20010926Syksyntiellä


20001125 RYÖMITÄÄN ULOS JO...

Aattelu useinkin uriinsa juuttuu
elämän harmuus kun tavoittaa
valoisa päivä se pilviseks muuttuu
nurja kun huikkua ravoittaa.
Ilo se jossakin etäällä luuraa
lähti kait karseita pakohon
onnen ehk päällä jo sijaitsee kuuraa
huoletoin kaatunut lakohon.

Ryömitään ulos tuolt nurjien sisält
etsien iloa aseeksi
pianpa hoksataan tulleelta lisält
vakiokantaiseks taseeksi.
Hitsiikös lurpassa polullaan huojuu
maailmanmurheita raahaten
toisensa eteen vaan läiskäisten ruojuu
innon sen puhkussa kaahaten.

Siinä ne harmit jo valuvat niskast
ulote-enenteit mieli saa
oikeella otteella rivakast kiskast
jopahan vateris jälleen maa.
Kaikkista sotkua etäältä hilppain
tavaks sen osaispa oppia
yhteisöaate se ekstrasti vilppain
lisäisi täytistä koppia.


20001125 SILTI ON RINNASSA...

Vähillä eväillä raskasta kulku
arvaahan senpä jo edeltä
parahanlaatuisist nipsisti sulku
etäälle eristää medeltä.
Silti on rinnassa pinossa toivoo
yllätysoottokin vartussa
miten sit jaksaisi, surua, voivoo
rististä vetoa kartussa.

Annetaan pollelle löysäiset ohjat
helpompi hallita haaveita
täyttyvät tuntemist kuoppienpohjat
edentäin syviä raaveita.
Keinot jos loppuu, niin helppiä huutaa
ystäväinsuuntahan kallellaan
olmaton kaveruus sielua puutaa
tiedustaa luullust ma tuosta saan.

Sitkeäst yrittäin rämpiä tural
pelkokin unohtuu mielestä
ei ole menemät, täydesti kural
kirsanat puuttuvat kielestä.
Toiselleen haluisi iloa tuottaa
nurjalt vaik näyttäisi ulospäin
kirjoista luettuun ehdoitta luottaa
myrskynkin tuivereis, olis näin.


20001125 OLEMANKELLOSSA...

syyskuu se alkaa jo lopuille kääntyy
pimeä valtailee omia
holotnal mittar se yöaikaan vääntyy
maisemat ruskaisen somia.
Ei kyllä ihan viel näteimmis juuri
tarvitsee pikkasen varttua
kamppeittenlisäilyyn hanakkuus suuri
vilpaitaan, jopa siih tarttua.

Olemankellossa viisarit viiraa
livahtain äkkiä alta pois
huonommal tarkkuudel moisia tiiraa
päivän sen riittävän pitkään sois.
Yössä kyl hohtoa, lepäillä rauhas
taju se kankailla viipeilee
helmienpaikkoja löytyvi nauhast
itseään eheemmis siipeilee.

Vuodet näin vierivät rullaten eteen
uurteetkin näkyvät syvemmin
eipä jää jälkiä menneittenveteen
olis kyl toivonut, hyvemmin.
Kiitosta, että saa aamuja löytää
päivienjonoja riittelee
vähemmil keinoinkin utuisiins töytää
lankoja toisiin noit liittelee.


20001125 AIEMMAT SAATU JO...

Elämänraitilla harvenee askel
vuosia pitkäst kun jonossa
tuntuis, et yhäti samalla kaskel
lyijynkinpainoa monossa.
Sietäisi muistella hyviä aikoi
oleman nuorella puolella
jolloinka äkkäsi, melkeinpä taikoi
miettelee peräst sit huolella.

Aiemmat saatu jo lähespä pinoon
useemmanlajista sorttia
kaiketi menemät monasti vinoon
ilman tuot taitavankorttia.
Lähtöjä kertynyt avujenmukaan
innoin, tai vastaisten tuulissa
hoidella kaver ei voisikaan kukaan
jääräpäänsorttia muulissa.

Laiskuus kun yllättää, riimejä rustaa
mieltänsä makustaa aatteilla
paperil kertyilee viirua mustaa
yritepuolisil saatteilla.
Voimakas tunne on laantunut mielest
liekö sit alukskaan nimeksi
samal tuo kiroilu vähennyt kielest
mikä se ennemmin pimensi.


20001125 OSATON OSKARI...

Silloin kun toimia yhtään ei jaksa
moottorin kierrokset nollille
hiventä yrittää eipähän maksa
tähtäint saa läheskään hollille.
Annetaan ajan vaan ujua rauhas
sitten taas enemmist tarvetta
vahvemmanpainoist kun lepäilee kauhas
siirtelymielel jo harvetta.

Osaton oskari, jos sitä tunnolt
eipähän aamusta valkene
matkojenpäässä tuolt reilulta kunnolt
timantit näinpä ei halkene.
Pyydetään viisaammilt nöyrästi apuu
antaen lääkkehen vaikuttaa
hoksaten kohdat, mis täydesti hapuu
onni ehk polkua laikuttaa.

Mitä ei saada, se kaukana pysyy
vaikka kuin kirveltäis sielussa
tarmoton löydä ei riittävää sysyy
paistuis vaik hemmetin nielussa.
Nöyryys kun vihdoinkin polulla vastaan
silloin ei säikkyä tarvita
elämä heijailee hiljalleen lastaan
taatust ei tuollaista sarvita.


20001125 ANNAPPA AJATUST...

Osaispa elämäst ydintä löytää
haittaisii heittäen sivulle
kattaen kauniisti tulevainpöytää
sormensa siirtäen vivulle.
Yhteisen hyvänkin hahmotustaito
missä sä säkeitäs piirtelet
ethän kait tännepäin ole nyt vaito
painotuspuolii kun siirtelet.

Annappa ajatust toisensa perään
vahtaile kulkumme mutkia
osoita, missä saa henkensä terään
taitoa, ylempii tutkia.
Kynnykset korkenee vuosienmyötä
aatoksis silti on hyppyä
ei jaksa painaltaa kehoista työtä
mieles vaik riittänee nyppyä.

Tässä ois suunnitteis vaihdella virtaa
löytääkseen ominta antia
kokeilla kaiteissa erlaista pirtaa
jetimpäin, sylkkyhynkantia.
Voipi kyl haaveeksi ikuiseks jäädä
menemä yhä tuo jurnuttuu
korkeamp taho, sä nippelei säädä
tyhjäytyy silloin se turha muu.


20001125 KAIKKI SE ELÄMÄN...

Vuosienmittaan on selvinnyt kyllä
ettei täs menemäs ruutia
ylenkin heppoinen pohdinnanvyllä
saades vaan ruumenii luutia.
Kaikki tuo elämän täyteisin anti
johdettu jonnekin muualle
täällä vaan hippujen kotihinkanti
ankeena asettuu ruualle.

Mieles on solppinut yhtä sun toista
pännänkinpyörityst mallaillut
silti ei tuikku se etäälle loista
haittojenpuolelkin kallaillut.
Elämänote vaik, lipsuvansorttii
aina on uusia mielinyt
ojentain esille, itseyskorttii
rehdistä halusta kielinyt.

Tunnelmat aallokonlailla ne vatkaa
päivienkirto vaik monona
halua riittelee silmäillä matkaa
samal vaik sapluunal, jonona.
Usko ei ikuna paremmast sammu
toimet vaik sitä ei kuvasta
päivittäist iloa lähellein ammu
kaukan siit, tuhlaushuvasta.


20001125 MIHIN NE YSTÄVÄT...

Ikä tuo esille uusia puolii
antavi itseään vartuttaa
kovasti kaipailee allensa tuolii
väsymys paikkaans se kartuttaa.
Nyt olis järjellä, mestariposti
neuvoja hyviä ladella
pistettäis kuntohon, olemainrosti
ei tarveis häpeissä madella.

Kunne ne ystävät läheltä loppuu
tainnut ei oikeita ollakaan
pitivät luultavast suurempaa hoppuu
jottei tuot tajunnut pollakaan.
Ainakaan nyt ei oo yhtäkään vierel
kelle vois salaista sanoa
juuri tuost syystäpä henkisyys hierel
palkintoi turhakin anoa.

Tällailla raahattu ruojua uusiin
haaveitten haaleella tulella
väkiste kyllästyst sirottuu muusiin
etananlaisella kulella.
Päätöksii eipähän julmeta pohtii
senverran seikat ne sotkussa
ehkäpä enemmän huomisis tohtii
jalka jos vetreemmäs potkussa.


20001125 SAATTAAHAN OLLA...

Kun sitä huomaa, et vauhti on lopus
täytyy se käsittää järjellä
painotus muual, kun ikuises hopus
olema toisella kärjellä.
Mitä on tähteenä, sellaisii esiin
entisensurui se vähentää
ruuhtansa ujuttaa rauhaisiin vesiin
ihmistä toiseensa lähentää.

Saattaahan olla, et yksinään purssii
olemains harmaita ahoja
jotenkin muutteli, suuntansakurssii
edes ehk pelkkiä lahoja.
Vaikea vääntyy on tuollaisist eroon
uupumus liikaa jo nujuttaa
kahleilla köytetään sellaiseen veroon
mahdoton paremmast sujuttaa.

Asennejuttuja näähän vaan ovat
ymmärryssolmujen muodossa
esit kun turhasti arkisenkovat
hyvä siin himmeemmäs suodossa.
Onhan kyl mahdollist kelkkaansa kääntää
äityen etsimään terästä
suupieltä ylemmäks kestosti vääntää
palkkiot hiipivät perästä.

Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu