Ikähän karttuu se jokaisel täällä oltaisiin iloisel mielellä varmasti rikkaut henkisest näällä lupsakansanoja kielellä. Monasti huoli kun niskassa painaa repun sen viilekkeet olalla kaikil silt tuntuma ilmaista lainaa järkeillen jutut ne tolalla. Haittoja ei pidä vapisten kaihtaa reitti vaik täynnänsä mutkia mittarinnumerot uusiksi laittaa karttaansa tiukemmin tutkia. Uudesti viivalta lähtee voi liesuun rapa et roiskuvi sivuille perinpä harvemmin uppoaa hiesuun ettei tuolt yltäisi vivuille. Ansionmukaisuus rehti on peli totuudentorvel kun toitottaa siinä se kelpailee nihkeekin keli uniset varmasti loitottaa. Rakennuspalikat siirrellä pitää eikä ain etanast toimia kaikesta pyrinnäst versoja itää sattumat sopasta poimia.
Riimienväsöötä enpähän kiellä siellä on avoinna portteja useinkin herkästi alttiilla miellä kokoilee sellaisten sortteja. Monien mielestä erakon puuhaa toisaalle kun ei oo voimia omassa pesässä liiasti luuhaa ulkonkin sietäisi toimia. Tämä vaan jotenkin minun on juttu enempään jousi ei virity aatoksenkululla risainen nuttu sfääreihin tippaakaan kirity. Hermoille lääkettä värssyistä varmaan omaan kyl havaintoon nojautuu kellistää sivuhun tunnelman harmaan vahinko, monttuun jos ojautuu. Eväitä kaikil ei runsaita suotu tuokin jo aviiseist luettu arkisen osahan monet meist luotu pikku vaan sorttisest tuettu. Siltikään kiitosta eipä saa säästää ollaanhan lahjojen äärellä jokainen joutuma, kytkyistä päästää merkitys pienelkin häärellä.
Ihmisen tahtoes yhtä sun toista kululla monta on porttia aina ei vihreä silmihin loista huoltenkin tarjoaa korttia. Älyllä suuri on merkitys aina lapsesta vanhuksen vapinaan taidolla kulkusi nappeja paina äläkä alennu napinaan. Oppia täytyy siis lisää ain hankkii ettei tuu enempii esteitä sehän on samaa, kuin täyttäisi tankkii vahvempan varttuvi kesteitä. Unelmat usein on, haaveittenkuoppa jossa siel murheita pohjalla sormensa verille, kallaist kun ruoppa eikä oo selvyyteen ohjalla. Ain siis ei oivalla karien laitoi rysäys vasta se herättää ulkoisii seikkoja, vähästi taitoi mokat ne kärryä perättää. Viisaat he löytäneet oikean järjen laittaen tietonsa nippuihin huonostimenemilt poikkaisseet kärjen ikun ei hyytyneet hippuihin.
Mennyttä aikaa voi muistella ilol reiluja räimeitä päiviä silloin ei koettu, asiat pilol valon vaan hempeitä häiviä. Nuorempii oltiin, ja enemmän eväit suruiset unehtui hetkessä kaipailee todella moisia keväit rivakanpotkua retkessä. Sieltä on valuttu myötälees tänne haivenet harvenneet nupissa vieläkin virittyy jotenkin jänne punnuksii riittelee kupissa. Tähtäilyy ahtaasta olemainsyrjäst pienistä riukujen raoista maailmanmenojen kipeilynnyrjäst sikäisilt, tantereilt paoista. Ootamme rauhaista jouluista juhlaa lahjoja pukki jos heittäisi iloista ilmettä pärställe tuhlaa riisisen puuronkin keittäisi. Siankin kinkkua naamasta sisään torttuin ja paakelsein ohella edeltäarvattuun vyötärönlisään yllättäin eipähän kohella.
Ikäistä harvemmin tultaneen vastaan omineen saa siinä pärjätä ehkäpä ylhäältä ohjaillaan lastaan ruusuiseks silti ei värjäillä. Yksiskseen jäänyt on pelistä poissa läheisen lämpö ei tuttua useinhan mieli se askaroi noissa tiukkaillaan ympäril nuttua. Oliskhan ollut ehk muutakin huikkuu jotapa saatellut astua hitusen kirkkaampaa olemaintuikkuu suruis ei tartteisi kastua. Yksinäänmenijää, sitä ei huomaa pelkäst jo harmuutens takia luontaisen niukkuuden polulletuomaa kuunnella täytyy sen lakia. Sydän silt sykkäilee onnenkin puolla hidusti valoa riittänyt itkuiseen vähään ei kiusalkaan kuolla haltuisentuntuisest kiittänyt. Vähätkin rinnasaan toivoa eläät mitä noist rypyistä naamassa joulunhan kellot koht soreast helää sieluista autuut täs saamassa.
Kaverit ei jaksa luottaa että ukko hyötyy tuottaa nenä suoras ohi ajaat meinaat, olkoot rauhas vajaat. Luulis tuolla mallil kaahaat omii aatteit fölis raahaat huomisessa kiintopiste sekottais vaan, jutunriste. Tuiskija kun luonnost olen herkkävarpait jaloilt polen riimeihinkin okait laitan kestonsynkkiäni taitan. Pehmyt silti sisin yhä rehtisyys tuo arvo pyhä ulkokuori se vaan näkyy koreaa ei moises täkyy. Ylempäähän ootan voimaa epäteoist mieli soimaa syntynyt kun, hapanraamis kuinka tuossa etui laamis. Sais vaan kestonkultaa luokse ettei säkkipäässä juokse ymmärtelis nöyränmielen ohittaisi reippaast pielen.
Pentti Pohjola 20011212 (20011212) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu