Sellaisen ihmisen helppo on olla joka ei jännitä huomista kevyysti keikkuilee laineilla jolla useast myönteistä tuomista. Aina jos vastahan jutuissa jänkää niukaksi aatteilta kokevat yhäkin pahemmaks moittelu vänkää piireistä häipyile, hokevat. Mietittäis tarkasti toimia noita ennenkuin puuhaiset pielessä synkillä saatteilla tippaa ei voita olis tuo kirkkaana mielessä. Jokaisel paikkansa piirissä tässä tuota ei lähdetä kumoomaan pahinta erhettä, - olenkin ässä! kielteisil vaikutteil lumoomaan. Pienikin sopu jo rappuja ylös eikä ees maksele maltaita kauheisin tilanne, räimähtää hylös löydä ei olennal kaltaita. Valo on tärkeä sielumme sisäl puhdistusaineena oivana hipsitään hitsissä kiiruusti lisäl et-ala pysyilee loivana.
Silmät kun avoinna uusihin pitää jotakin pakko siin työksikin itää aivan jo luonnonkin voimalla reippailutyylillä roimalla. Tietysti harmuuskin jolloinkin kamppaa siitä vaan ohitse pokkana ramppaa unohtain tullehet tukisteet jopahan väistyvät kukisteet. Aikaansa maallista eihän sit tiedä onneks ei sokkeloons konsana viedä parannuskeinoja haalitaan ehdoitta totuutta vaalitaan. Huomista aatellaan potkuna uusiin jopapa entyisi makua muusiin keveisi reppu se olalla maisemat jemptisel tolalla. Itselle pistelen tällaisii sääntöi löytääksein asiaan oikeita vääntöi tunkiol joskus myös kipattu syylliseks väitteinkin tsipattu. Hyvä on elellä pienellä pyryl eikä sit jaksaiskaan julmemmal hyryl kiitoksii olemain antajal ropakkoin sivuitse kantajal.
Ajassa tallaamme uusia kohti tällainen tyhmempkin vähyydes pohti kestääkhän maailma mallissa ehkpä viel huomisis rallilla. Terrori-ukot ei taitane loppuu Usa vaik pistävi solttuihins hoppuu Osama tuhkana tuulessa virneinen ilmeensä huulessa. Pahuutta vastaanhan jokainen meistä kuka sit mitenkin taittavi peistä suurempi osa ei kajoa tuollaisii aatteleen vajoa. Siviilit saatettu riitojen keskel näkimet vesissä jääneellä leskel moinenko sivisteen nimistä päinvastoin, tulosta pimistä. Vahvimmat väärässä monessa suhtees heidän juur tulisi eläillä nuhtees keulilthan suuntia näytetään malleina vähemmil käytetään. Jospa viel hellempi elämä heräis yksilöt yhtehen myönteisiin keräis silloin ois ekstraista tulossa vihreän ituja kulossa.
Pelmannipappoja, juuripa heitä meitä ei arkisen askellus peitä tykätään jenkoista, valsseista liukkaitten laattioin halsseista. Haetari polvelle, ääniä esiin ihan siin kaivertuu tunteittenpesiin polkat kyl pölyt saa nurkista myyrät ei koloistaan kurkista. Isompi joukko kun peltinsä avaa hiiriä herkimpäin selkäpiis ravaa viulut ja banjot kun heläjää tyhjii se kiusoista eläjää. Rumpalin rytkyttäis tahtia taidol basistin päästelles innolla aidol kitara komppia räppäsee tuntojen säikeitä näppäsee. Yleisön hurmio riemuinen kuohuu lattialliidäntä, likisteennuohuu elämä vapautuu huolista räiskätään rempseänpuolista. Soittajat väline vapaalle mielel antamas potkuja harmienpielel eiköhän tuollainen onnistu pelvehkeet kuuluvaks ponnistu.
Ihminen eteens saa monia toimii yleisest-aktiivi runsaimmin poimii niistä ei eroon voi hipsiä omihin oloihins lipsiä. Silloinkin laitetaan taakoja niskaan kärttyisen sanan vaik vastahan viskaa ettetkö tuotakaan kehtaisi järjetöpuolisis vehtaisi. Minut kun luotu on irrallaanoloon hautuilen helposti kotoiseen koloon vapaita toimia tutkailen noistakin eroisiin mutkailen. Vanhuudes pitäisi velvoitteist päästä eläjää ikäistä, nuorempi säästä olethan voimaisi kukassa alkperä väriä tukassa. Tarveisko ukolle paperei laittaa arkista olentaa sellainen haittaa vero jo ilmoitus kiristää ärheetä pintahan tiristää. Hoitakaa hommanne, älyltä vilkut tänne on jääneet vaan tythmyyden hilkut peruisii pyytelen saatteita itsel kun riitost ei aatteita.
Aina kun jotakin kirjoittaa koittaa siinähän itsensä pitäilee voittaa toki vain omassa sarjassa herkkyydentuntoa harjassa. Joku vois aatella, - pyh noita luuloi onpahan äijällä kummia kuuloi työtäkin sais joskus aatella hyötyistkin esille saatella. Itseä vartenhan pelkästi puuhaan oman tuon mieleni äärillä luuhaan etsien lukkoihin avaimii saadaksein selkeempii tavaimii. Näin se on vähäistä, juntilla päällä omista karisseet, ykkösest näällä vaikutteet muualta saatuja haaveissa, jopa noit laatuja. Äkkiä tipahti pilvistä arkeen tajuten omansa, henkisenkarkeen paremp kun tyhjää, sen hoksasi vähinkin eväksin poksasi. Uusia ituja lähistölt tsiikaa muuten ois kiusaista ehdoitta liikaa vaikkei täst edemmäs ennätä syystäk ei leijaans silt lennätä.
Pentti Pohjola 20020207 (20020207) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu