Ihan on kivaa kun elää saa täällä rauhaisan maaseudun kamaran päällä nälkä ei ikuna kimpussa olemantäyteet vaik himpussa. Telkkarikanavat suoltavat kuvii aviiseintutkinta antavi huvii lautaskin antennit sojottaa umpisii ympyröit ojottaa. Pesihin kannellen tulelle puita henkisenharrasteit, intoja muita liioin ei aika käy pitkäksi elämä hankalan sitkäksi. Kirjoinkin kimpussa huonoilla silmil tallentuu jotenkin papparan filmil entäs nuo PC :llä tökkimät makkarasormien pökkimät. Ajatust levolle arvaa ei laskee onhan tuot yhäkin halmetta, kaskee johon voi sukeltaa sisälle päästäkseen ymmärteen nisälle. Uupumus välillä mielii ehk voittaa itstunto sitten hälkelloja soittaa äijä äl jämähdä penkille sipaisep itses taas lenkille.
Elämänkulku ei yhtä oo pötköö joskus noin laiskempaa, sitten taas hötköö mitäpä kulloinkin käsillä tuollaiset juontehet pläsillä. Ukkojenpuolelta tsiikataan täältä kylän tään syrjäisen kamaran päältä ilman, et vahvoja nousuja ehtiipä kohottaa housuja. Vanhalla äijällä riennot ne ohi pientäkään tekoo ei mietellä tohi annetaan vinkehein yrittää kohti tuot mitalii pyrittää. Onhan nois oltu myös itsekin remmis voisipa sanoo, et paremmas temmis nuoruuden innolla hutkittu kestävyysmuotoja tutkittu. Vähäähän toki on kasattu saalis liiasti haprakkaanvetävää kaalis tunteella jotenkin pärjäili harmaata väriseks värjäili. Uusia riimejä tänäänkin rustaan lehtiönsivuja kynällä mustaan väittäkööt nuivaksi puuhaksi en muuta oloain luuhaksi.
Riimejä tehdessä muistumii palaa vuoskymmenjonojen varsilta nuoruudenaikojaan yhäti halaa löytyili kivoja parsilta. Unehtui asia, olen täs köyhä juostiin vaan uimassa suvella arkehensolunta eittämät löyhä sisin ei pahemmast ruvella. Lapsenakohdatut unhoinen peitti kuin oisi taikuri taikonut mieltänsä huomisten ylitse heitti enempäänkin jopa aikonut. Tuohon vaan pysähtyi kanaisen lento sen kyllä älläsi koulussa järkevään mietteeseen tuntuma hento oli kuin, Jussissa, Joulussa. Noillapa rippeillä vanhaksi päästy kipujen marinoin ohella perheisenvastuisilt höppänä säästy enää ei metsähän kohella. Ymmärrän, ettei voi tyhjillä voittaa suloimpain ihmisten luottoa jotenpa arkisis lehdellä soittaa näissäkin kierteissä tuottoa.
Ihminen tarvitseis ulkoista potkuu löytääkseen omansa parhaimmat orpona kertyy sen tuhatta sotkuu närvivät mieltä ne varhaimmat. Pitikö porhaltaa järkeä vailla hölmyyden sarkoja kuokkimaan estää ois pitänyt tuollainen lailla tyhjil kun sieluaan ruokkimaan. Mieltymä johdatti kierteiseen julmaan niissä ol ansoja tarjolla asiat vääntyivät epäiseen kulmaan huseeruupaikka siin varjolla. Niskatpa kyyryssä nolona palas kauhea etsintä edessä ajatepuoli kun tyhjiä halas tuhanten haaveitten medessä. Nyt on vaan ainoast ukkona olot syrjässä kaikelta kiireeltä peräänpäinvilhunnan muistelot nolot ehyyttä tihkuu kait siireellä. Väärät mun ratkaisut, nöyräst sen myönnän kontturei huomisiin lykäten suurimmat tantalat ohehen työnnän ymmärrysituja kykäten.
Yksinäänelo ei huvita mieltymät tarpeeksi kuvita hengessään saapi näin palella ikäväl, oloaan valella. Ehkäpä säästynyt lyönneiltä nokkansa pahempiin työnneiltä lempeää lämmintä puuttunut kiusaksi matkalla muuttunut. Pitää vaan kestellä hukkansa närvivät mustaisen sukkansa toisilla perheensä rikkaus omis nois, syyllisen tikkaus. Vainkin myös pykytet valohon etsintäkeinoinsa alohon minulkin joitakin rippeitä kokemain aivastein nippeitä. Ahkeruus toki se karussa tuosta ei kummemmin parussa kynää sit pyörittää näpeissä eten, jos entymät säpeissä. Kirjaises hyllyssä kansiot noin ovat vähät ne ansiot syvält tuolt sisältään hamuaa lähespä nollasti pamuaa.
Pentti Pohjola 20020208 (20020208) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu