Nuhjuiseks syksy tuo ihmisen saattaa hämärää, hämärän vieressä iloiset aattelut äkkisest maattaa kylpeillään ankeitten hieressä. Toisaalta, akkujen latuunhan takaa etteipä virta pääs nollille ajatusratoja uusiksi jakaa oltais vaan vieraita mollille. Kaikkista keikuntaa, sitäpä riittää minne tuo noukkansa osottaa elämänlahjasta yhäkin kiittää vaikka kuin tympeesti posottaa. Herkintä hellitään rinnassa tuolla pienoista valoisan itua luulomme mukaan ei tappioon kuolla oikeestkin laadusta hitua. Monilla tavoilla ehkäpä väärin säännöt kun unehtuu mielestä ihan jop metsähän osottaa häärin ryöpeitä sanoja kielessä. Anteeksi antakaa ukolle sotku harrastehommaa kun hoitelen siitä on versonut kivojenpotku värssyil kun sielua voitelen.
Tervettä huumorii tarvitaan aina elämän pitkällä retkellä onhan tää olenta lähespä laina katket voi jokaisel hetkellä. Ilo on ikuinen mauste ja särvin annettais reilusti kukkia keksiseks vetäilee, lärvin kuin lärvin eikä tuu etehen pukkia. Arki kyl yrittää kaapata osan nujertaa valoisan viettelyt sijalle tarjoten huolienhosan jalkainsa alle sen tiettelyt. Yhäkin ponkaistaan montusta pinnal onhan se, haasteista hakien leppeänlämpöistä tarjoa rinnal pykäläinmukaisten lakien. Varttuma-olost ei tippaakaan heru senkin jo oppinut tietämään parempi lähtö, kuin haasteistenperu ei tulla kuppoota sietämään. Siltikään aina ei oikeessa olla unitaan unhohon helmemme yksi kuin harteilla jököttää polla mitätöi monesti telmemme.
Kaavoinhan mukaista riimienteko ikävä tuota on tunnustaa siltikin lisääntyy määristä keko laatuin ei taitais ees punnustaa. Monilta poluilta menemä poikki hajainen hierto täs nupissa yhteen sun toisehen suuntahan loikki vähät vaan annokset kupissa. Pieniä sattumii vanhalla tässä usein ei niistäkään periä kokkaremuodossa älläilee kässä taida siin selkeempii heriä. Arkisis päiviskin tyhjyydel lohtu ihan jo kymmenii vuosia näin nuo kyl herkimmät pilolle rohtu muutenkaan vähää ei kuosia. Nöyräst silt otetaan tarjotut vastaan lahjaks kun ainaisest annettu ruuhi vaik huijailee kareisil vesil määrämme ilolla kannettu. Näyttäköön kauempaa ihan vaik suolta valhe on ulkona määristä lupaa ei kysytty kenenkäänpuolta kiitokset tulleista hääristä.
Ihminen keinojen puutetta potee silloin jos henkinen jätättää alhaalla ollaan, sen kitkeräst totee pilviä taivaalle mätättää. Hitsissäk sijaitsee järkeväinkahva nuppi et alkaisi säteillä henkinen hallinta tarpeeksi vahva tartteis ei filungeis päteillä. Kirjoja silmäillen tietoa ujuu melkeinpä pökkelöön älyntään tulevis vuosissa edummin sujuu sortumat kaikkiseen pälyntään. Ahkeruus ainahan monttuja täyttää hypellä hilpeesti kuiville vahvalta olennalt etäämmält näyttää persauspotkuja nuiville. Yhdel ja toiselkin iloa antaa elämän valossa pylleillä tietysti haasteista tyynesti kantaa edellet aiemmil vylleillä. Silmälläpitäen kaikkista kulkuu rakennushommissa lujissa kyllähän siinä saa nurjille sulkuu entroo kun tuimissa tujuissa.
Lukeneet ihmiset, omansa ryhmä heitä ei myydäkään säkissä tuollailla aattelee etenkin tyhmä rajaisen pienessä häkissä. Miksi ei kaikille aukene ovet että sais ammentaa tietoa henkehen moisest jää kipeät lovet jotka viel kaventaat sietoa. Ellei oo muistia riittäväst kellä turha siin kirota osaajii äkisti passuuttaa järkeviin tellä läimäisten ällikäl hosaajii. Kaikki ei kukkona tunkiol äännä etenkään kiekumanlaadulla vähyytees silmäsi ukko jo käännä pärjäilet helpommin saadulla. Aikans on kullakin tietoa löytää hienkin sen noustessa pinnalle reippahin mielin vaan hämärääs töytää ituja juurteilee rinnalle. Pälyillen ohjautuu ojienkautta eikä saa sihtiä uusista silppuuntuu valmiiksi roudattu lautta etäällä teräisest muusista.
Riimeintekoo ei saa toppiin vertais moista, hyötyroppiin keventelee taakkaa repus liikehtelynsorttii,- hepus. Mieleisissä aatos kaahaa arjeharmaas muuten naahaa jyrinää ei ehdi esil lipuu hissust, tekopesil. Ihan jouten, miten voisi hätätilan sehän toisi alkais pomppii pitkin metsii eikä tietäis, mitä etsii. Hunninko ois ehdoit eessä näkimet ne noruin veessä siihen halpaan täs ei mennä kauaks vaik ei leija lennä. Perustukset aatteil löytää tuollamielin ehyyst töytää antamatta aiheit moitteil hyväksymää, jopa soitteil. Kirimisenkykyy tallel moninaisiin, etukallel paniikitta sujuu retki akkiloitais tuota hetki
Omaatietään kulkemalla ei noit porttei sulkemalla uskokaa vaan tämä juttu hyväksynnäst, luoksekuttu. Sisällänsä monta hätää jos ei taida kiertää mätää nöyrtymiseen tulee pakko ylimielest varma sakko. Hiljaa seuraa elonvirtaa kaiteissansa vahtii pirtaa ettei tulis epäuskoo maittavana pysyis kuskoo. Takelteitkin sietää tulla joskus jää nääs, raa-aks pulla erehdysten kautta voittoon aikanansa, loppusoittoon. Kunkin arki määrää tahdin omaani täs vanha vahdin huomaisin et ajois säröt nielekseisin piikkein-äröt. Vahingoilt ei täysin esty sen on verran lial pesty uupumuksenjälkeen voimaa ettei jatkust mieli soimaa.
Pentti Pohjola 20011215 (20011215) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu