Vuosia tippuilee elämänpiikkiin monista haitoista joutuilee kiikkiin niinkuin tuon velttoilun takia kun ei oo määräävää lakia. Ehditään vielä, sit päivittäin jankkaa mälsillä luuloilla henkeään tankkaa ytimiin pitäisi naulata syvemmäl sydämeen, paulata. Hyviä päätöksii tuhansii tehty kuitenkin todessa savuksi ehty anteeksi, yritän korjailla menoja reippailuil sorjailla. Rasvat ja makkarat, taaksensa jättää vihreitä rehuja sijalle mättää talloa pärstäisen aukosta huulia napsailla haukosta. Kenel on vyötärö omenanmallis pelkkiä naatteja ahmia sallis lanttua, juuresta, rehuja tuosta sais keholta kehuja. Mutta kun voimat ne aikoja tiessään likoili useinkin hämmenteenhiessään ukko täs jaksa ei ponnistaa juuri, et nappihin onnistaa.
Jokainen luotu on tekemään työtä siinä juur sortissa olemaan myötä kertyköön hikeä, vaivoja virkistää taatusti aivoja. Sitten voi haaltua kaikkisii kremppoi erisil puolille, moniikin lemppoi usein jos raskaita rasitteet hukkuvat säätöjen tasitteet. Toimistotyössäkin paikat ne jumii eihänpä yksikään, joustavaa kumii miten sit virheisis vääntyilee rajaisis asennois kääntyilee. Urheiluhenkisyys pohjia vankkii sehän ois tekijäl, korkoista pankkii lihakset pysyvät järeinä kipujentuntemat säreinä. Punnerteet monetkin sivuhun siirtää käsiksikäymisen huomiot liirtää itseistä sähläyst todella hoksaa vast petissä, podella. Vimpataan jatkuvast jotenkin kehoo olkoonpa olemat, hyötynä ehoo kehtaa jos kävellä jolkuttaa hitaammin heikkous kolkuttaa.
Oikein jos aattelee, ketä tääl palvoo ylhäinen meitä ehk säälien valvoo saadaankhan hommia jengoille esteitä riitosti, tengoille. Rahanhan perästä monetkin laukkaa kulttuurikakusta hivenen haukkaa muu menee killinkein parissa tai niitten puutteisten, varissa. Syrjemmäl hitaampaa melu ja melske kuitenkin kuuluvil joltinen helske välkymmät tahtoisi äärelle säihkettä vapaalla, säärelle. Ahnekin ihminen loppujenlopuks eikä sit pistetä hymyillen topuks joitain kyl saattavi sumuttaa totuutta mielin ei kaikil jaa. Kaksi on juttua ylitse muiden mitkä ne hahlottaa väliä puiden syntymä, kuolema, kyseessä tuossa noin välissä, nyseessä. Iloa silmist silt säihkyvää löytää liiasti harmaaseen arkisuus töytää etsitään normaaliin portteja tsiikaamat turhaisii kortteja.
Syksy jo vilistää viilehin tuulin oispa siin ihminen hymyisin huulin pelkäämät pimeän peikkoja voi meitä monia heikkoja. Taivaalla kimmeltää tuhannet tähdet kunhan vaan pihalle illalla lähdet ruutusi äärestä könttyät normaalii vahvemmin hönttyät. Ilmaista huvii saa nuppiinsa siirtää maailmankaikkea kohtaansa piirtää tietojenkirja jo opetti pankakuks luuleman lopetti. Avaruus täynnään noit galaksei juuri ääretön, rajaton, älylle muuri kannattaa nöyrtyen tsiikata puserons sisälle viikata. Mitä me muruset, telluksentöpit enimmät haaveemme lähespä pöpit sotkemme yhäkin seutuja haalaillen vääräisii reutuja. Näin sitä mukamas, onneensa ohjaa kompassisuunnatta purtelo pohjaa vastuittenkantoo ei nimeksi ryntäilyhalu sen pimeksi.
Ihmisiin pitäisi enemmän luottaa kivoja kokemii toisille tuottaa sillailla päivä se paistaisi hetket ne helmiltä maistaisi. Aina jos jurotaan, tuokin se lähel vaikka sen toivoisi toiselle tähel siinä ei seuraisuus ravita olemaa lujemmaks avita. Rehtisennöyrästi hyvyyttä hakein elämän keitos se maistuvan sakein luottaen vaistoisen vireisiin joutumat ikuna kireisiin. Paikataan aikoinaan tullehet rypyt somasti silittäin oikoisiks nypyt jopahan jousto saa tilansa vakaus passelin hilansa. En kyllä osaa tät selvästi laittaa keinojenpuutehan jetisyyt haittaa vanhal kun pollalla poimitaan määritteit persuksil roimitaan. Tärkeintä vaan että mieltänsä avaa aatoksensaroilla valtoimest ravaa herkkyys ei kokonaan hukassa kalju vaik läikkyilis tukassa.
Julkkikset tahtovat itselleen suojaa välttäen etenkin, mediantuomaa hiukan kuin sumuisii toimia vaalentaan näkyvii loimia. Rahaa keil pursuaa, aviisit herää omahan massiinsa saantoja kerää vaikka siin vähän ehk satuttaa porhoja tarviikin hatuttaa. Missukat yleens jo esille ryntää kaikkisen maineisen peltoa kyntää ettei vaan unohtuis lööpeistä ol sitten tekoin jop hööpeistä. Aatteet siis ristissä julkimointiellä enemmän, vähemmän, puuhakkaal miellä tunnettuus altistaa osaansa kilisee hilkkuja posaansa. Nurkkaansapyrkivii luultavast vähän sellainen kutina summittuu tähän onko se oikein vai nurinpäin moistapa tuumimaan hiljaa jäin. Lain pitäis olla kyl kaikille reilu ettei nois laidasta laitahan heilu elämäs tarvitsee siirtyä iloisen, kepeesti piirtyä.
Pentti Pohjola 20021010 (20021010) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu