Voipi mennä vähän vinoon tekeitään kun laittaa pinoon elo horjuu tarjoaa pilvi päivää varjoaa. Edelteitä hieman puuttuu saanto, maksunsortiks muuttuu tämä täytyy kuitata piste perään, huitata. Toivo silt ei topuksissa yhä henki hopuksissa vaikka vajaa yllättää etumaastoo myllättää. Päivä jostain säteen heittää unteluuden kevyyst peittää antain tyynyn, nukkua toisinaan, jop kukkua. Eteenpäin siis yhä mieli unhoon joutaa harmaanpieli vaikka vanhuus kupeella perimmäisest upeella. Mausteet vaik ois vähiksissä loppuu ei silt nähiksissä uusi antaa voimia ruumenistkin poimia.
Ihmisenosaa ei huonoksi haluu kaikille veljeksi rupeaa sellailla mennen, et henkee ei kaluu yhteisil yritteil upeaa. Oispa vaan sisua sellaiseen saakka virityst entraisi tarkaksi keveisi arkinen olemaintaakka lukkoutuis enää ei harkaksi. Pyydellään suosioo sieltä ja tuolta laitetaan ohjeiset esille jopkohan sujuisi valoisanpuolta vislaten vilahtais vesille. Yhtäkään hetkee ei hukkahan mielis risaiset mielteensä jättäisi edistehalusta sellainen kielis jäitä, noit hattuhun mättäisi. Näyttäin, et tällainen todella olen varvistan hyviä hyllyltä tulutta haittaa taas etäämmäl polen sietävää etsiksin myllyltä. Vaikuttaa entiselt, senkin tuon myönnän kontturin laakerit ruosteessa omia vähiäin huomiseen työnnän oisitteks kaverit, suosteessa.
Ikäinen jättäytyy elämänvirtaan eikä siin liiemmin potkita rauhassa laittelee lankoja pirtaan konii ei lautasel lotkita. Onni, kun seuraavan aamuna pystyyn ripeesti vielä voi heittäillä hitusen älyä löytyy jos nystyyn pahimpii virheitä peittäillä. Nyt on jo hopuista kaikista ohi enemmät luulot ne naulassa mitään ei selvittää suuremmin tohi hamuskat jatkust kun kaulassa. Moitintaa suuntaansa yhäkin tirsii tavat kun ihmistä paimentaa kantain myös kekohon lahoja hirsii unho voi haittoja laimentaa. Siltikin jalkinet aamuisin jalkaan evästä suuhunsa sutaisee melkeinpä koneisest, ylisenmalkaan päivän sen iltahan hutaisee. Annettu esejä melkoinen jono kiitosta täältäpäin tarjoilee yhäkin kopisee kamaraan mono liikuntapuolta tuot, harjoilee.
Mielessä järjestyst saisi kun pitää haittoja kelpaisi kestellä ainahan paikoittain mukavaa itää eikäpä moista vois estellä. Huolienkanto se näännyttää mieltä kaiken saa harmaaksi muuttumaan vahvakinvoimaisen kampeaa tieltä itsehens ihmisen suuttumaan. Katseltais rauhassa iltamme antii yksityiskohtia järkäten ihmeesti keventäis taakkansa kantii mukavainsiteitä värkäten. Onhan tääl sivussa luonnonkinrauhaa harmonisointia kummasti elämänvirrassa värikäst nauhaa tuntemat, liiasti tummasti. Vanhoilla eväillä, niillä kun mennen tossua toisesta erohon rohkeekinhenkisest uusihin mennen joutumat tukalist verohon. Aina on huomenes kultaista hohtoo pakkokin sellainen oivaltaa kaveripuolelta löytäen johtoo edisteen ekstraisen hyödyks saa.
Moneensuuntaan mieli kelaa tärkeint silti, järki pelaa huomisesta löytyin uutta ajatellen tilaisuutta. Onni jossain sekin luuraa paremmissa piireis tuuraa ehkpä tännekin tuo joutaa ylvähänä, luoksesoutaa. Ansioit ei meiäl ole siten rukkiaan ei pole vähemmillä vaivoil uusiin innostetta löytäin muusiin. Joskus äyskemmällä päällä henkisyys kun, kurasäällä omavähä nurin heittää ihan turhist polla keittää. Säpsähdyttää terrorismi yllättävä onhan, ismi unihinkin tulee mukaan vaikkei sitä uskois kukaan. Epätodeks laittaa päivät auvokuvat, taakse jäivät jospa selkeytyis nuo tiedot uusis, nöyremmissä siedot.
Sunnuntaityöstäjät ei taivu kuriin yleisest harmia melusta pinttyneet tapansa ujuttuut uriin eivätkä irtaannu kelusta. Lyövät vaik lautpätkää intoisest yhteen ääntä et pyhinä riitteleis miten sen elimnois tuollaisen nyhteen aiemmanmukaiseks liitteleis. Kirkonkaanmeno ei rajoita puuhaa henkisens heittävät hyllylle enemmät ihmiset tietoisest luuhaa antamat kierroksii myllylle. Vastkohtatoimia aiemmin olleil nykyistä mikään ei rajoita tulosta syntyy kyl ahkeranholleil taustat ei kierroksii vajoita. Normaalkintilanteis painetaan töitä illoista etsien jatkoa kuin siinä rajoittais edes noit öitä saadakseen hosuntaan katkoa. Vanha ei ymmärrä tuollaisen päälle raapis vaik verille niskansa peukalo pystyssä, entinsennäälle tuollaiseen osoittaa viskansa.
Tänäinen aika on peloille altis itsmurha-iskujen muodossa uskontopuolta kun sijataan valtist ollaan jo hirmuisiin suodossa. Entiset tavat ei kaikille riitä lentsikoil törmäillään taloihin surua, tuskaahan, seuraus siitä taipumal, pimeän paloihin. Aika tuo uusia vaaroja tielle käärme jos kiemurtaa rintahan ulottuu häijyilyyn helposti mielle syyttömät naamal saa kintahan. Missä on järki, sit sopinee kysyy inhaisan revinnän perästä tuollaisil arvoilko tiellä muk pysyy nöyryys ois luullummin terästä. Ryhmä ehk pieni, mik pahinta laatuu silti saa valtavast vahinkoo monetkin rakenteet rytisten kaatuu enentäin tullutta ahinkoo. Oikeat edelteet soisivat onnen kunhan ne tajuisi tärkeiksi jokainen kohdallaan räimäjäis ponnen tippaa ei huomisis märkeiksi.
Luottamalla hyvänpuoleen polullansa jaksaa eikä tartte sortuu huoleen valoisalla maksaa. Pikku töpyt ohittelee kevyesti aivan jutut tarkast kohittelee väistäellen vaivan. Näiverrykset, sivuunviskain eilen, sekä tänään tapahtuma kovast riskain sortumatta känään. Valoo tulee taivahalta enemmässä määrin hopuskellaan huolenalta nuukemmasti väärin. Onhan ollut onnisteita joista saanut voimaa lisäellään ponnisteita ettei mieli soimaa. Aika tasaa kuopankohtii ohjeekseen voi ottaa eläväistä kivoi pohtii vähemmillä mottaa.
Ihmismielel kaksi puolta senhän kaikki tietää himmeämpi tuottaa huolta konstikasta sietää. Huonon kyllä ehkpä tajuu on vaan liukas laatu ruuville et vääntää pajuu kommervenkkein kaatu. Toivoa ei koskaan heittää vaalia sit sietää liiat haaveet mielelt peittää parhaimpansa tietää. Siltikin voi ojas olla ennenpitkää tuolla pöngäksemme saavu holla jottei suruun kuolla. Yhteistä on, ilma, vesi tallustella täällä aatellen, niin nättii esi jokaisella säällä. Valonkajoo varmaan siintää kunhan jaksaa vuottaa huomispäivään teoin kiintää lämpöö sielu tuottaa.
Terrorismi yleens tappaa kauhukuvat esil päivittäisest telkust lappaa monen silmät vesil. Raakalaisuus itseens ruokkii niinpähän se aina tunnottomuus inhaa kuokkii immein mielees paina. Lentokoneil vasten seinää tulisoihtun tienoo uhrei lakoo kuni heinää raaoist moinen vienoo. Määritteet näin alkukannas takaperoist juuri pensselit jo lähteis sannas kitkerätä kuuri. Suuret talot sorakasoiks amerikois lyyhi vandaaleitten mielest tasoiks järjettömyys kyyhi. Kerran jos sais päivä paistaa nöyryyksien myötä ilkeyksist täysin laistaa tehden rauhantyötä.
Pentti Pohjola 20011205 (20011205) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu