Elo, kuin kääntäisi tahkoa yössä suuremmal osalla, jahkoja vyössä vikaan käy arvailuin aatokset liikaisen lastinaan paatokset. Toimijat korjaavat yleensä potin heilhän herkkänä, haltuhunotin rötköillä piisaa ei sisua -maistella, menestysnisua. Arpa on heitetty jossakin, kulle persoonakohtaisest, sulle ja mulle niitä kun eväitä maistelee uusienanneista taistelee. Välillä merrat on ihkaisen tyhjät palkkionlaatuna nostellaan nyhjät sitten taas nyppäisee kohosta eikä oo etäällä, tohosta. Leegoja erkille sopiva määrä siten se määrittyy olemainhäärä jaksettais pussia kannella kiitosta läheisil annella. Maailma aina on tuore ja nätti vaikkapa miinusta kourahan mätti eiliset ovat jo takana puhtaana siintävi lakana.
Ihminen toimii, min oikeeksi kokee näin pitäis sujua, sellaista hokee luottaen kaveriapuihin vähentäin painotteit hapuihin. Toki voi hommat ne kiertyä ristiin koko se komeus rojahtaa mistiin haukotus alkaapi vaivata sänkynsä uumeniin kaivata. Aamulla läppäns taas näkimilt nostaa eilisentukalil välkysti kostaa leikki ehk alkaili rankoa siedetty tarpeeks ei vankoa. Kokemus lisääntyy iänhän myötä paljon on tehteilty vuoksensa työtä hitsiäk moitinnan määritteet roiskataan ylitse hääritteet. Näkemislaatikost uutista purkee tänäänkin tilanne todesti surkee letsikka kaupunkiin hajosi sekunneis taivaalta vajosi. Olikhan ladenil näppinsä pelis yleensä silloin kait huonoa kelis. monia arvailui asiast purkeilee töllöisen rasiast.
Hiukan on noloa marista tuosta käryjentuomasta, ärseänvuosta jätettä laittavat kosteena sauhuun arempihenkisel, osoitteen kauhuun. Suvella aattelis pihalla viihtyy savun tääl katkua, tuostahan kiihtyy pakkoko tikkuja raapia roskia yltöisest kaapia. Tuossa ei aatella naapurein nenii saattaa kyl, tahatta tulleita tenii eräs kyl vaihto, se ylinen miel ylpeilyhengessä tehty piel. Miten vois sanoa, vartuppa hetki nyt ei sul olekaan oikea retki kasaisit tulevil päiville et saisi yhtäkään näiville. Luullusti sanot, sit järjestys tiettää ahkeranpuuhailu bailuja viettää sahaiset jauhot ja muovit muut vetääpi vehnäsel hukkaajain suut. Päätteleet, -turhaa on etäältä hihkua nuukast vaan kärystä sinnepäin tihkua tuuletusluukut ne kiinni vaan -sinisensavuista kitkua jaan.
Olemantaito ois sellaista roppii etteipä parempaa tarjolla noista kun jatkuvast löytäisi koppii asiaa eipähän varjolla. Palikat loksaisi luonnikkaast nappiin ilman sen jyrkempää murhetta tuloksen kirjaisi voittona mappiin eikä sit itkujenpurhetta. Taitaa vaan saduissa onninen loppu arki se riisuvi aseista kellään ei nurjihin mitenkään hoppu selvil jos tulevain taseista. Kukapa virheittä osaiskaan mennä hylkäysmerkeittä paperit eihän tuo äly ain kauaksi lennä syliin vaan änkeevät, haperit. Runsaasti ruumenta repussa kellä tietäähän, monos et painoa miljoonankertaust vaikka ois tellä eipähän harmeitta lainoa. viisaimmat talsivat sileimmän polun lähtö kun sujunut haitoitta enimmät eläjät alaisna kolun portsut ne lähinnä maitoitta.
Huonuuttaan et tartte liikoja laulaa sillähän toiset saa eduikseen kaulaa ehkpä nuo hoksailee toimista jottei oo kysekään voimista. Sisällään pitäisi pahkurat sietää hölpötteet uusia niukkoja tietää yhä kun sotkeutuu menoissa kasvaakin pelkästi tenoissa. Rehdillä otteella kantoa pitkään heitetyt kalikat estä ei mitkään näkemyseroisist pelko pois vahvuutta enempää taatust tois. Pikkuisen salaista saisi myös olla jokaisest kompurast ei tulis molla sellaiseen todel jos pyritään eilistä vähemmän tyritään. Auringonpaisteesta intoa sieluun näin ei tuu kaikistustarvetta nieluun reippaasti askelta asettaa vihellys huulilla lasettaa. Sanokoot vaikkapa, ootpa sa nahjus pienestäpitäen joltinen rahjus katkerat pakko on hävittää tulevat nöyrästi lävittää.
Syksyn myrsky valoi pätkii ikkunoihin kosteet lätkii kynttilässä pikku tuikku hämäryyksis löytyy huikku. Totuttava tähän mielin ilman, kiroisisin kielin elämä on lahja yhä juuri nytkin, menos pyhä. Kovin arkaa muutoksille liputetaan puutoksille sehän on vaan ihan pintaa tautipuolest vasta hintaa. Evästä on täynnä hyllyt uutta jauhaa sadat myllyt maailmas kyl viluu, nälkää tuhantista, olonpälkää. Haetaanpa alttuus esil kurssinsortti selkeil vesil upotutaan yrittämään täysintehoin pyrittämään. Lopus sitten, levonrauhaa jaksavaiset, kaariit kauhaa ilontunnet tänään muistain siedemmästi onhan luistain.
Hengenpellin kiinniollen puomissansa pitää pollen ei tuu yhtään avustajaa alakulon savustajaa. Aina pitäis jaloil nousta uusiintuen elon showsta tietääksensä mitä mielii olon pirtyydest se kielii.
Jokainen on omis housuis laaksokohdis, sekä nousuis silmänlume eihän muuta vaikka vääntäis korviin suuta. Yhtäsoittoo ei myös jaksa olenta se palkkaa maksa muistettais et lepo tärkee virkeennyttää kummast järkee. Elonpesään lisää raasuu se, kuin autos painais kaasuu viimeiseks jos aina tuppaa kohta harppoo ilman luppaa. Ajatellaan huomispäivää eikä ikuist surunnäivää rämpsäistähän kulku hotuun ylennytään toiseen rotuun. Luuleminen painaa köyryyn noin ei tuhdinsorttii, höyryyn pakko muistaa vanhat opit silloin kun sai joten kopit. Repus kasvaa vuottentaakka loppupäässä oottain raakka piikitystä ajois tuolle ettei mennä syyhyit suolle.
Kukkarinnas täs ei kulje läheisiään, syliinsulje tuo on totta jokasana myötäpäiväs usein hana. Läheisilt kyl uutta voimaa omavähäst miel kun soimaa jos sit hirvee ajatella rostast naamast pajatella. Henkselit ei täällä pauku ilonhallit ratost hauku yksinään kun yrittelee tuleviinsa pyrittelee. Maailmas ois jossain iloo luultavasti monta kiloo kunhan älyis tuota pyytää onni halustansa syytää. Tehtävät täs toimitettu vähil itsee voimitettu jaksain silti nähdä valon löytäin huomispäivän alon. Kompuroi jos elontiellä paidankaulus, sehän hiellä täytyis aistii onnenmäärät heivauttain hiiteen väärät.
Vanhanakin kiinni elois eikä liioin menopelois iloo silt ei aina tapaa murhe kylvää tielle rapaa. Elämä on konstikasta nyt sen tajuu ukko vasta pitäin lisäellä sietoo joka yhtä, kuni tietoo. Yhteyksii kiva ottaa murhemiel jos turpiin mottaa saa ees hetken olla eros kivemmasthan äijää teros. Joka kieltää itselt huvin taatusti on, lainakuvin sielultansa vähän rujo puolustukseks, että ujo. Pimeetä on, sataa, tuulee myrskynrymyn usein kuulee illal katkoo pätkiks valot nujertuu ne pienet alot. Orpous on tositauti sen ei vallas iloist nauti keventää kyl naapusapu jäljel silti, -arjenhapu.
Pentti Pohjola 20011206 (20011206) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu