Sadon taas korjuuta elokuun aika marjoja, sieniä taltehen kesästä jäljellä, haikuudentaika väistää näin talvisen kaltehen. Puimurit ahmivat valmista viljaa kuivurein korsteenit höyryää työstelynpuoli se, halutunsiljaa ryytmailla naisväki köyryää. Ilmassa selvästi syksyä muas lämmön vaik löyhyilee hetkiä kylmäinkin tullessa, myötäisensuas jakselee suunnitel retkiä. Ellei oo tällainen, looteriksluotu joka vain kartanolt kurkistaa olemainura näin ahtaaksi suotu kateinen, vielä sit surkistaa. Lahti kyl tarjonnut välkkyä hienost vehmauden kehysten ohella kaikkista liverryst kuulunut vienost hääreen jos hopus ei kohella. Tällaista rikkaut rintaansa laittaa uutta taas suvea mieleilee kaikkisen katalan pätkiksi taittaa elämä hempeesti mieleilee.
Omissa ympyröis liiasti pyörii saamatta otetta kunnolla kaikkisis turhissa aatokset hyörii pahastipuhuttui tunnolla. Miksihän minust tul tällainen arka sehän on samaa kuin rappio puuttuili kokonaan miehinen karka koiraspuol-olijal tappio. Uskoinko uniskaan pärjäilyi täällä kankean kieleni myötäisin apea ilme jo aamusta näällä ihme, jos vähääkään hyötäisin. Harraste antanut kylläkin voimaa ilman ois uupunut ennemmin kipakoist sanoista itseä soimaa valoisal tunteella, lemmemmin. Tällaista tyylii ei hyväksy kukaan pirtissä paperei selailen eikä he haluisi junttia mukaan tyhjänhänpäiväisest pelailen. Silti viel ruutia äijän tään rähjäs pakko jos sellaiseen olisi orpuus vaik leikkaavat, tylsiksi nähjäs idut pääs koskena solisi.
Taisin taas päästä noist henkeni vaivoist joita noit ammensin sunnuntainkaivoist ehdinhän mekastaa tuostakin aatokset kuumana juostakin. Yksin nuo olemat raskaina kokee itse oon syypää, taakoista hokee vaikka tuos aurinko paistaisi säätilan makeast maistaisi. Arkisel sillail ei läheskään rassaa olonsa jetimmäks avuitta passaa mutta kun viikko se lopussa tulkivenkatkuista ropussa. Perin ja juurinkin tasaista kyllä ihan vaan, pintaisenpuolista ryllä silläkin tuhoaaa saatuja alentain ihmisen laatuja. Kovasti harkitsen, miten vois nousta höllätä mielessä kireänjousta jospa sais enimmät tasattuu pirstaleet kokoon viel kasattuu. Väärin oon tehnyt, kun matala päällä iloiset ilmeet, ei aikoihin näällä kaunaa en todella kantele piikkejä, perumat antele.
Ilo on mulla kyl nukkunut pommiin ettenpä oikein oo ehtinyt hommiin juuri näin, vanhuudenvuosina tipankaansorttisest kuosina. Pikkunen äijä, ja voimat ne lopus kaikkinen ehdintä täytises topus ei siinä naurua raavita myönteistä haltuhun kaavita. Huumorinkukka ois tarpeinen aina olemainlaadut kun ikuinen laina löytäispä sellaisii jyviä jotka ne nimeltään hyviä. Elämänahtuus jos paineiseks rupee kelläpä tunne siin, oottavanupee pikemmin kosteeta kulmassa liikainen tärkeys, pulmassa. Kesä se kaunis, ja yhäkin jatkuu luulis, ei mielessä tipastkaan vatkuu heikol silt yhäkin kiikastaa murheittenmääriä, liikastaa. Vaikka kuin pudistais uskolla päätä eipä saa leppoiseks henkisensäätä tähän ei löydy ees roppia nuorna kun karsasti oppia.
Tielleen voi ihminen esteitä laittaa että se huomisenkulkua haittaa miten vois väistellä suruja keräten ilojen muruja. Monesti horjahtaa kapeelta tieltä eikä voi välttyä harmienhieltä suruhan seurailee perässä tummia lankoja kerässä. Ilo kyl riskaa, jos sellaisen löytää ehentää toviksi henkisenpöytää arki kun aikaansaa varjoja niukentain samalla tarjoja. Etsintää pakko on päivittäin jatkaa rätinäsorttinen uskoa vatkaa vaaterii tarvisi sielulle tukkeita ärheännielulle. Luuletko, että tää helppoa puuhaa yksin kun kotona ikänsä luuhaa kyllä siin estonsa tavoittaa joka taas menemää ravoittaa. Siitäpä juuri on suurinta huolta elos kun astelee vääräistä puolta anteeksipyyntöä miettien parissa haittaisten tiettien.
Päivä on taasen se ehtinyt iltaan mitäpä tuolloisest tapahtui laittoiko oikeesti lankkuja siltaan henki et moisesta vapahtui. Taisi kyl tuleilla säröjä tänään eilisest pyhästä tiukasta antauduin hölmösti kiukkuni kränään perumispuoli se liukasta. Suustaan jos okaita toiselle heittää pakko on riiputtaa noloa kaikkisil selitteil mokaansa peittää ykskään ei äänestäis poloa. Mieles jos hyrskyvät liiasti laineet voipahan surkeansorttia eipä oo käytössä järkevänaineet sulkeileet edessä porttia. Upeeta olla ois rehdillä miellä valoisenvälkkyjä silmissä tuota ei maailma heikoltkaan kiellä osa ois tarjolla filmissä. Ilo ei saavu kyl untelon luokse harmuus se kaikenhan hukkaisi siltikin toive, tuon perässä juokse onneen vaik vahingos pukkaisi.
Elämäntaito ei kaikkia tapaa usein ei täydesti haitoista vapaa siitä siit syntyvi hiertoa jarruumaan olemain kiertoa. Onnistuspuutteesta, joka hän löytyy niskassa ehdoitta painavantöytyy minäkö kurjaksi rupesin aiemminopituist hupesin. Palikoi yrittää laitella jonoon tarkennuntahtia hakien monoon useinkin pelkillä toiveilla entisil saastuneil hoiveilla. Aurinko taivaalta nätisti paistaa siltikin katkerankalkista maistaa eipä oo hommassa järkeä vaikka ei tahtoisi särkeä. Raukkainen luonne tuo heikkoa ajaa miettelyspuolikin samalla vajaa hetkii tok kauniimpii kurkistaa niukka se näinkään ei tippaa jaa. Huominen silti tuo kättänsä tarjoo loistavaa kesäistä,viileänvarjoo osaispa oleilla rennosti sydämensävyillä, hennosti.
Itsensähillintä konstinen juttu siinäpä ryvettyy melskaajan nuttu omia tuntoja aattelen katumust muassa saattelen. Yksinäänoloa en taida kestää silti ei tuloa saattane estää näissäpä pulmia kerrakseen löytämät nöyryyttä herrakseen. Homma ei leikkiä tipankaanvertaa vanhoja kaavoja, niitähän kertaa jatkuvast aaltojen pyörteissä kiusaisten tehtäväin hyörteissä. Varmasti loukkaantuu yksi ja toinen alistustilaanhan saattelee moinen olemain eväät kun niukkenee tulevain ote se tiukkenee. Mistä on tullutkaan matkalla varjo pimeänpuolisist helposti tarjo tarvitsee tuntoa seuloa häpeää eheäks neuloa. Laittaisiit lujille vastuista ukon rähjäilynesteeksi, heinistä tukon potkaiskoot kipeäst pepulle vastaisentarjoja, hepulle.
Pentti Pohjola 20011205 (20011205) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu