Kullakin oma on itseinen juttu mitä ei oivalla vieras, ei tuttu syömmensä syvimmäs kulmassa tuli jos aidoimmas hulmassa. Arki on esteenä, ennen ja tänään pahempaan joutuisi kränään sun känään räplääjä puntariin laitettu haaveilta hoitimet taitettu. Luulo kun oppaaksi pyytämät tuli siinä se lum-ukko äkkiä suli pakki ol onneksi mielessä jupinanhöpinää kielessä. Syyttelylinjalle, eikäpä hitois yhäkin arempaa poluilla vitois ehk kyllä sirui noist tiputti äkkii jo piilohon niputti. En ole mitäkään, sitä vaan jankkaa omaansa harmaata kulkpeliins tankkaa luonto kun vetäilee laveril kehuisko tuollaista kaveril. Toiset on toimineet, tultu kun tänne heidän ei syytänsä lerppuva jänne aika on joltinen laastari hämyyntyy pahinkin saastari.
Ihminen jakselee, mitäpä milloin eikö se normaalii olekin silloin aina ei tarvitse hymyillä halu jos nurkissaan lymyillä. Kireekin mieli on oottamas tuolla sopuisan palikast aina ei vuolla nämä kun haitoissa muistelee takkinsa puhtaammaks puistelee. Vääriikin arvioit itsestään antaa syyllistä mieltähän sellaisest kantaa voimatta vaikuttaa asiaan tekemät kopsavat rasiaan. Omasta puutteisest, inho ja huoli jutussa vaikka siin valompkin puoli eriseks kukin meist laitettu siivet ne useesti taitettu. Elämäneheys kaukana siintää ponnistustaitokin oikeaan kiintää haaveita haasioil mätetty ankein kyl tähteeksi jätetty. Yhäkin pediltä aamuisin rämpii keittiöön eväille totutust kämpii orvon vaik osassa, roolissa ilonkin kuplia boolissa.
Yhäkin syytä on tarkkailla muita ennenkuin astial askeltaa kastellaank reilusti kuivia suita vaiko ei tippaakaan liemest saa. Onni on muual kuin pottuilun kupees siitähän ura se urkenee raittiuskäsite toiminnan-rupees vyyhdiltä antia purkenee. Maailmanpäivät on vahdittu toisii onko heil kiireitä hihassa ehkäpä monetkin pankolla loisii kuhnaavat tarpeetta pihassa. Näinhän ei jetisti ikuna olla melkoisen viistosti vivutaan ärhäkänterässä pitäen polla oikeita arvoja sivutaan. Menneitä päiviä turha on laskee edestä aarteita vuotellaan yhä on ryteiköntyylistä kaskee niistä ehk helmiä suotellaan. Saa sitä ajatust leikkisän pitää vuosii vaik kosolti selässä ottoises maassahan taimia itää hiivatin vuoksiko pelässä.
Syksy saapuu, pimeet illat haavehiin noih helpost sillat eikä pakost yrittää rentomielel pyrittää. Takana on kuumuus, helle ilonaihe monil kelle miten kukin suhtautui viilenteli, paljon ui. Nyt viel ester märkää säästää tuhuna vaan alas päästää luvassa kyl roimempaa että varpaat märäks saa. Voip ehk olla käänös julma myrskyntuhoist tulla pulma räimäileekin vaihteeksi suvensiljat kaihteeksi. Odotellaan tumput suorin josko aika näyttää vuorin herätellen hitaita kitisyttäin vitaita. Annettuihin tyytyminen eikä viimeks hyytyminen vaik ois raajois sitkasta nautiskellaan kitkasta.
Parasta aikaa ei ihmisel tule ellei hän kiiraksens lävitse kule on siinä toimia monia tärkeimmät joukosta lonia. Sitenkin, että on sumuises yössä vaistoisenvaraiset ainoostaan vyössä ei siinä henkselei paukuta ainakaan valoisint laukuta. Yhteistä matkaa, ja erossa ollen totisil leikeille laittaen pollen koko sen elämän yritteen syömmensäkokoisen pyritteen. Torkkumis-ajat vaan juuripa öissä muunlaisen käytellen hyödyiksi töissä niissä, mis niska on limassa etäämmäl kotoo, tai himassa. Onnetar availee rohkeille portit jakelee kätehen kelpoiset kortit moisilla passailee pelailla hyviä taltehen kelailla. Ylpeyt pitäen piilossa tuolla röyhkeenä noloo ois aikanaan kuolla tasaisest muisto jää somempi änkeilyn puuttues, omempi.
Pentti Pohjola 20020930 (20020930) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu