20011203 Lehdekset kokoon


20011206 Välillä merrat...


20011206 Välillä merrat...

Elo, kuin kääntäisi tahkoa yössä
suuremmal osalla, jahkoja vyössä
vikaan käy arvailuin aatokset
liikaisen lastinaan paatokset.
Toimijat korjaavat yleensä potin
heilhän herkkänä, haltuhunotin
rötköillä piisaa ei sisua
-maistella, menestysnisua.

Arpa on heitetty jossakin, kulle
persoonakohtaisest, sulle ja mulle
niitä kun eväitä maistelee
uusienanneista taistelee.
Välillä merrat on ihkaisen tyhjät
palkkionlaatuna nostellaan nyhjät
sitten taas nyppäisee kohosta
eikä oo etäällä, tohosta.

Leegoja erkille sopiva määrä
siten se määrittyy olemainhäärä
jaksettais pussia kannella
kiitosta läheisil annella.
Maailma aina on tuore ja nätti
vaikkapa miinusta kourahan mätti
eiliset ovat jo takana
puhtaana siintävi lakana.


20011206 Kokemus lisääntyy...

Ihminen toimii, min oikeeksi kokee
näin pitäis sujua, sellaista hokee
luottaen kaveriapuihin
vähentäin painotteit hapuihin.
Toki voi hommat ne kiertyä ristiin
koko se komeus rojahtaa mistiin
haukotus alkaapi vaivata
sänkynsä uumeniin kaivata.

Aamulla läppäns taas näkimilt nostaa
eilisentukalil välkysti kostaa
leikki ehk alkaili rankoa
siedetty tarpeeks ei vankoa.
Kokemus lisääntyy iänhän myötä
paljon on tehteilty vuoksensa työtä
hitsiäk moitinnan määritteet
roiskataan ylitse hääritteet.

Näkemislaatikost uutista purkee
tänäänkin tilanne todesti surkee
letsikka kaupunkiin hajosi
sekunneis taivaalta vajosi.
Olikhan ladenil näppinsä pelis
yleensä silloin kait huonoa kelis.
monia arvailui asiast
purkeilee töllöisen rasiast.


20011206 Miten vois...

Hiukan on noloa marista tuosta
käryjentuomasta, ärseänvuosta
jätettä laittavat kosteena sauhuun
arempihenkisel, osoitteen kauhuun.
Suvella aattelis pihalla viihtyy
savun tääl katkua, tuostahan kiihtyy
pakkoko tikkuja raapia
roskia yltöisest kaapia.

Tuossa ei aatella naapurein nenii
saattaa kyl, tahatta tulleita tenii
eräs kyl vaihto, se ylinen miel
ylpeilyhengessä tehty piel.
Miten vois sanoa, vartuppa hetki
nyt ei sul olekaan oikea retki
kasaisit tulevil päiville
et saisi yhtäkään näiville.

Luullusti sanot, sit järjestys tiettää
ahkeranpuuhailu bailuja viettää
sahaiset jauhot ja muovit muut
vetääpi vehnäsel hukkaajain suut.
Päätteleet, -turhaa on etäältä hihkua
nuukast vaan kärystä sinnepäin tihkua
tuuletusluukut ne kiinni vaan
-sinisensavuista kitkua jaan.


20011206 Palikat loksaisi...

Olemantaito ois sellaista roppii
etteipä parempaa tarjolla
noista kun jatkuvast löytäisi koppii
asiaa eipähän varjolla.
Palikat loksaisi luonnikkaast nappiin
ilman sen jyrkempää murhetta
tuloksen kirjaisi voittona mappiin
eikä sit itkujenpurhetta.

Taitaa vaan saduissa onninen loppu
arki se riisuvi aseista
kellään ei nurjihin mitenkään hoppu
selvil jos tulevain taseista.
Kukapa virheittä osaiskaan mennä
hylkäysmerkeittä paperit
eihän tuo äly ain kauaksi lennä
syliin vaan änkeevät, haperit.

Runsaasti ruumenta repussa kellä
tietäähän, monos et painoa
miljoonankertaust vaikka ois tellä
eipähän harmeitta lainoa.
viisaimmat talsivat sileimmän polun
lähtö kun sujunut haitoitta
enimmät eläjät alaisna kolun
portsut ne lähinnä maitoitta.


20011206 Pikkuisen salaista...

Huonuuttaan et tartte liikoja laulaa
sillähän toiset saa eduikseen kaulaa
ehkpä nuo hoksailee toimista
jottei oo kysekään voimista.
Sisällään pitäisi pahkurat sietää
hölpötteet uusia niukkoja tietää
yhä kun sotkeutuu menoissa
kasvaakin pelkästi tenoissa.

Rehdillä otteella kantoa pitkään
heitetyt kalikat estä ei mitkään
näkemyseroisist pelko pois
vahvuutta enempää taatust tois.
Pikkuisen salaista saisi myös olla
jokaisest kompurast ei tulis molla
sellaiseen todel jos pyritään
eilistä vähemmän tyritään.

Auringonpaisteesta intoa sieluun
näin ei tuu kaikistustarvetta nieluun
reippaasti askelta asettaa
vihellys huulilla lasettaa.
Sanokoot vaikkapa, ootpa sa nahjus
pienestäpitäen joltinen rahjus
katkerat pakko on hävittää
tulevat nöyrästi lävittää.


20011206 Evästä on...

Syksyn myrsky valoi pätkii
ikkunoihin kosteet lätkii
kynttilässä pikku tuikku
hämäryyksis löytyy huikku.
Totuttava tähän mielin
ilman, kiroisisin kielin
elämä on lahja yhä
juuri nytkin, menos pyhä.

Kovin arkaa muutoksille
liputetaan puutoksille
sehän on vaan ihan pintaa
tautipuolest vasta hintaa.
Evästä on täynnä hyllyt
uutta jauhaa sadat myllyt
maailmas kyl viluu, nälkää
tuhantista, olonpälkää.

Haetaanpa alttuus esil
kurssinsortti selkeil vesil
upotutaan yrittämään
täysintehoin pyrittämään.
Lopus sitten, levonrauhaa
jaksavaiset, kaariit kauhaa
ilontunnet tänään muistain
siedemmästi onhan luistain.


20011206 Yhtäsoittoo...

Hengenpellin kiinniollen
puomissansa pitää pollen
ei tuu yhtään avustajaa
alakulon savustajaa.
Aina pitäis jaloil nousta
uusiintuen elon showsta
tietääksensä mitä mielii
olon pirtyydest se kielii.


20011206 Kohta harppoo...

Jokainen on omis housuis
laaksokohdis, sekä nousuis
silmänlume eihän muuta
vaikka vääntäis korviin suuta.
Yhtäsoittoo ei myös jaksa
olenta se palkkaa maksa
muistettais et lepo tärkee
virkeennyttää kummast järkee.

Elonpesään lisää raasuu
se, kuin autos painais kaasuu
viimeiseks jos aina tuppaa
kohta harppoo ilman luppaa.
Ajatellaan huomispäivää
eikä ikuist surunnäivää
rämpsäistähän kulku hotuun
ylennytään toiseen rotuun.

Luuleminen painaa köyryyn
noin ei tuhdinsorttii, höyryyn
pakko muistaa vanhat opit
silloin kun sai joten kopit.
Repus kasvaa vuottentaakka
loppupäässä oottain raakka
piikitystä ajois tuolle
ettei mennä syyhyit suolle.


20011206 Henkselit ei...

Kukkarinnas täs ei kulje
läheisiään, syliinsulje
tuo on totta jokasana
myötäpäiväs usein hana.
Läheisilt kyl uutta voimaa
omavähäst miel kun soimaa
jos sit hirvee ajatella
rostast naamast pajatella.

Henkselit ei täällä pauku
ilonhallit ratost hauku
yksinään kun yrittelee
tuleviinsa pyrittelee.
Maailmas ois jossain iloo
luultavasti monta kiloo
kunhan älyis tuota pyytää
onni halustansa syytää.

Tehtävät täs toimitettu
vähil itsee voimitettu
jaksain silti nähdä valon
löytäin huomispäivän alon.
Kompuroi jos elontiellä
paidankaulus, sehän hiellä
täytyis aistii onnenmäärät
heivauttain hiiteen väärät.


20011206 Joka kieltää...

Vanhanakin kiinni elois
eikä liioin menopelois
iloo silt ei aina tapaa
murhe kylvää tielle rapaa.
Elämä on konstikasta
nyt sen tajuu ukko vasta
pitäin lisäellä sietoo
joka yhtä, kuni tietoo.

Yhteyksii kiva ottaa
murhemiel jos turpiin mottaa
saa ees hetken olla eros
kivemmasthan äijää teros.
Joka kieltää itselt huvin
taatusti on, lainakuvin
sielultansa vähän rujo
puolustukseks, että ujo.

Pimeetä on, sataa, tuulee
myrskynrymyn usein kuulee
illal katkoo pätkiks valot
nujertuu ne pienet alot.
Orpous on tositauti
sen ei vallas iloist nauti
keventää kyl naapusapu
jäljel silti, -arjenhapu.





Pentti Pohjola 20011206 (20011206) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu