Elomme aika on tuskaa ja vaivaa jos aina kiusoja vanhoja kavaa aatelles noita silmät ne kastuu tiedä sit kenen on vastuu. Huumorinkukka on komee kuin mikä kevyttä vaalia ihmisen ikä pontta se antaa ja ranteeseen ruista ihminen tämä sä muista. Tytön jos tapaat se polvelleis nosta korea huivi täl kaulalle osta hivele herkästi kultaista tukkaa kedon kuin kaunista kukkaa. Itseesi usko ja omihis toimiin silloin jo pystyt sä hedelmät poimiin jotka ne muuten hukkahan pyörii yritä äärellä hyörii. Jospa sä laiskana sängyssä korsaat ootpa kuin pahnassa uinuvat porsaat karista vetelyys housuista miehen etkä jää puolitiehen. Vietit ne vetävät esille meitä jokainen kulkevi määrättyi teitä onnesi muruja harkiten kerää rikkaana uutehen herää. Äksyilyt pitänet paitasi alla muuten käy nurkillas jollainen halla huomaat et ystävät kaikonneet luota etpähän ällistä tuota. Hymyä huuleen ja poskehen mälli nähdä sä anna et tällainen sälli hihkaiset ilosta tuntosi mukaan ei sua kieltele kukaan. Ohjeet on laadittu viimeisenpäälle näillä ei joudukaan liukkaalle jäälle pitoa varpaaseen tästä näin saahaan hittojak harmejain raahaan.
Linnut lähtee täältä kesään syksyntullen mekin pesään jokaisella sois sen olla ettei kylmäin kartanolla. Tuulet hyiset maata pyyhkii ihmispolo hämys nyyhkii loska peittää polut raitit viimeisetkin vie ne maitit. Sataa vettä, joskus räntää katonalle kaikki säntää paksut kuteet komeroista eihän viluu muuten poista. Kumisaapas kuivan takaa villapaita hellet jakaa pipo sitten tiiviist korvil ennekuin täst mennään sorvil. Toiset puurtaa tuolleen työtä on myös meit ketk löysää vyötä tehopuuhat muille jättää itse uuniin puita mättää. Sitten ottaa pienet torkut ei oo kuka sanois morkut on tuot missä pitkin poikin taikka mäel minne loikin. Syksynsynkät ohi kulkee talvenlumet syliins sulkee pakkasherra alkaa paukkuu halli ehkä jossain haukkuu. Elettävä kylmäin yli vaik ei oota kenkään syli meit on tyhjän antajia puiden uuniin kantajia. Talvenjälkeen saapuu kevät välkkyy vapaast kalanevät tyynnä lepää rauhas meri kiertää yksinäisen veri.
Sauna on suomessa numero yksi etkä sä siellä tuu nyt hylätyksi ahteris iske vaan lauteitten lankkuun huomaat et lämpöä valuvi kankkuun. Kiukaalle vettä sit sopivat määrät eiköhän tipu jo pienemmät jäärät mestarit ylväinä sitten vain jyllää lisäten löytyä, tuntoaan vyllää. Punoittaa pinta kuin rapua paistais palaneenkäryä aivan kuin haistais täähän on totista tekijäin laatuu harjoituskerroilla tuhansil saatuu. Jos heitä useempi ylhääl viel laval ainoa ratkaisu perinteentaval ämpärintäyden kun kiukaalle paiskaa polttakaa nahka, tai muualla haiskaa. Tällä jo ratkaisun pitäisi tulla pinnoissa väri kuin paistettu pulla kiroten uroot nyt lauteilta lähteet yllänsä vielä nuo ihonsa tähteet. Tohtorismiehillä riittää sit töitä kylpijät kiroilee useita öitä uni ei silmähän aikoihin kerkee ennekuin pakotus hiukkasen herkee. Sisuhan syynä on tuollaiseen leikkiin pannaan nyt kaverit kimpuranveikkiin kipeetä pintaa saa hölväillä pitkään eikä tuos auta, ei rohdot ne mitkään. Laitetaan uusiksi, sauna kun kuuma puuhassa tuossa on mieletön huuma jospa täs voittaisi mestarin arvon asian puolesta kaikkeni tarvon. Tätähän suomessa tehty on ajat korkeellä täällä nuo sietämisrajat lauantai-iltana saunat ne höyryy ovilta ulos käy miestä niin köyryy.
Tukkienkaato se ennen ol työtä siinä sai kiristää yhtenään vyötä ruuankin tarvi ain rasvaiseen malliin muuten ei iskenyt nalliin. Lapiol puhtaaksi ensin nuo juuret sitten jo kirskuivat justeerit suuret molemmis päissään ol rukiiset jätkät leussa kärysi sätkät. Vaatteet ain jäässä ja housut kuin peltii kämpässä kankeus niistä vast heltii kaminan lämmössä kuivua ehtii kalsareis luettiin lehtii. Änkesi kuteista tunkkainen haju kellään ei tietääksein mennyt viel taju ilma ol paksua, veitsel vaik leikkais mitenpä muuten keikkais. Jutut ol puhteella sellaista sorttii rasvaista sanoisko, pelattiin korttii sitten jo kämpässä kuorsaus jyrräs unessa jätkät hyrräs. Paukkuja jyskäili pitkin tuot yötä olihan puuropyssyilkin työtä herätes herkesi suurin tuo voima portsuista lataus roima. Läskiä potista heitettiin naamaan hongat ne kutkun taas tulisi saamaan ennekuin ilta, on pötköllään noita äkkipoika sä koita. Näinpähän perheelle heltisi leipä sosiaalihuollosta tiedetty eipä esteitä tullut jos oisi noit eteen korppuja kastettu veteen. Vanhoja naisia kerjuulla kulki sairaus miehelt jos tienestit sulki aatella sopii, et oisiko mieleen sanat tuos juuttuvi kieleen. Sitkeä ahkeruus jätkien valtti harkinta kylmä ja kaikessa maltti tätä ol metsureil pokien aikaan mitä he toimeksi saikaan.
Aattelen täs ihan tyhjii ikämiehen näitä nyhjii olo on kuin suora viiva tuosta puuttuu nousu, hiiva. Välttämätönt tääkö oisi eikö kulmantakan soisi jos ois miestä mihin lähteen vaiko aina tuntu, tähteen. Elämäänhän mutkin luotu kaikki aistit siksi suotu onk nuo pakko käärii piiloon käyttämättömien siiloon. Tuntuu kakku ylen suurelt katsellessa alhaalt, juurelt kokee alamittaa olla säteile ei tarpeeks polla. Ihmisillä suunta töissään avaimet kun olleet vöissään minä rassaan yhä lukkoo kussa olennalle tukkoo. Tiedän aukisaannin esteet sulattaan ei riitä nesteet mielen kovettunut kuori on kuin takis jäinen vuori. Viel jos kuka sais eloon henkee, tällaiseen näin keloon iki kiitollinen oisin parhaimpani itsest soisin. Hyvä jäänyt syväl rintaan jotain haileet noussut pintaan parastaan ei saanut antaa elon alttarille kantaa. Syytän itsee kaikest tuosta eipä ollut taitoo juosta asioitten tärkein perään liianmyöhään tähän herään.
Junat kulkee, laivat seilaa mannekiinit itseens peilaa tehtaanpamput lounaan syövät hommiin rostat näppinslyövät. Omaa valtaans rosvot käyttää jalokivil pussins täyttää kassalippaat lähteet mukaan toimistaan ei tiedä kukaan. Tuo on kyllä turha luulo radiosthan saadaan kuulla ihmisil on valpast tajuu kohdalsattuin toimet rajuu. Arjenkansa painaa töitä kiristellen nälkävöitä maksain korot lainoist suurist noit ei kellä, kiinni tuurist. Pitkärivat kiinni yhä vappu, rostakansan pyhä miten juhlii ilman viinaa onhan tuonkinsortin piinaa. Ravintelit montaa kutsuu syrjäkujil käyksii hutsuu heiltä eivät eväät lopus riittää iäks omas ropus. Taksimiehet kuskaa kansaa pimut pojil mielii ansaa perhe-eloo kevät riskaa isä tietystikin tiskaa. Jokasuunnal aina sattuu ystäville nostaa hattuu tosin tuo on poissa muodist kypärä vaan turvaa luodist. Meillä rauhaa, jossain sotaa ihmismieli monest lotaa hyvää miettii, toisin toimii kukin taitonsmukaan poimii.
Mäkin niinkuin veteraani pienest tehnyt eteen maani sotaa hiukan seurant sivust jopa vetänt tosis vivust. Sen on verran hommaan pohjaa ettei ketään moiseen ohjaa ihmisii ei pedoiks luotu lajilleen vaan turvaks suotu. Viha kun saa suuren vallan aina tekee pahan hallan raakuus nostaa äkkii päätä tuntein tilal rinnas jäätä. Rivimiehilt eihän kysyt käsky, siinä olet, pysyt vaikka menis sitten henki isänmaanhan olet renki. Vihollisen julmaks koki päihin sitä, itsel hoki ylivoimaa pelkäs, tietty naapur eihän ollut pietty. Talvisota antoi makuu mit on toisen tontilthakuu lentokoneet pommei puotti ei tuu kodal, siihen luotti. Kärsimystä, kipuu, tuskaa sodanmyllyt muas kuskaa leskisk jäivät vanhat, nuoret miehist palates vain kuoret. Nuoruus siellä mennyt hukkaan harmaanalkuu moisest tukkaan ihmeest irti vuottenmyötä jälleenrakennukses työtä. Koheni taas kansankunto riitti paljoon itsetunto onnessansa perheet kasvoi ilman liikoi lihoi, rasvoi. Nythän kelpaa suomes olla jos ei hyvää, vias polla veteraanei syytä muistaa yhteispelil vainhan luistaa.
Pentti Pohjola 20011203 (20011203) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu