Kirjoituspuuha on suurinta huvii mielkuvist etsiä jotakin kuvii ilman, et ykskään sit estäisi pyykkiä syystänsä pestäisi. Toki voi joskus näis väärinkin mennä aina ei riitosti tarkkailla ennä onneksi noita ei lueta -huonommanoloista, pueta. Vaistoisest löysi nää aikahansidot enemmäks enny ei mitenkään pidot nuottienväsöö jo topissa sanojensorvuut nyt ropissa. Ihmeen kyl likelle aitoja laittaa aukeemman katselun nypisti taittaa se kait on vähässä järjessä laiskuus ain edellä, kärjessä. Seuraillaan toki noit, lehtii ja telkkaa muualkin yrittäin vetäillä kelkkaa tarpeetont julkista evätä noidenpa paikoissa levätä. Mitenkhän vuosia hyödyksi riittää aiemmist ainakin osaa jo kiittää pienellä miellellä vahdaten ruojuaan uusimpiin rahdaten.
Pistelynhaluukin sallia täytyy ikuises kyyristees, rohkeus räytyy tuosta, et mitä on mieltänsä esteisii raivaten tieltänsä. Joittenkinkanssa ei kertkaikkii sovi parasta läimäistä umpoiseks ovi hikeä tarvi ei pyyhkiä ärseitä sanojaan nyyhkiä. Sitten myös kivoja kaverei ihan heidänpä hollilla, tuppeen saa vihan riemua rinta se kumpuaa aidompaa tunnetkin umpuaa. Näissäkin järjellä riittävi töitä ei pidä vatkuttaa, päivii ja öitä rehtiä rentoo sit esille purtelo laulellen vesille. Elämä tulosta korjata antaa leppeetä olemaa helppompi kantaa kuunnellen lintusten laulua tsiikaten maisemain taulua. Vesi kun loiskailee rannalla tuolla pursia kaarnasta kelpailee vuolla äijänkin syöntä se suortavi omassa määrässään nuortavi.
Onni, kun skriivaten huolii voi siirtää huomisenhuomisis ylös vast piirtää reppu ei polvilleen tiputa yhtäistä kumoa liputa. Ankeus puhdistaa ihmisen uhmast kukkoilunhalusta, aatteesta tuhmast vähilkin mäiskäilee pisteitä harpittain olemain risteitä. Noustessa katolle, etäämmäs näkee peltoja, laaksoja, vuoria, mäkee helpommin jaksaa taas hengittää varsaansa tarpeisil kengittää. Junttisensuunta tuo ainaisen huolen koht-kivain juttujen kääntöisen puolen yhdellä nupilla jukertain himmeäst iloonsa kukertain. Lahjakkaat nauravat remakast meitä huvittaa kömpimät kutkusti heitä annetaan mensoille aihetta toistetaan entistä vaihetta. Tolkulla-aatellen, yhteistä keitto kanssahankäymisest enentyy peitto säästellään rumia sanoja vääntämäl pienemmäl hanoja.
Tavoitteet meillä jos liiaksi suurii ehdoitta olla sit moukankin tuurii ilman on puhallus tiessänsä kylpeilee kylmässä hiessänsä. Erehdänkokeneet muistavat kyllä missä se loppuili ponnistusvyllä jolloin kun sanottiin, - Pysähdy! omaasi kohtahas lysähdy. Siinä ei auttaneet hapuiset sanat nokan kun edessä kiinkäyski hanat pala tuo kurkkuhun takertu itstunto lisää se nakertu. Ohjailuu enempää eipähän tarvi kokonaan kaadettu haaveitten varvi miellytteit suruks ei omannut yhdenkään läheisyyt somannut. Näinhän sai tietoa olemainmutkist paikannusvarmuutta itseisist tutkist ei ole säälijöi näkynyt ukkorähj, tipastkaan täkynyt. Pienellä reviiril hieman mä liikun kuvittein vaa-oissa etsien kiikun Yhdelkään kun ei oo tärkeä saippuakuplans sai särkeä.
Talviset urheilut Usassa alkaa suksille laittaa se tuhatta jalkaa joukkuepelit myös voimassa kansallislaulutkin soimassa. Olympialaiset ne räimähtää käyntiin myyräisii töitä ei tahtoisi näyntiin reippaat sais keskenään melskata siin jopa sivussa, elskata. Useat tehoiksi mömmöjä syövät vanhoja ehtoja korville lyövät rukiisel muka ei pärjätä korkeimmal hyllyllä ärjätä. Hiihtäjät parhaat on, Suomessa, poissa välvitysmielisest hiippajaat koissa Lahti löi kapuloi menolle ekstraiset laitteli tenolle. Harhainen mital voi kohdalle sattuu niinkuin tuot heittäisi ilmahan hattuu läheiset viikot sen näyttävät mimmoiset, tunnelman täyttävät. Pomppuris onnistuu luultavast joku kunhan tuos ajoissa passaiksee poku revi en häveiskään vaatteita nostan vaan peukaloil saatteita.
Kynäilynhalu on melkein kuin tauti liiasta vaudista siinä ei nauti ajatus hölkkää niin läimien ohjeistuu pakkoisest räimien. Siitä ei välitä, onko näis järkee monen kuin suuntaisuus ehyyttä särkee leikinhän varjolla rapistaa pussistaan uusia kapistaa. Yksin kun elelee itsensä kanssa oudonhan näköistä luullusti tanssa silti ei korvessa könötä erakon maskeissa rönötä. Ilon voi aistia tälläkin lailla huumori hersyilee näillä myös mailla olkoonpa vaikka kuin junttia kaaressa pyörittää punttia. Ei tällä saannilla helmiä kerry terävään mietteeseen ikuna verry omaks vaan pieneksi huviksi mielkuvii selkyyttää kuviksi. Toisaalta tuntuu, et tyhjän on päällä himmeänhuppu kuin jarruaa täällä vaistoisuus yksin ei taluta nuivaakin pitäilee kaluta.
Pentti Pohjola 20020210 (20020210) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu