Kunpa sit jaksaisi sarkaansa tonkii vähäiset plussansa tarkasti onkii ei tulis tukkoista tutinaa riivatun ärheetä sutinaa. Minä en osaa, ja kukaan ei ohjaa olemanpurtilo väkiste pohjaa vaikka kuin haapuilis käsillä toivoton ilmehän pläsillä. Yritä ihmeessä linjaasi muuttaa kapea pyrintä pikehen juuttaa lähtisit, etsisit, hyppisit valoisat tarjotut nyppisit. Turhia luuloja, pärstä on rosta hitoinkaan kiintymyst tällä ei osta kukaan ei mieli ees tavata yhteen siis suuntahan ravata. Orvonkin pakko on mielimii hakee riimienteko näin ehdoitta sakee jotenkin itseensä purkailla eikä vain kiukussaan turkailla. Hyötyy ei siitä, - ees pitäiskö löytää sekunnis omaansa vähäänsä töytää kipinöi tässäkin sinkoilee niukkiins kun pollassaan linkoilee.
Arki kun tarjoaa puisevansorttii rynkyillään joutessaan riimeilynporttii unehtuu ankeat aatokset lievääntyy kiusojen saatokset. Oikein jos jurppii, ei nämäkään auta siinä on kohdalla ilolla hauta kun tuossa kiukussaan tärisee partahan moisessa pärisee. Mielisi takaisin sanotut sanat ennen ois pitänyt sulkea hanat vahinko ehti jo tapahtuu tuskin siit ikinä vapahtuu. Joskus taas rauhaista, ärsyt ei kimpus silloin ehk ahnaasti hampaineen limpus vyötärö venyy ja pullistuu kiloista silmät siin mullistuu. Hitsi kun jaksaisi estyä ahmilt turpaansa mättämät, täytiselt lahmilt Ohenis varmasti kummusta mikä nyt mallailee rummusta. Pieni on ihminen, tapojaan muuttaan heiniensyöntiä, käsitteeks luuttaan kännyt täs helposti pystyssä vanhuudentutinaa rystyssä.
Kirjaamistarve on vanhalla suuri edessä uhkaamas unhotteenmuuri jotain jos paperil laitettu se hetki käänteelle taitettu. Mistäpä jyristyst ukkona hakee ei ole tuntema sillailla sakee yksin kun elellä yrittää arkiseen pelkästi pyrittää. Oishan tuost muusasta tuntemisapuu silloin ei nollilta yksistään hapuu laittaisi räiskien valolle uusia yritteit alolle. Uppoisi syvemmäl ihmisen mieleen hakis ehk piikkejä, johti jotk pieleen eläen tulemmin kokemat viskaten sivuhun hokemat. Eipä oo muusaa, nyt yksin vaan kulkee kokemankansia, aukoo ja sulkee tarpeetont, sitä kyl tarjolla puoliksi mennään näin varjolla. Yhtmittahapua tietysti jatkaa niissäpä puitteissa, kun sitä matkaa helmet kyl hukkuneet silmistä lopuimmat metrit täst filmistä.
Elämänongelmat päiviä varjoo pitkä kun matka jo kuljettu tietysti hyviikin säikeitä tarjoo mikään ei ulos tuost suljettu. Suuria tunteita, vähiä tietteit ihan kaik löytyvi repusta hellänkinmakuisii olemanvietteit jokaisest, pimusta, hepusta. Tuossahan soljumme köllöillen kivast erikoislaatua etsien mistäpä milloinkin nykien rivast arkaista henkeä metsien. Kaukana monet kyl tulostensuurist luovutuspuoltakin aatellen ylitse kapuillen esteistenmuurist herätteit tuloksiin saatellen. Vuotettais yhäkin oikeaa kohtaa ounaste joskus siit heräilee katsottais myöhemmin, mihin se johtaa nöyräst kun taitoa peräilee. Huilataan häpeistä, väsymänmyötä siinä on silakkaa syödäkses vaaditaan toki tuot perustustyötä kärpäset laudalta lyödäkses.
Kyllähän turhista ihminen suuttuu ellei oo ennalta varuilla synkeänmustaksi maailma muuttuu ajatus ärjeltää karuilla. Silloin jo viimeistään herätä pitää anteeksipyyntöä aaatella ituja onnesta luullusti itää toimia toisiksi saatella. Hermojenhallintaa pakko on oppii ettei viel enemmän mutkalla useista kelvoista napaten koppii ohjaust vaistoisten tutkalla. Perusta alkanee konstilla kestää suoperä valua vedestä lisäisii horjahtei huomisis estää kivemman löytävi edestä. Yhä silt tietoa tankaten nuppiin poikkeillen päteväin jutuilla tuollailla punnukset vaakaiseen kuppiin hymyi ehk tulevi tutuilla. Vilkkaastiliikkuen sammal ei yllä ihohon tekemään hometta sairaitkin hetkiä osaksi kyllä ennekuin puhtaana ometta.
Pentti Pohjola 20021022 (20021022) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu