20021023 Perustelut kirjoittelulle


20021023 Riimittelyn koko kuva...

Olen ajautunut tällaiseen pieneen riimeilyhuviin 1975 jälkeen.
Kun kyllästyin pelkästi soittelemaan vaalmiista nuoteista. Ajauduin kuin
itsestään, ja vähävähältä tällaiseen omien rimpsujen jatkuvaan, lähes päiväkirjamaiseen
sepusteluun.

20021023 Aluksi laulun sanoja...

Hanuri  oli meidän sisarusten haaveena ollut jo pitkään. 1945 syksyllä
saimme ensimmäisen ikivanhan italialaisen soittimenhaiskan, oman pitäjän
Haaviston kylästä. Kovin oli ankaran koulun käynyt ja palkeísta harva.
Viikonloppuisin jouduttiin paikkaamaan  ikkunaan tarkoitetulla
liimapaperilla. Oli hetkenverran sitten pärekoria tiiviimpi.

20021023 Homma muuttui puolityöksi...

Olin yli viisikikymppinen alkaessani nämä omastapäästä yrittelyt, - siis ihan
liian vanha kunnollisesti opiakseni. Mutta kokonaisvaltaisesta omasta musiikista
sain yhä ja aina uutta potkua harrasteen pariin. Ja suurimmaksi haitaksi katson
värssyilyssäni sen, etten päässyt vapaampaan runomuotoon. Enkä kyllä ole runoutta mitenkään
edes seurannut. Oli samassa sektorissa klassisen musiikin kanssa, näin
maalais äijälle.

20021023 Lyhytmuotoisia mietteitä...

Sanomalehdissä oli päivittäin ( Haminassa ilmestyneissä Kymen Sanomissa)
lyhyt miete. Aloin sitä seurata, ja juuri sen takia, että muutamaan sanaan oli saatu sisällytettyä
hirmuisen tarkasti asiasisältö Parhailta tuntuivatMirkka Rekolan aforismit. Ihailin
tuollaista. Matkanvarrella olen yrittänyt, toki tuolla enemmän alkupäässä, löytää itsekin jotakin
vastaavaa. En toki monessakaan onnistunut, koulujakäymätön hidas ajatuksinen hiljainen hyypiö.

20021023 Elämänohjetyyppiset...

Jossakin se meni tuollaisten pitkien, vähän kuin raamatullissävyisten kysymysten aprikoinniksi.
Tyhmällä päällä tehtynä, ja kovin puisevaan muotoon saatettuna. Paperia niissä, ja näissä muissakaan
ei säästetty, kilomäärien ollessa jossakin 15 vaiheilla, niputettuina.

20021023 Nykyisillä tavumäärillä...

Tälläerää on käytössä sellainen mittakäsite, että ensin yksitoista tavua, kahteen riviin, ja yhdeksäntavuiset
jälkimmäisiin kahteen. Rivienpäissä loppusoinnuntapainen. (tuosta loppusoinnillisuudesta en ole ikinä sitten enää
eroon päässytkään. Valta-osa oli, ja on osin vieläkin, kahdeksan tavun tasapitkillä lauseilla,- myös puisevin loppusoinnuin.
Ja jos kuka jossakin näitä nähnyt, tietää kyllä mitä tarkoitan. Sitten vielä kolmas, jossa joka toinen rivi toistaan lyhempi.

20021023 Mitä riimeillä yritetty sanoa...

Kun on yksinäinen, nykyisin juuri viimeviikolla 78 vuotta täyttänyt ukkopaha. Ei tässä enää jaksa ryntäillä kodinpiiriä kauempana.
Hermostumiseen taipuva elämänasenne konstistaa kaikessa.Noista lähtökohdista on muhinut ituja, ja lähes pakonomaista
selitystarvetta. Kotonahan meitä on kaksi miehenpuolta, toki toinen yhdeksän vuotta nuorempana, ja talon raskaammat hommat
harteillaan. Meikä on jo tippunut tuottavankelkasta pikkuhiljaa. Eipä Tainnut alun alkaenkaan olla sitä suurinta innostusta
maamiehen raskassoutuiseen ammattiin

20021023 Esilletullutta yksityisajattelua...

-Sellaiseksi tämän koen, koska netissäkin myöhemmintehtyjä näkysällä. Kuten jo aiemmin mainitsin itseni jokseenkin hermoherkäksi
asioittenkokijaksi, tulee sanottua sellaistakin, mistä jälkeenpäin on katumielellä. - Ikävä kyllä tämäkin huoli tullut tutuksi. Aina omalla syntymäsijalla
eläen on tottunut siihen, ettei mikään saisi muuttua, ja ainakaan kotinsa ikkunoista katsellen, sehän se on tällaisen vanhan ukon luonto-ohjelma,
juuri tuo sisältä uloskatseleminen.

20021023 Ei pahaa tarkoitusta...

Silloin kun oikein kaikki asiat jurppivat, sisällytän kyllä riimeihin kitkeryyttänikin, ei sitä voi kieltää minkäänlaisilla perusteilla.Sitähän katuu.
-Ja tekemättömäksi ei enää saa? Kuin hipoen vihjailen milloin mistäkin, ja se helpottaa aina ja yhä. Juttukaveria ei tällaisellä erakkoluonteella
suuremmin ole, mitä jotakin soitosta -  tai sensuuntaisesta puhelimessa pamutaan.

20021023 Runojako nämä...

-Eivät ole! Vaikka serkku näin on kotisivulleni, ja samalla omilleenkin laittanut. Runohan on (mikäli mitään asiasta ymmärrän) korukieltä.
Siinä tavoitellaan jotakin arjesta eroavaa, pyritään ylevämpiin sfääreihin, toki kait nykyisin myös ilman loppusointuja. Ajattelin aiemmin joskus,
että olisipa joku opettanut minuakin,ja näin olisin päässyt omissani jotenkin hieman pidemmälle.
-Se oli silloista kuvittelua. Ei minusta kouluttaenkaan olisi tullut tämän kummempaa. Ja sehän on totinen tosi.

20021023 Liikaa yhtäläisyyttä...

Sekin on haitta, jota itsekin tässä inhoan! Mutta kun ei irtoa, niin ei irtoa! Minulla on se päivittäinen sanottavani, siis lähes pakonomainen
puhumisen korvikkeeksi tullut riimitteinen ajattelu. En näitä tutkaile kun sen hetken, mitä sitten kynän käteen otan. Eikä päässäni enää pysyisikään
yhtä lausetta pitempää pätkää, senverran muisti temppuilee. sekin näkyy tuossa kolmen värssyn pätkässä, ettei lopussa enää muista mitä
alkupäässä raapustellut.  Loikoillen ruutulehtiöön, ja siitä koneelle kolmisormi järjestelmällä.Tekstin korjailua en harrasta ensinkään.

20021023 Pätemisen tarvettako...

-Ei ole! Näin arka on tuollaiseen kykenemätön. Niin minulle kyllä aikanansa sanottiin, siihen aikaan, kun paljoja nuotteja värkkäilin, ja ihan vielä
normaaleina työpäivinä, ja heinänteonkin aikoihin. Ensin piti saada yksi valssi paperille, sitten vasta heiniä pöyhimään, ja muuta.
Näette kuinka monisanaisesti ja hajanaisesti ajatuksiani esille saatan tässäkin? Taitoa ei ole, mutta tahtoa sen edestä.

20021023 Koen riimit jonkunlaisena työn korvikkeena...

Pelkästi kotiympäristössä, autoa vailla olevana syrjäkylän asukkaana, ei liikkuminen kylmempään aikaan omin avuin edes mahdollista.
Kesällä sitten voi mopolla taajamaan kauppoihin pörisyttää, sillä sitähän se on tällaiselle moottoripyrän entiselle käyttäjälle.Meteli on kova, mutta
kulku hidasta, taas moottoripyörällä ei oltu tientukkeena, senverran kaasukahvaa raoteltiin.

Tämänpäivän tavoitteet..
Hanurit saavat olla lähes hyllyillään. (meillähän on noita nelisen kappaletta) Mutta välillä laitan kuulosuojaimet, polkkia alkaa purkeilla pikkupätkät.
Korviensointi on tehnyt siitäkin harrastuksesta ongelmikkaan,- ollut jo parikymmentä vuotta. Ja kun lopetin pelimanniporukoissa käynnin, ei enää
mieltä harjoitellakaan,ja raskatahan se kaikenlisäksi oli jo vuosia. Nyt katsellaan ja yritetään löytää viihtyä mistä helpoimmin saadaan, eikä se ole
yhtesöstälähtöistä, vaan omasta olemantilanteesta omittua.

20021023 Tätäkään ei olis tarvinnut kertoa...

-Mutta olen kyllä otettu serkun myötämielisyydestä näitten värssyjen suhteen. Ehkä hän teki sen minua ajatellen. Yksinäinen ukko, ja yrittää selittää
olemisensa kulkua. Kaikkinen riimien kehuminen ei kyllä arkitodellisuutta, senhän hittovieköön tässä kyllä käsitän, olen vaan pakkomielteinen
rajoitetulle ilmaisun mahdollisuudelleni. -Sen takia, - siitä syystä!

Pentti Pohjola 20021023 (20021023) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu