20020210 Syyhyilyä


20020210 Vaistoisest löysi nää...

Kirjoituspuuha on suurinta huvii
mielkuvist etsiä jotakin kuvii
ilman, et ykskään sit estäisi
pyykkiä syystänsä pestäisi.
Toki voi joskus näis väärinkin mennä
aina ei riitosti tarkkailla ennä
onneksi noita ei lueta
-huonommanoloista, pueta.

Vaistoisest löysi nää aikahansidot
enemmäks enny ei mitenkään pidot
nuottienväsöö jo topissa
sanojensorvuut nyt ropissa.
Ihmeen kyl likelle aitoja laittaa
aukeemman katselun nypisti taittaa
se kait on vähässä järjessä
laiskuus ain edellä, kärjessä.

Seuraillaan toki noit, lehtii ja telkkaa
muualkin yrittäin vetäillä kelkkaa
tarpeetont julkista evätä
noidenpa paikoissa levätä.
Mitenkhän vuosia hyödyksi riittää
aiemmist ainakin osaa jo kiittää
pienellä miellellä vahdaten
ruojuaan uusimpiin rahdaten.


20020210 Sitten myös kivoja...

Pistelynhaluukin sallia täytyy
ikuises kyyristees, rohkeus räytyy
tuosta, et mitä on mieltänsä
esteisii raivaten tieltänsä.
Joittenkinkanssa ei kertkaikkii sovi
parasta läimäistä umpoiseks ovi
hikeä tarvi ei pyyhkiä
ärseitä sanojaan nyyhkiä.

Sitten myös kivoja kaverei ihan
heidänpä hollilla, tuppeen saa vihan
riemua rinta se kumpuaa
aidompaa tunnetkin umpuaa.
Näissäkin järjellä riittävi töitä
ei pidä vatkuttaa, päivii ja öitä
rehtiä rentoo sit esille
purtelo laulellen vesille.

Elämä tulosta korjata antaa
leppeetä olemaa helppompi kantaa
kuunnellen lintusten laulua
tsiikaten maisemain taulua.
Vesi kun loiskailee rannalla tuolla
pursia kaarnasta kelpailee vuolla
äijänkin syöntä se suortavi
omassa määrässään nuortavi.


20020210 Noustessa katolle...

Onni, kun  skriivaten huolii voi siirtää
huomisenhuomisis ylös vast piirtää
reppu ei polvilleen tiputa
yhtäistä kumoa liputa.
Ankeus puhdistaa ihmisen uhmast
kukkoilunhalusta, aatteesta tuhmast
vähilkin mäiskäilee pisteitä
harpittain olemain risteitä.

Noustessa katolle, etäämmäs näkee
peltoja, laaksoja, vuoria, mäkee
helpommin jaksaa taas hengittää
varsaansa tarpeisil kengittää.
Junttisensuunta  tuo ainaisen huolen
koht-kivain juttujen kääntöisen puolen
yhdellä nupilla jukertain
himmeäst iloonsa kukertain.

Lahjakkaat nauravat remakast meitä
huvittaa kömpimät kutkusti heitä
annetaan mensoille aihetta
toistetaan entistä vaihetta.
Tolkulla-aatellen, yhteistä keitto
kanssahankäymisest enentyy peitto
säästellään rumia sanoja
vääntämäl pienemmäl hanoja.


20020210 Siinä ei auttaneet...

Tavoitteet meillä jos liiaksi suurii
ehdoitta olla sit moukankin tuurii
ilman on puhallus tiessänsä
kylpeilee kylmässä hiessänsä.
Erehdänkokeneet muistavat kyllä
missä se loppuili ponnistusvyllä
jolloin kun sanottiin, - Pysähdy!
omaasi kohtahas lysähdy.

Siinä ei auttaneet hapuiset sanat
nokan kun edessä kiinkäyski hanat
pala tuo kurkkuhun takertu
itstunto lisää se nakertu.
Ohjailuu enempää eipähän tarvi
kokonaan kaadettu haaveitten varvi
miellytteit suruks ei omannut
yhdenkään läheisyyt somannut.

Näinhän sai tietoa olemainmutkist
paikannusvarmuutta itseisist tutkist
ei ole säälijöi näkynyt
ukkorähj, tipastkaan täkynyt.
Pienellä reviiril hieman mä liikun
kuvittein vaa-oissa etsien kiikun
Yhdelkään kun ei oo tärkeä
saippuakuplans sai särkeä.


20020210 Olympialaiset ne...

Talviset urheilut Usassa alkaa
suksille laittaa se tuhatta jalkaa
joukkuepelit myös voimassa
kansallislaulutkin soimassa.
Olympialaiset ne räimähtää käyntiin
myyräisii töitä ei tahtoisi näyntiin
reippaat sais keskenään melskata
siin jopa sivussa, elskata.

Useat tehoiksi mömmöjä syövät
vanhoja ehtoja korville lyövät
rukiisel muka ei pärjätä
korkeimmal hyllyllä ärjätä.
Hiihtäjät parhaat on, Suomessa, poissa
välvitysmielisest hiippajaat koissa
Lahti löi kapuloi menolle
ekstraiset laitteli tenolle.

Harhainen mital voi kohdalle sattuu
niinkuin tuot heittäisi ilmahan hattuu
läheiset viikot sen näyttävät
mimmoiset, tunnelman täyttävät.
Pomppuris onnistuu luultavast joku
kunhan tuos ajoissa passaiksee poku
revi en häveiskään vaatteita
nostan vaan peukaloil saatteita.


20020210 Yksin kun elelee...

Kynäilynhalu on melkein kuin tauti
liiasta vaudista siinä ei nauti
ajatus hölkkää niin läimien
ohjeistuu pakkoisest räimien.
Siitä ei välitä, onko näis järkee
monen kuin suuntaisuus ehyyttä särkee
leikinhän varjolla rapistaa
pussistaan uusia kapistaa.

Yksin kun elelee itsensä kanssa
oudonhan näköistä luullusti tanssa
silti ei korvessa könötä
erakon maskeissa rönötä.
Ilon voi aistia tälläkin lailla
huumori hersyilee näillä myös mailla
olkoonpa vaikka kuin junttia
kaaressa pyörittää punttia.

Ei tällä saannilla helmiä kerry
terävään mietteeseen ikuna verry
omaks vaan pieneksi huviksi
mielkuvii selkyyttää kuviksi.
Toisaalta tuntuu, et tyhjän on päällä
himmeänhuppu kuin jarruaa täällä
vaistoisuus yksin ei taluta
nuivaakin pitäilee kaluta.

Pentti Pohjola 20020210 (20020210) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu