Järkeäkäyttäen elossa oppii saamalla tuhansist säikeistä koppii onnikin varmasti matkassa kiusaisentuntuinen hatkassa. Ei pitäis pelätä, mitä tuol eessä joltinen rohkeus, istuttais reessä suvella venhon sen piitalla nautinnanmääristä viitalla. Ainahan katsoileet, kuka on hukas ihminen, omassa pienessä rukas nykäiseet sortuneen kuiville poskipäänkosteit, ei huiville. Lähtään siis liikkeelle, nautitaan olost himmenee pelkoisuus tilanteennolost kaikkee voi rehdisti selittää vinkuranoloistaan telittää. Huominen näyttäisi ottavan föliin kirpeetä ilmaa vaan laitetaan köliin niistämisvehjettä tarkoitan tuvassalöhöilyy karkoitan. Syksy nyt vaihtelee ilmoja rajust etananoloisen, nyhtäisten tajust mieleinen lähellä luullusti taitais vaan selviä kuullusti.
Tuleehan vaikeus jokaista vastaan elämän heijailles kehdossa lastaan joskus on kivaa, tai sitten ei aika meit huomeneen muas vei. Ei tulis lojua turhasti makuul sehän se veltostaa ihmistä takuul kun vielä löytyvi askelta hyödyt saa olemain kaskelta. Sekin on aika ehk pian jo käsil totinen ilme et yksistään pläsil mietittäis mukavii juttuja huikkaillen rennosti tuttuja. Paljon on parastkin kertynyt koppaan taitojens-äärillä tietysti toppaa monet nuo vinkeäst vaeltaa kiva, jos ripun its haltuun saa. Ei pidä vertautuu entisiin aikoin hitaanpaa kiirettä tänäisest paikoin annetaan järjelle tilansa vapaisel ehtoisel hilansa. Kiitosta kumpuilee puseron alta silti ei liputtaa moiselle malta hyristään hiljalleen hyvistä nauttien olemain syvistä.
Kaikkea tehdä voi monella tapaa puisissa-ollen, tai hengeltä vapaa molemmis joukkoja riittelee ilommast herkemmin kiittelee. Mitä on lahjaksi alussa saanut silläpä sapluunal toisille jaanut riemua lykäten rintahan hirnumishenkeä pintahan. Joskus ehk tippa se poskelle valuu laimentain isompaa innosteenhaluu ohi kun pääseiksee moisista kiittelee rauhaisest koisista. Pehmeenä mielensä jos sitä pitää kaikkea kivaakin edessä itää rohkeast roippasee polulle täyteisten etsintäkolulle. Useet kyl pyörtäneet jälkiään takas vanha kun unenta ihkaisen rakas hilpaajii kateisest tarkkailee tuntoaan arkuuksis parkkailee. Aitoa eloo jos kouraansa koppas kaikkinen antinsa reilusti roppas ellei se enempiin johdata täytyy vaan haittansa kohdata.
Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu