20020315 Suorasanaista







HEI SINÄ! MYÖS ITSESI YKSINÄISEKSITUNTEVA.  21.3.-92.


Ajattelin, - tiedän, että niin toisetkin.  Miten olemme joutuneetkaan niin erillemme?
Olivatko asiat tosiaankin sitävaativia?  -Tuskin sentään!  Varmasti kullakin käytökseen
syynsä.  Näin elävälle pienikin yhteys jo kuin lahja ylemmiltä.  -Saada jutella, puhua
arimmistaankin, - tietäen, ettei kaikkea levitellä asiattomille korville.  Luottamus
kanssaihmiseen on tärkeä, myös ihan arkisissa.  Minun ainakin on kuin pakko etsiä
menneisyydestä eilisiä muistoja, jotka eivät koskaan haalene ajanvirrassa.  Kuinka lienee
sinun kanssasi, ihminen eripuolella suomea?
Syy, että koet, kuin koet, on omasi.  Ehkäpä kipeytenä rintasi syvimmissä.  Saatoit pettyä
raastavasti, - odotit , -jota et koskaan saanut?  Noin meille voi käydä.  Elämän tarjoillessa
vastuita, ja mihin emme ole valmiita.  Omasta kohdastani voin sanoa, että olen vähemmän
hyvännäköinen kaljuuntunut itseäni vanhemmalta näyttävä miehenpuoli.  Herkästi
vaivoistani valittaja, menettäen helposti perusrauhani, kun taas sillätuulella, saan
sydämeni pakahtumisen partaalle.
Uskallan jopa itkeä, - en sitä tietysti julkisesti, kuin ei myös rukouksiakaan, mitä sentään
olen ikäni rauhakseni hakenut.  Kirjoittelen näin vaihteeksi kuulakynällä, muutenhan teen
kaiken koneella.  Käsiala on tosihuono, uskoisin sen tällätavalla hieman paranevan?
Lahja, mikä meille ihmisille on suotu, ei ole vähäarvoinen.  Se on kyky ilmaista tunteemme
monellakin eri tavalla.  Yksinäinen hoitaa sen enemmän piiloisesti, kuin perheenkeskellä
olevat.  Kaikessa on tarkoitus rikastaa henkistä minäämme kohtaamaan arjen vastuksia ja
iloistenkin mukanaoloja.
Tärkeintä, ettemme ala katsoa yhtäpaikkaa seinässä, - sillä siten on tuho lähellä.
Saattanet etsiä lohtua alkoholista, ja niin, että siitä on tullut riippa elämääsi?  Älä
masennu sellaisestakaan.  Ihminen on tuotu vaikeuksiensa keskelle, viemään aina jotakin
asiaa eteenpäin.  Sellaista mitättömyyttä ei ole, ettei häneen olisi tarpeen kiinittää
huomiota.  Vaikka olisi jo siltojen alla, käyttäen monenlaisia huumaavia aineita, hän on
silloinkin tunteva ihminen.
Hyvät, ja aina oikeassa olevat eivät sitä käsitä.  Elon lähtökohdat jo määräävät suunnan,
ja sen, käytkö kouluja, vaiko vähävaraisena jo raskaan työn äärelle.  Ihmisen pitää olla
aina ihminen toisellensa.  En minäkään syytä ketään siitä, että nukun öitäni yksin, - ei
lapsia, joista vanhana ravintoituisi, ei vaimoa, johon olisi saanut tuhlattua sen parhaan
hyvänsä ja sielunsa kalleimman lämmön, eiväthän siinä aina onnistu yhdessäelävätkään.
-Miettiä voi kaikkea.  Sinä teet sitä omissasi, minä omissani.
Jossakin saatetaan luulla, että olemme tyhmiä, - ainakin saamattomia.  Se ei haittaa, kun
turvaamme henkemme sellaiseen, mikä rikastaa näkymättömänäkin.  Oltaisiin kuitenkin
viimekädessä rohkeita, eikä aina läheskään sellaisia, kuin jotkut kärkkäimmät meistä
luulevat.

Että elämä on hyvää näinkin  P.P.

Pentti Pohjola 20020315 (20020315) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu