20021007 Syystorkkuja


20021007 Yksi on pätkä vain...

Elämänmallei on toisilta saatu
pitkässä kulussa hankittu
sietävämielinen riittoisenlaatu
hopeanhohtoisna pankittu.
Iloja, suruja, lomittain vuoroon
tuollailla evästä enentää
littymät nurjien narinakuoroon
röyheemmäks tallaten menentää.

Yksi on pätkä vain olemanlankaa
siitähän turha ois valittaa
kaikkinen ärseys ruotelii jankaa
normaalei tasoja alittaa.
Täytyisi rampata itsensä kuntoon
hengenkin ahdisteen uhalla
erittäin väkevää löytäen tuntoon
myrskyt ei sammuksiin puhalla.

Kaikkea tätä nyt eduksi mieltää
valoa välkyttää lampusta
niukemmaks rötkönnän itseltään kieltää
tarvi ei viuheita pampusta.
Heikkokin huojunta matkaa se enii
annetaan arvoa hyville
vähemmän varmasti tuleva tenii
reitit kun ruopattu syville.


20021007 Näinkö oot aatellu...

Ihminen ominee mieleisii juttui
etenkin sellaisii, kiitostenkuttui
olitpa oiva sä teoissa
sulla noit timanttei keoissa.
Luonteva olenta availee portit
hetkessä käsissä valttiset kortit
kukaan ei uskalla yrittää
sivuitsekulkuihin pyrittää.

Näinkö oot aatellu tajunnat laittaa
ettei kest ripustkaan matkalla haittaa
itsekäs piirre veis vahvoille
näppöset saisi siin kahvoille.
Laajempaa näkemyst pöytään nyt tuokaa
sektorei väreinä kankaalle luokaa
kukaan ei esteeksi uskalla
hintansa todentuis tuskalla.

Aina jos minulle, sitten vast perät
turhista turpoais haaltojenkerät
valohan yhteistä evästä
siit narust sopiilee revästä.
Unho kyl madaltaa korkeetkin aatteet
nollille pyyhkeilee siljoiksi saatteet
varvasta, varoen lankulle
ettei tuu tärskyjä kankulle.


20021007 Aika on armokas...

Silloinkun haittoja ilmetä alkaa
ei pidä polkea kiukusti jalkaa
annetaan mielemme viirata
parempii aikoja tiirata.
Usein kyl tuntuu et, täst ei tuu mitään
epäinen olete alkailee itään
onkhan tää tekemil ankkuri
pysähtyyk kokonaan vankkuri.

Aika on armokas useemmas suhtees
kunhan vaan mallautuu herransanuhtees
rämpimät lopettain ajoissa
takoin vaan ilojen pajoissa.
Säryt on todella raskaita kantaa
moises kuin naahaisi norsuista pantaa
öisin juur unia rajoittain
lepoisii tunteja vajoittain.

Tohtorin luona sais selittää haitat
mihin sen sietämän kärsiissä laitat
ennekuin menettää malttinsa
hukaten tärkeät valttinsa.
Onneksi saatu on vuosia jonoon
yhäkin mittarinlukemii monoon
ehdoitta nöyryys on parasta
äläpä irrotu varasta.


20021007 Joltista jännitet...

Elämän iloa, järkeistä valoo
lisäksi tervettä hommien aloo
moisessa riittelee ituja
pelkäämät haittojen kituja.
Rämpimäl mielensä hetteisel suolla
tuntoinen olenta käpräkäks kuolla
siksipä pokkana sihtiä
rinnasta värien ihtiä.

Henkistä sarkaansa möyhentää pitää
tuollaises muhevas versoja itää
yhä jos oottavi tuulia
alkailee mutristaan huulia.
Joltista jännitet pitääkin olla
kohtuisen virkeenä harteilla polla
sehän se mokien estoa
ryöpyissä taidolla sestoa.

Ohitsepyrkivii, heitä kyl riittää
menneisiin saataviin pakko on liittää
itsel jos jarrut on lukossa
selkeä keskeymä, tukossa.
Varrotaan oman sen etumme näyttöö
huvenneintilalle,uusista täyttöö
riittää jos luottoa huomiseen
siunaust päiväimme tuomiseen.


20021007 Voihan myös olla...

Mitäkö ihminen haluisi löytää
arkeen kun useinkin karseesti töytää
lämpöä, iloa, valoa
kaveri-asennet jaloa.
Ei ole tärkeetä, menestys, raha
suinkaan ei kuitenkaan liiast se paha
Hyvyys veis säihkyväin lähteille
normaali nykyinen, tähteille.

Voihan myös olla et järki ei pelaa
kaikkista huonointa siimaansa kelaa
irrallaan onnesta ollessa
laiskuudenvikurii pollessa.
Nättiys väisteli ujoa miestä
jolla ei käsityst toiminnantiestä
haaveillen, kuka vaan kuljeksi
luukkuja lähtöihin suljeksi.

Tässä on tulos, ei naurata todel
ihminen ikänsä, ystävänpodel
kuvitteis piirteli prameita
siellä, jois heilahti hameita.
Olijast puuttui ehk henkinen tuli
rauhattomuudeksi säihkinnät suli
eihän voi tällaista onnistaa
jollei oo taitoa ponnistaa.

Pentti Pohjola 20021007 (20021007) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu