Elämänmallei on toisilta saatu pitkässä kulussa hankittu sietävämielinen riittoisenlaatu hopeanhohtoisna pankittu. Iloja, suruja, lomittain vuoroon tuollailla evästä enentää littymät nurjien narinakuoroon röyheemmäks tallaten menentää. Yksi on pätkä vain olemanlankaa siitähän turha ois valittaa kaikkinen ärseys ruotelii jankaa normaalei tasoja alittaa. Täytyisi rampata itsensä kuntoon hengenkin ahdisteen uhalla erittäin väkevää löytäen tuntoon myrskyt ei sammuksiin puhalla. Kaikkea tätä nyt eduksi mieltää valoa välkyttää lampusta niukemmaks rötkönnän itseltään kieltää tarvi ei viuheita pampusta. Heikkokin huojunta matkaa se enii annetaan arvoa hyville vähemmän varmasti tuleva tenii reitit kun ruopattu syville.
Ihminen ominee mieleisii juttui etenkin sellaisii, kiitostenkuttui olitpa oiva sä teoissa sulla noit timanttei keoissa. Luonteva olenta availee portit hetkessä käsissä valttiset kortit kukaan ei uskalla yrittää sivuitsekulkuihin pyrittää. Näinkö oot aatellu tajunnat laittaa ettei kest ripustkaan matkalla haittaa itsekäs piirre veis vahvoille näppöset saisi siin kahvoille. Laajempaa näkemyst pöytään nyt tuokaa sektorei väreinä kankaalle luokaa kukaan ei esteeksi uskalla hintansa todentuis tuskalla. Aina jos minulle, sitten vast perät turhista turpoais haaltojenkerät valohan yhteistä evästä siit narust sopiilee revästä. Unho kyl madaltaa korkeetkin aatteet nollille pyyhkeilee siljoiksi saatteet varvasta, varoen lankulle ettei tuu tärskyjä kankulle.
Silloinkun haittoja ilmetä alkaa ei pidä polkea kiukusti jalkaa annetaan mielemme viirata parempii aikoja tiirata. Usein kyl tuntuu et, täst ei tuu mitään epäinen olete alkailee itään onkhan tää tekemil ankkuri pysähtyyk kokonaan vankkuri. Aika on armokas useemmas suhtees kunhan vaan mallautuu herransanuhtees rämpimät lopettain ajoissa takoin vaan ilojen pajoissa. Säryt on todella raskaita kantaa moises kuin naahaisi norsuista pantaa öisin juur unia rajoittain lepoisii tunteja vajoittain. Tohtorin luona sais selittää haitat mihin sen sietämän kärsiissä laitat ennekuin menettää malttinsa hukaten tärkeät valttinsa. Onneksi saatu on vuosia jonoon yhäkin mittarinlukemii monoon ehdoitta nöyryys on parasta äläpä irrotu varasta.
Elämän iloa, järkeistä valoo lisäksi tervettä hommien aloo moisessa riittelee ituja pelkäämät haittojen kituja. Rämpimäl mielensä hetteisel suolla tuntoinen olenta käpräkäks kuolla siksipä pokkana sihtiä rinnasta värien ihtiä. Henkistä sarkaansa möyhentää pitää tuollaises muhevas versoja itää yhä jos oottavi tuulia alkailee mutristaan huulia. Joltista jännitet pitääkin olla kohtuisen virkeenä harteilla polla sehän se mokien estoa ryöpyissä taidolla sestoa. Ohitsepyrkivii, heitä kyl riittää menneisiin saataviin pakko on liittää itsel jos jarrut on lukossa selkeä keskeymä, tukossa. Varrotaan oman sen etumme näyttöö huvenneintilalle,uusista täyttöö riittää jos luottoa huomiseen siunaust päiväimme tuomiseen.
Mitäkö ihminen haluisi löytää arkeen kun useinkin karseesti töytää lämpöä, iloa, valoa kaveri-asennet jaloa. Ei ole tärkeetä, menestys, raha suinkaan ei kuitenkaan liiast se paha Hyvyys veis säihkyväin lähteille normaali nykyinen, tähteille. Voihan myös olla et järki ei pelaa kaikkista huonointa siimaansa kelaa irrallaan onnesta ollessa laiskuudenvikurii pollessa. Nättiys väisteli ujoa miestä jolla ei käsityst toiminnantiestä haaveillen, kuka vaan kuljeksi luukkuja lähtöihin suljeksi. Tässä on tulos, ei naurata todel ihminen ikänsä, ystävänpodel kuvitteis piirteli prameita siellä, jois heilahti hameita. Olijast puuttui ehk henkinen tuli rauhattomuudeksi säihkinnät suli eihän voi tällaista onnistaa jollei oo taitoa ponnistaa.
Pentti Pohjola 20021007 (20021007) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu