Olemainkulussa monta on mutkaa joita ei arvaile pelätä tarvitseis avuksi henkistä tutkaa näinpä ei kiusa se selätä. Aika kyl kasvattaa esteitä uusii kompastusluonteisii monia löytää voi edestä sellaista muusii saamatta tipastkaan lonia. Pelol ei antaa saa ruotelinvartta ehdoton totuus tää voimassa henkises katsannos seudusta kartta varoitussummerit soimassa. Nytpä saa puhurit pullistaa purjeet tyhjitään reilusti keholla loitontuu edestä varmasti nurjeet kaahattais täydellä teholla. Monoa järseesti viuhumaan laittaa nenä vaik tippuisi nuhasta kaikkisen katalan silpuksi taittaa rynnien etäälle uhasta. Siinäpä säksäntää, virheittenkerryil topakast pystyssä pysytään entrailuhakuista säpinää verryil neuvoa tarvites kysytään.
Ihminen oppii jos todella mielii esteet näin poistuvat polulta uudesta tarmosta tällainen kielii vähää ei maistuile kolulta. Järkeväst aatellen löytyvät rajat senhän jo saanutkin kokea yllättäin paiskuu vaik esille hajat kareja, keskellä jokea. Mielteillä pelkäst jo hitusen ilmas riemua rinta se tykyttää kaikkista parhaut muistihin filmas uusille askelmil pykyttää. Annettais vauhtia keinulle tuolle ilolle omiaan eväitä suunta ois taatusti muual kun suolle lapattais ehyitä keväitä. Haaveit jo tallessa alustapitäin pakkokin muistella metkoja toiveittenpuistoissa versoja itäin naurunkinsorttisii hetkoja. Voi mitkä näkymät suvi tääl tarjoo silloin kun helle on paikalla etsimään laittelee kiiruusti varjoo tankkaileen, kahvilla, saikalla.
Monista puuhista haittoja seuraa kiusaisenoloista lähespä teuraa jos noita aatteleis järjellä eipähän tuskastus kärjellä. Ruuankin valmistus tuoksuja tuottaa tuolloinkaan iloons voi ehdoitta luottaa sipuli, kaali, ja kaikki muu popsiissa napsaa jo onnest suu. Entä kun roskia märkinä kituu naapurei ei siinä aatella hituu vetäkööt henkeen tät antia suositaan lisäinkin kantia. Kiukuttaa voi, mutta siihen sen rajaa vaikka kuin ahtaalle henkisest ajaa osaisiit aatoksii lukea jäisivät tipatta tukea. Ihminen jos se on häiriöil arka tarpeen tuos varmasti, sielunsakarka nenää jos pitäilee nuuskissa usein saa nirppailla tuuskissa. Hetkisii kohtii vaan, polkujenpoikki enimmin omine mielteineen loikki naurattaa jäljestä tuikinnat tolranssinalaiset puikinnat.
Elämänaalloissa jotenkin järkkyy kun sitä liiasti tulosta kärkkyy pitäisi maltilla vuotella asiat ensiksi luotella. Rynnimähengellä uupuukin pian jokaises jutussa kuulostaa vian ihminen hän jos se sankari etäällä toimista, vankari. Omaa jos pollaansa järjellä kuulee loivemmin rymistein ehkäpä tuulee ilokin pilkahtaa mielessä kiitoksensanoja kielessä. Tätähän samaa on totuttuu puuroo hyville jutuille, mallataan kuuroo ellei tuu reitteihin eroja maksetaan ikämme veroja. Useitten eellämme hompsivan näämme kokemanmuistissa, lisää viel jäämme eikä siit suruista parkua jatkakoot vinkeät karkua. Kyllä niit hyviä jokaisen varal valmiiksi kuitenkin oltaisiin saral luomalla suoteisii puitteita huokuval hepalle suitteita.
Vähistä keinoista kontturit nurin unohtais henkisen, järjestyskurin ollaanko tuollaisen kyydissä tyhjääkö pelkästään pyydissä. Hieman vois katsella, avartain mieltä löytyiskö plussia roskista sieltä millä vois onnea tavata itsensä sieluisest avata. Tukkoinen olo ei ulkoa tule naapurit hanoja viimekskään sule aina vois omuutta kehittää kelpoisensorttistaan ehittää. Jossakin ainahan jyskää ja paukkuu valtioinkeskeistä, moitetta, haukkuu terrorimielläkin ryntäillen haavoja huomisiin kyntäillen. Elämänohjeet ois, jelppaa ja auta kohtalonsuomast vast etäällä hauta sinne meist jokainen lopussa vaan eipä liiasti hopussa. Itujenhaentaa, sit pitää jatkaa hörölläkorvin tuot kaikkisenmatkaa riemuja yhäkin vuotetaan kivoikin toisille tuotetaan.
Ukol täl vaan yksi vaihde siks ei samanlaisest kaihde miten kertyis hopeoita arvostettui noita. Selitellen pitkinmatkaa et on tarve tätä jatkaa keinot olkoot väärät lisääntyyhän määrät. Aatella saa, mitä kukin laittain pyörimähän rukin itseänsä avaa vapaudes ravaa. Jyviäkin vahingossa puristuksen ahingossa huomaa ainkin rajat omalähdöis, hajat. Vaisto ohjaa yhä venet sitälinjaa uusiin menet nipristäinkin tutust evästyksii hutust. Paljon lisää pitäis tietää että runsast kestäis sietää onnenmäärä lyhyt siihen pakost yhyt.
Jotkut tekee innoin työtä heillä kutsumuksens myötä piittaamatta homman vaivoist löytäät kiihoketta aivoist. Toiset taas ei moista jaksa keil ei välttämättä raksa alemmuutta, kotiinkantain selityksii, paikast antain. Vetovuorot olkoot heillä tulisuutta, sielus keillä unohtaen nahjusmielet joilla uhkaavina, pielet. Kaikkein täytyy tehdä työtä laadullisens missä myötä ihan niinkuin rehtii voimaa eikä omavähä soimaa. Haasteellisen, oppipöytään improvsointiin siellä töytään jospa alkais uudest sujuun mieli kääntyis ilontujuun. Pitäis muistaa onnensjuuret mahikset ois silloin suuret löytää kaunis valonhohde tuonne, askellusten johde.
Huolienreppu on jokaisel tuttu senverran kauhtunut henkisennuttu annettu aiheita moitteille tummien sävyjen soitteille. Yleisest tuollaisen piilossa pitäät ehyympää riitäntää maineessa itäät onko se oivempaa lopulta kysellä sopii ehk, hopulta. Improvisointiihan tarvitsee käyttää ajatuslaarinsa kunnoksil täyttää varmaan ei yhtäkään piiskata toiveissaolevaa, liiskata. Aina kun asettuu myönteisentuolil se on jo samalla, sapiskaa huolil rappusennousu on koettu passelist juuri, -tuot hoettu. Elämä tarjoilee useinkin särmää vaikka ois piilompaa, oikeanhärmää pelko tuo liikettä estelee nollil et kaikkea kestelee. Jostakin ohjaillaan ihmisen tekoi rivienväleihin , upottain sekoi päädytään oikeannäyttämään lähdetään vasuja täyttämään.
Ihmisenpolku on useast kaita jossakin edessä poikkinen aita tuota kun tunnetta sulattaa eipähän ihme, et pulattaa. Henkinen rohkeus tarvitseis löytää istua älykkäin miehitteist pöytää saisi et sotkuista tolkkua vaimentain sielunsa kolkkua. Yhteisiin risteää useinkin langat toki myös syystänsä, heräjää vangat ellei saa järkeä esille joutuilee karisil vesille. Sivuun jos pyrintä, ykkösenhaave vahvasti tuttua eittämät raave monot kun johdattaa erheisiin eipähän sisäisty perheisiin. Vaatimapuoli se äkkiä säppiin oikeaohjeista aviisii näppiin näin ehkpä mielteinen kurkistaa höntsäilyoloa, surkistaa. Toisenpa toistansa autella pitää kestävänlaatua iloista itää makoillen joudutaan turuille eipä siis valtteja suruille.
Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu