20011212 Sitä sun tätä sutimalla


20011212 Uusessti viivalta...

Ikähän karttuu se jokaisel täällä
oltaisiin iloisel mielellä
varmasti rikkaut henkisest näällä
lupsakansanoja kielellä.
Monasti huoli kun niskassa painaa
repun sen viilekkeet olalla
kaikil silt tuntuma ilmaista lainaa
järkeillen jutut ne tolalla.

Haittoja ei pidä vapisten kaihtaa
reitti vaik täynnänsä mutkia
mittarinnumerot uusiksi laittaa
karttaansa tiukemmin tutkia.
Uudesti viivalta lähtee voi liesuun
rapa et roiskuvi sivuille
perinpä harvemmin uppoaa hiesuun
ettei tuolt yltäisi vivuille.

Ansionmukaisuus rehti on peli
totuudentorvel kun toitottaa
siinä se kelpailee nihkeekin keli
uniset varmasti loitottaa.
Rakennuspalikat siirrellä pitää
eikä ain etanast toimia
kaikesta pyrinnäst versoja itää
sattumat sopasta poimia.


20011212 Tämä vaan jotenkin...

Riimienväsöötä enpähän kiellä
siellä on avoinna portteja
useinkin herkästi alttiilla miellä
kokoilee sellaisten sortteja.
Monien mielestä erakon puuhaa
toisaalle kun ei oo voimia
omassa pesässä liiasti luuhaa
ulkonkin sietäisi toimia.

Tämä vaan jotenkin minun on juttu
enempään jousi ei virity
aatoksenkululla risainen nuttu
sfääreihin tippaakaan kirity.
Hermoille lääkettä värssyistä varmaan
omaan kyl havaintoon nojautuu
kellistää sivuhun tunnelman harmaan
vahinko, monttuun jos ojautuu.

Eväitä kaikil ei runsaita suotu
tuokin jo aviiseist luettu
arkisen osahan monet meist luotu
pikku vaan sorttisest tuettu.
Siltikään kiitosta eipä saa säästää
ollaanhan lahjojen äärellä
jokainen joutuma, kytkyistä päästää
merkitys pienelkin häärellä.


20011212 Oppia täytyvi...

Ihmisen tahtoes yhtä sun toista
kululla monta on porttia
aina ei vihreä silmihin loista
huoltenkin tarjoaa korttia.
Älyllä suuri on merkitys aina
lapsesta vanhuksen vapinaan
taidolla kulkusi nappeja paina
äläkä alennu napinaan.

Oppia täytyy siis lisää ain hankkii
ettei tuu enempii esteitä
sehän on samaa, kuin täyttäisi tankkii
vahvempan varttuvi kesteitä.
Unelmat usein on, haaveittenkuoppa
jossa siel murheita pohjalla
sormensa verille, kallaist kun ruoppa
eikä oo selvyyteen ohjalla.

Ain siis ei oivalla karien laitoi
rysäys vasta se herättää
ulkoisii seikkoja, vähästi taitoi
mokat ne kärryä perättää.
Viisaat he löytäneet oikean järjen
laittaen tietonsa nippuihin
huonostimenemilt poikkaisseet kärjen
ikun ei hyytyneet hippuihin.


20011212 Sieltä on valuttu...

Mennyttä aikaa voi muistella ilol
reiluja räimeitä päiviä
silloin ei koettu, asiat pilol
valon vaan hempeitä häiviä.
Nuorempii oltiin, ja enemmän eväit
suruiset unehtui hetkessä
kaipailee todella moisia keväit
rivakanpotkua retkessä.

Sieltä on valuttu myötälees tänne
haivenet harvenneet nupissa
vieläkin virittyy jotenkin jänne
punnuksii riittelee kupissa.
Tähtäilyy ahtaasta olemainsyrjäst
pienistä riukujen raoista
maailmanmenojen kipeilynnyrjäst
sikäisilt, tantereilt paoista.

Ootamme rauhaista jouluista juhlaa
lahjoja pukki jos heittäisi
iloista ilmettä pärställe tuhlaa
riisisen puuronkin keittäisi.
Siankin kinkkua naamasta sisään
torttuin ja paakelsein ohella
edeltäarvattuun vyötärönlisään
yllättäin eipähän kohella.


20011212 Yksinäänmenijää...

Ikäistä harvemmin tultaneen vastaan
omineen saa siinä pärjätä
ehkäpä ylhäältä ohjaillaan lastaan
ruusuiseks silti ei värjäillä.
Yksiskseen jäänyt on pelistä poissa
läheisen lämpö ei tuttua
useinhan mieli se askaroi noissa
tiukkaillaan ympäril nuttua.

Oliskhan ollut ehk muutakin huikkuu
jotapa saatellut astua
hitusen kirkkaampaa olemaintuikkuu
suruis ei tartteisi kastua.
Yksinäänmenijää, sitä ei huomaa
pelkäst jo harmuutens takia
luontaisen niukkuuden polulletuomaa
kuunnella täytyy sen lakia.

Sydän silt sykkäilee onnenkin puolla
hidusti valoa riittänyt
itkuiseen vähään ei kiusalkaan kuolla
haltuisentuntuisest kiittänyt.
Vähätkin rinnasaan toivoa eläät
mitä noist rypyistä naamassa
joulunhan kellot koht soreast helää
sieluista autuut täs saamassa.


20011212 Tuiskija kun...

Kaverit ei jaksa luottaa
että ukko hyötyy tuottaa
nenä suoras ohi ajaat
meinaat, olkoot rauhas vajaat.
Luulis tuolla mallil kaahaat
omii aatteit fölis raahaat
huomisessa kiintopiste
sekottais vaan, jutunriste.

Tuiskija kun luonnost olen
herkkävarpait jaloilt polen
riimeihinkin okait laitan
kestonsynkkiäni taitan.
Pehmyt silti sisin yhä
rehtisyys tuo arvo pyhä
ulkokuori se vaan näkyy
koreaa ei moises täkyy.

Ylempäähän ootan voimaa
epäteoist mieli soimaa
syntynyt kun, hapanraamis
kuinka tuossa etui laamis.
Sais vaan kestonkultaa luokse
ettei säkkipäässä juokse
ymmärtelis nöyränmielen
ohittaisi reippaast pielen.

Pentti Pohjola 20011212 (20011212) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu