Syksy on tullut, ja harmajat päivät illoinkin kuuhutta kulkuja ehtii ne nakertaa useat näivät tuomatta täysiä sulkuja. Ikä kun askeleen lyhväksi laittaa nivelen rosoisten varjolla riimienväsäntä ukolle maittaa yhtä kyl suoroa tarjolla. Omasta olosta aiheita nypin sivustasihtailun parista kallistan tyhjäksi, kertyneinkupin uutta et alkaisi varista. Tätä on tänään, ja huomenna myöskin ootellen antoa mielestä aivojenääret ne osaksi työskin juuttuman riipaisee pielestä. Näin sitä mennään, et hippulat vinkuu omassa rauhassa lötköttäin enempään ei ole todella hinkuu paikoin jo vaaktasos pötköttäin. Korvat viel harmiksi, molemmat soivat siitä ei etäälle ehditä särmäisii kiemuroi etehen toivat parhaast ei vanhana lehditä.
Suurinta iloa, terveenä elää hakien onnensa antia kivojen kellot ne sorjasti helää pelkkää näin plussaisten kantia. Tehty on selväksi, yritän jaksaa nöyrtymät haasteitten edessä yhteys kamuihin palkkion maksaa suruista silmät ei vedessä. Joissain voi päätelmät jumittuu hiukan ärsykepuolisten muodossa noinkin saa sielussa, löysiä tiukan kunhanpa ajattein suodossa. Monet ei menneet ne toivotuil keinoin vääriä halkoja pinossa liikkeellelähtö jos ylisin meinoin kohtaamissakarat vinossa. Oppii kyl otettu, ympärysseudult silmiä räpsäen sihdattu vältytty pahimmalt tunkioonreudult nurjimpii mustia pidattu. Iloa tähteenä rautainen annos rähjämmän paikan sen lääkkeeksi kunhan vaan tehoais, järkisenlannos elo ei haprastuis kääkkeeksi.
Itsensäkanssa jos pärjäilee hyvin ehyynä säilynee sydämensyvin rehtisin mielin voi tallailla omuuttaan yhteisöön mallailla. Huolet ois ankkuri ehdoitta tuossa saappaat ne varsiaanmyöten juur suossa repis vaik olemaans pinnalle sälyttyis taakkoja rinnalle. Kuka on vahva, hän loistaen pärjää esteiset eessänsä mieliseks värjää ottamal oikeita arvoja sieltä, mitk kiinnostaa harvoja. Uusiokyky ei ikinä sammu vääriä maaleja tuolloin noit ammu aina siin palikoil järjestys sanoisko, sattuva kärjestys. Oikeaa nappulaa tietysti painaa josta ei huomisel sälyty lainaa kuinka se toimii, on tietoa edempää väistetty mietoa. Riemulla riskataan säihkeiseks oloo eikä tuos mallata, olemainpoloo kontturit pysyvät uralla hommat ei taatusti kuralla.
Oloaan kun suojail koittaa mielenrauhan tuolla voittaa pahat haitat hiiessä toivemieli niiessä. Ärsyttää voi mikä tahans että lällyy lähel pahans sitä sitten rajailee tuohtumusta vajailee. Kaikille on moisest etuu vähentää et haitanretuu ilon tulles kurkkimaan ehyist palan urkkimaan. Älkää olko ylimielii tyhmyydesthän moinen kielii pomoks jos on hakua soppaan, nöyränmakua. Hiiviskellen rehdinmyötä arvotuttaa oikein työtä juuttumatta pinteisiin nakkiin, surun rinteisiin. Paikoin toki pallo hukas useest jopa liri sukas rallattain silt uusihin ekstrapuolta muusihin.
Ihminen olen täs avuiltain niukka peukalo keskellä kämmentä sekin sit haalentui, aluks mit hiukka lisäten rinnassa, hämmentä. Enkö täs itseäin vähääkään snaijaa jonot kun pyyhkäileet ohitse toinen vain toistansa etevät paijaa murjotut vähää ei kohitse. Siitäkhän syystä on lähdöt ne topis olleet jo ihmisten ikiä halveksunsanoja niskaansa ropis vahvemmaks ylös ei sikiä. Kirjeen kun laittoi, tuol ilonsa kohteel pian sen sisältö satutti äkkiä estettä ilojenjohteel arvatkaa, joskopa hatutti. Taivaita koskaan ees tahdottu mielii etäämmält tsiikailuis järkeä kampituskeinoisthan siltikin kielii haaveitten oraat pit särkeä. Nyt eivät liiasta ilosta ilku rattaat siis lähespä topissa ukon ei kalju tuo etäämmäl vilku luuhataan kotises kopissa.
Itsee kun laittelee muistojentestiin ällistyy monista vioista tarttuili kunnoista, sivuiseen pestiin ryvettyin henkisist lioista. Mitä tul sanottuu, väärästi tehtyy liian ih luottaman varjolla sydämen syväisyys rusinaks ehtyy pelkkiä miinuksii tarjolla. Lähetti kirjeit jos kivoille tytöil odotti ettei het nauraisi hymyisi hiljaa vaan moiselle, sytöl torju vaik kohdallaan auraisi. Eipähän pitäneet suitansa supus omaans vaan välkkyä kohotti sillähän äijällä ymmärrys nupus yhteisö halventain hohotti. Kirjeittenkulku se tuollaisist poikki hitsisti hiillosti sielua luottamain ohitse pörröpäät loikki supistain katiskains nielua. Mimmit ei tajunneet sisäistenpaineit omaans vaan leijua ylisti nololle suurivat kauheiksi laineit tarpeeksi röheit vast sylisti.
Pentti Pohjola 20021105 (20021105) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu