vinkuu
omassa rauhassa lötköttäin
enempään ei ole todella hinkuu
paikoin jo vaaktasos pötköttäin.
Korvat viel harmiksi, molemmat soivat
siitä ei etäälle ehditä
särmäisii kiemuroi etehen toivat
parhaast ei vanhana lehditä.


20021105 Monet on menneet...

Suurinta iloa, terveenä elää
hakien onnensa antia
kivojen kellot ne sorjasti helää
pelkkää näin plussaisten kantia.
Tehty on selväksi, yritän jaksaa
nöyrtymät haasteitten edessä
yhteys kamuihin palkkion maksaa
suruista silmät ei vedessä.

Joissain voi päätelmät jumittuu hiukan
ärsykepuolisten muodossa
noinkin saa sielussa, löysiä tiukan
kunhanpa ajattein suodossa.
Monet ei menneet ne toivotuil keinoin
vääriä halkoja pinossa
liikkeellelähtö jos ylisin meinoin
kohtaamissakarat vinossa.

Oppii kyl otettu, ympärysseudult
silmiä räpsäen sihdattu
vältytty pahimmalt tunkioonreudult
nurjimpii mustia pidattu.
Iloa tähteenä rautainen annos
rähjämmän paikan sen lääkkeeksi
kunhan vaan tehoais, järkisenlannos
elo ei haprastuis kääkkeeksi.


20021105 Oikeaa nappulaa...

Itsensäkanssa jos pärjäilee hyvin
ehyynä säilynee sydämensyvin
rehtisin mielin voi tallailla
omuuttaan yhteisöön mallailla.
Huolet ois ankkuri ehdoitta tuossa
saappaat ne varsiaanmyöten juur suossa
repis vaik olemaans pinnalle
sälyttyis taakkoja rinnalle.

Kuka on vahva, hän loistaen pärjää
esteiset eessänsä mieliseks värjää
ottamal oikeita arvoja
sieltä, mitk kiinnostaa harvoja.
Uusiokyky ei ikinä sammu
vääriä maaleja tuolloin noit ammu
aina siin palikoil järjestys
sanoisko, sattuva kärjestys.

Oikeaa nappulaa tietysti painaa
josta ei huomisel sälyty lainaa
kuinka se toimii, on tietoa
edempää väistetty mietoa.
Riemulla riskataan säihkeiseks oloo
eikä tuos mallata, olemainpoloo
kontturit pysyvät uralla
hommat ei taatusti kuralla.


20021105 Älkää olko...

Oloaan kun suojail koittaa
mielenrauhan tuolla voittaa
pahat haitat hiiessä
toivemieli niiessä.
Ärsyttää voi mikä tahans
että lällyy lähel pahans
sitä sitten rajailee
tuohtumusta vajailee.

Kaikille on moisest etuu
vähentää et haitanretuu
ilon tulles kurkkimaan
ehyist palan urkkimaan.
Älkää olko ylimielii
tyhmyydesthän moinen kielii
pomoks jos on hakua
soppaan, nöyränmakua.

Hiiviskellen rehdinmyötä
arvotuttaa oikein työtä
juuttumatta pinteisiin
nakkiin, surun rinteisiin.
Paikoin toki pallo hukas
useest jopa liri sukas
rallattain silt uusihin
ekstrapuolta muusihin.


20021105 Siitäkhän syystä...

Ihminen olen täs avuiltain niukka
peukalo keskellä kämmentä
sekin sit haalentui, aluks mit hiukka
lisäten rinnassa, hämmentä.
Enkö täs itseäin vähääkään snaijaa
jonot kun pyyhkäileet ohitse
toinen vain toistansa etevät paijaa
murjotut vähää ei kohitse.

Siitäkhän syystä on lähdöt ne topis
olleet jo ihmisten ikiä
halveksunsanoja niskaansa ropis
vahvemmaks ylös ei sikiä.
Kirjeen kun laittoi, tuol ilonsa kohteel
pian sen sisältö satutti
äkkiä estettä ilojenjohteel
arvatkaa, joskopa hatutti.

Taivaita koskaan ees tahdottu mielii
etäämmält tsiikailuis järkeä
kampituskeinoisthan siltikin kielii
haaveitten oraat pit särkeä.
Nyt eivät liiasta ilosta ilku
rattaat siis lähespä topissa
ukon ei kalju tuo etäämmäl vilku
luuhataan kotises kopissa.


20021105 Lähetti kirjeit...

Itsee kun laittelee muistojentestiin
ällistyy monista vioista
tarttuili kunnoista, sivuiseen pestiin
ryvettyin henkisist lioista.
Mitä tul sanottuu, väärästi tehtyy
liian ih luottaman varjolla
sydämen syväisyys rusinaks ehtyy
pelkkiä miinuksii tarjolla.

Lähetti kirjeit jos kivoille tytöil
odotti ettei het nauraisi
hymyisi hiljaa vaan moiselle, sytöl
torju vaik kohdallaan auraisi.
Eipähän pitäneet suitansa supus
omaans vaan välkkyä kohotti
sillähän äijällä ymmärrys nupus
yhteisö halventain hohotti.

Kirjeittenkulku se tuollaisist poikki
hitsisti hiillosti sielua
luottamain ohitse pörröpäät loikki
supistain katiskains nielua.
Mimmit ei tajunneet sisäistenpaineit
omaans vaan leijua ylisti
nololle suurivat kauheiksi laineit
tarpeeksi röheit vast sylisti.

Pentti Pohjola 20021105 (20021105) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu