Vuosienpitkin näit riimejä väännän olemanlehtiä toisiksi käännän siispä se ehdotont huvia vilkastaa henkistenkuvia. Yhtä kun pötkyä elämänmeno suurelta osalta, lojuinen keno mitenpä haitoistaan eroais taatusti jotenkin veroais. En ole osannut runoja rustail kronikkaluontoisii pelkästi mustail niissäkin luullust vain kehykset uinuvis marhaavat, ehykset. Maalaista olentaa raamitan vähän toki ei evääni piisaile tähän sentähden sekavaa rytöä vähäistä kipinäin kytöä. Saantoni toki on pelkkää tät määrää laatuista sisältöö, etevät häärää ukko vaan haluaa leikkiä olojentotisel, meikkiä. Kiitoksensanoja ylhäälle viskaan tuoltahan pienoiset murusein kiskaan osaama rajattu laadulta välttyy silt, henkiselt kaadulta.
Syhverönnyhverö, sehän täs olen itseä haittaisest varpaillein polen luulojen alla kun astelen tyynyäin kosteilla kastelen. Virheitä, virheitä, toistensa perään yhäkin reppuuni jatkuvast kerään ohjakset puuttuvat hevolta maistu ei unikaan levolta. Ihan kuin olisi sumussa yhä eikäpä itseään hereille nyhä oonko ees syntynyt todella tyhjist kun raiskainen podella. Juuri tää jankkaus monia jurppii äijä kun nurkissaan pelkästi lurppii arvotont rojua työntäen virheensä suureksi myöntäen. Onhan myös kivaa, siis sitäkin sorttii usein vaik lonksailee harmienporttii leikiksi kiemurat tarkoitan haittoi näin kupeilta karkoitan. Päältä oon ilkeännäköinen tyyppi joka muk haittojen sammiost ryyppi toiset mul perimmät aatokset lähespä ihantein, saatokset.
Toisien moitinta madaltaa aina siitäpä sääntö, jok nuppiisi paina kun se on ehdoitta muistissa olettais, vikaa ei luistissa. Pienellä mielellä tuollaiseks hoituu jatkuvin kiusoina läheisil koituu ellei oo järkeä rinnassa sietävyysolete, hinnassa. Ajatus-ansioi turha on laskee ihan ois lohdutont nokista kaskee yhteisel hyväl vain perillä lullitaan elämän merillä. Huomioon-ottoja, tässä ja heti siinä on kelpoisel pehmeä peti ylpeys jarruna kulussa eipähän meeskellä sulussa. Mitätön ehkpä, jok tällaisii tuumii vähäisil eväillä yrittäin kuumii toki, jos moisesti aattelet laillasi tietohon saattelet. Vähistä tässä on leivottu pulla sellainen käsitys itsellä mulla jos tuossa hitukin parempaa enhänpä näytteleis arempaa.
Kenellä työtä on ylmäärin niskas ei niihin housuihin haluais lotkompi olo jo kiusaisiin viskas paineitten alaisuus kaluais. Tietysti iästä jyrkemmin johtuu saamatta selkoa toimista omasta rauhasta löytäen lohtuu hitusen tarttuman voimista. Nuorilla pullistuu monetkin paikat että on hyötyä suvulle ylen silt kiikkerii onnistuslaikat tummaa voi läikähtää puvulle. Ronskeja toki ei vastukset murra silloinhan täytyvi hammasta purra yhäkin yrittää kiivetä haristeenkohtia riivetä. Uho on tervettä nuoruudenvuosis kukkuroi kertyvi somasti muutenkin menemä linjakkaankuosis tulemat, erisenomasti. Aika kyl tasailee suurimmat nypyt vaikka viel huomisten takana lyhenee taatusti,ponnistehypyt kirjavansorttisna lakana.
Itseä toistamal,kukkia vaasiin eikäpä pelätä, vertautuu aasiin kullakin ohjakset kourassa tiettyjen hommien tourassa. Äläkä erehdy sanomaan, eitä tuollaiset miettehet järkeväst peitä voihan myös tsiikata sivusta etäämmäl käynnistysvivusta. Moottori hyrrää, vaik hikee ei niskas yhteinen päättely mahtoiseks kiskas hoitimet toistensa lomihin verraten yleisii omihin. Taipale taittuu, ja reissu se jatkuu elämän suuntana, uusihin vatkuu ilman et ryppyjä nutussa oikeit vaan makuja hutussa. Erikin suuntaisest monet voi kulkee ansiokirjansa heikommilt sulkee oma on särky, se tiedetään kohdalletulleita siedetään. Maalaillen mielessä huonehentauluu hyräillen hiljaisest jotakin lauluu ettei se tunnelmaa poleta liikoja itsestä oleta.
Pentti Pohjola 20021015 (20021015) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu