Vuosienmäärä se hidastaa jalkaa pitkälleen useinkin asettuu kaikkia tekemii vähiksi valkaa ikäisenkohtaansa tasettuu. Monetpa jutut ne haaveiksi jäivät joista ol aikonut suoriutuu näinpä ne kuluvat katselles päivät sehän on vähän, mik kuoriutuu. Työntekovuodet ne antoivat tyytyy harvemmin niskaansa raapeili nykyisin aatos jo jumiksi hyytyy pelkkiä harrasteit kaapeili. Elämänlaki on siltikin vahva jaksa, tai hellitä hommista kullakin näpeissä työstelynkahva tarvii vaan selvitä kommista. Rentoa menentää edeltää usko minunkin kohdal tuot varattu jossakin hamas vast se iltarusko pysäysluonteiseks karattu. Asianhallintaa pitäilee riittää omaskin nupissa viritä yhteisist mukavist päivittäin kiittää tyhjist ei korokkeel kiritä.
Pitkänäns kun paljon loikoo olons mutkaisuuksii oikoo etsimättä syitä muualt kaukana vaik, parhaanruualt. Sisäistyksenvähist johtuu tuottaneeko siltkään lohtuu elämä näin yhtäsuoraa niinkuin vanhaa tervanuoraa. Henkisesti kyllä huiskii itseksensä metkoi kuiskii kun ei kukaan toinen lähel saati sitten, ihan nähel. Arka pitää mielen olla lantustellen kartanolla sukellellen riimintekoon korkeutta löytäin kekoon. Mitään eihän riehuin voita aatellaan vaan, tehtyi noita siellähän se tulos pakost johtumatta, nykylakost. Kiitosmieltä aina hippu päivittäisest sanoik tippu läheisethän muistannassa eipä kraiveleissa hassa.
Iäkkäänä tulee mutkii joita päivittäisest tutkii liikaa aatos, omaasuuntaa vaikeata parhaaks muuntaa. Luottamust ei oikein ole neuvokirjan, mukaan pole erhe piileskelee nurkis turhan usein, lähikurkis. Saivarteluahan tämä ihminen kun omains rämä paljot vuodet sieluu syrjii haavekuvat mäsiks nyrjii. Toisaalt taasen, jutut hyvin elossa kait, sielunsyvin asia ei oo kyl varmaa jospa tiedon peittää harmaa. Annetaanpa ääni toivol hutkaisuja, turhanvoivol maisemissa nyt on suvi nuhjakalkin, pelkkä huvi. Etsiskellään ratkaisuja pelkomielen katkaisuja rikkainta, et saa tääl elää tienoot ihanaista helää.
Päivä kerral ujuu ohi sekaan eihän arka tohi riemumieli pysyy poissa etevämpäin seurois noissa. Nuhjakkeelle kuka tarjois läheltullen, helteelt varjois osoittaen lämmint mieltä vaatetuksens alta sieltä. Saduissa vaan onni kukkii eikä tule missään hukkii arjenkäsi toden näyttää määrillänsä rinnan täyttää. Hyvä näinkin olonsyrjäs kestetään, vaik hieman nyrjäs oikeus ja kohtuus melkein pahimmat siin, ulostelkein. Hiukanverran joka hetki tuosta kertyy, matka, retki mitenmilloin eväst piisaa hyötysuhteen määrään viisaa. Kunhan kiukuttelun jättäis metkaatuulta sijaan lättäis ystävyyttä ehkpä haalis oikeita näin taidoin vaalis.
Kaikkeenhan voi joten tarttuu mut ei parastansa varttuu luuraellen tiellä hiljaa olonmeno, suoransiljaa. Vähemmälkin tulee juttuun kunhan tyytyy kuluun nuttuun riipomatta ohjuupyöräst nauttimalla kelpo hyöräst. Eläväisel mielel kulkee silloin keljut taakseen sulkee ilonkureit saaden rintaan olotila, passelhintaan. Yritelmät käyvät toteen hitsiäkö turhast poteen kavereita kiitellessä riemunhalmet niitellessä. Miten osais sanoo jetist lähtiessään ylös petist siinä loppuu usein lääke jäännösmäärä, niukankääke. Polkimet lyö sutimalla tulokset ne hutimalla ellei ryhtii tule jostain nuljanpuoli, sehän kostain.
Vanhoja asioi mielisi muistaa kymmenten vuosien varsilta huono tää hoksotus polulta suistaa tippuvat unhohon harsilta. Siltikin osittain filmillä pysyy harvast vaan luukkuja avataan kavereilt noitahan voi myöskin kysyy yhdessä oikoisiks tavataan. Ennen ol hyviä ukkoja täällä raskaitten töittensä raatajii handut ne heiluivat kaikella säällä plöröinkin kurkkuunsa kaatajii. Tupa ol röökiensavusta sakee juttua tuli kuin tuutista kerronnanrönsyilyt vertaansa hakee sepä ol haluttuu uutista. Enää ei istuksi pappoja meillä ajat nuo muuttuneet todella sen ajan sankarit, pilvienteillä jäljellejääneet, me podella. Kehitys kulkee, ja työpaikat vähii sorvitkin itsensä hoitelee puuttuu myös ihmisten lämmintä lähii ikävyys tienoita voitelee.
Poiketaan pikkusen leikkisten luokse hakemaan heittoa huomiseen kireäl naamal äl ikuna juokse rutistet, hauskojen tuomiseen. Kuinka se tapahtuu, äläppä kysy hae vaan omasta repustas ihanpa rentona olennalt pysy tuoli on irrallaan pepustas. Aika kyl raahailee monia esteit joitten sit ylitse ryömiä moinenhan sitkistää pelkästi kesteit plussantain aiempii syömiä. Onni on elämää parhaasta päästä sellaisen seurahan tuppaile äläkä hitsissä paukkujais säästä laiskana lotikkan kuppaile. Haittaista huomaa kun omissa toimis varmasti säpsähtää syvältä senverran pitäisi pysyä voimis hukkaamat hahloa jyvältä. Ystävii arvostain ehdoitta aina miten vaik vaikeaa osua elämänmatka on suurempi laina tuontakii ei pitäis hosua.
Eristys äkkiä ihmisen kamppaa yksin jos lässääpi tuolilla siitäpä eteenpäin orpona ramppaa yletöin suurilla huolilla. Tätä jos vuosia völjyssään pitää haaleeta saijua kupissa kaikkea potaskaa pollassa itää vänkäisii vierteitä nupissa. Iloinen mieli ois ensteksi tärkee toimintatarmoa jatkoksi näillä jo pahinta jäätikköö särkee jumitussuuntia katkoksi. Ystäväsuhteita silkkisin ottein elämänkallista hyväillä alkuhunpäästyä rehtisin tottein rintansa värjyjä syväillä. Ottamal esille järkeväin hyödyt etäisten matkojen mitoissa talteilla nekin, mit aatteisiin syödyt pahaisen päiväisyys hitoissa. Silloin jo uskaltais laatuunsa näyttää ettei ain pelosta peräytyis kaikkia hyviään rennosti käyttää harkinnankokemaa keräytyis.
Ihmisen hyve on toimehen tarttuu eikäpä luurailla laiskana kukahan sellaista töperöö varttuu joka vain lösyää haiskana. Noista on mallia liikaakin heistä mitkä vaan kannattaa tyhjiä tietämät siruukaan kelpojenteistä haltuunsaa tällailla nyhjiä. Aina jos odottaa lakkinsa kouras ettäpä ovet ne avautuis viemäripuolia ikänsä touras järki ei moisesti havautuis. Yksinäänollessa pakkokin luikkii totuudentieto siin hukassa kapeimmil kujilla varjoissa puikkii alisteen taimikot kukassa. Paljon ois tarjolla olemaneväst rivakkasorttisil voimilla sietäis vaan itsensä ohesta reväst haluisensuuntaisil poimilla. Kotoa kukaan ei etsimään tule julkinen totuus on tiedossa vanhoilla malleilla eipähän kule perimät, tunteitten miedossa.
Elämä antaa kyl päiviä meille hitaisen hissukoil uusia ohjaten totutun raiteille, teille lappamaan muistoihin muusia. Ilo vaan unohtui, tiespähän kunne koska ei naurusta valaistu sepä se harmaaseen sysäävä tunne rento ei koskaan kait palaistu. Yksinään yrittää kakkuaan haukkail rinnastaan solmuja rapsia entisten mokien haitoissa laukkail vähemmäks, katuisii napsia. Oma vaan mieli on alaises kantis nöyryyden kahvaan näin tarttunut raskasta viipyä ikuises hantis paljonkin parempaa varttunut. Nyt on jo myöhäistä korjata kurssii annetaan ehtiväin ohittaa täälläkin saralla huomiseen purssii kunhanpa arkensa kohittaa. Suvi kyl mieltä ehk notkeemmaks saanut jalkojenpalelu entistä runsailla mitoilla hellettä jaanut vaivoin tuost selvittiin tentistä.
Riimejä ei pidä liiasti miettii jottei ne henkeä ahdista hyvinkin löysäksi laittaen tiettii arkisen, pääsee sen tahdista. Olemanvaikeast käynnistysvoima loppujenlopuksi aukeaa siinä sit kaikkinen itsensäsoima hippuseks osittain laukeaa. Tarkastust julkisuusmyllys ei kestä vuosienmittaan sen hoksannut noinkaan ei tekemäst vainen tuo estä orpuut vaan vastaan näil poksannut. Kupeit kyl kivistää kaikkinen huoli sanoot tuot, elämäntuskaksi pakko on hakea valoisa puoli vähiä rippeitä kuskaksi. Autoton ihminen alempaa kastii taivaltain toisien perässä perheiseen olentaan ei tule rastii miettelyt sekaisna kerässä. Pistä nyt tällaisel mielellä meneen ryntäys äkisti kilpistyy ettäkö kiskoisi vauhtihin veneen uskonhan puutteeseen vilpistyy. -:- Ei pitäisi, kuin nyt tämähän ei olekaan sellaista sisäistynyttä ovat nurjat päällimmäisinä kipeydet, tekohaettuina ja aika valuu kultamurusina hukkaan -:- Pitäisi sallia toisten laillansa ilman, hengensihinöitä lausumattomia kitkeröintejä vaan muistaa, ettei määrää ymmärtäen parastaan -:- Kiitos päivistä, Mestari huonosti olen vastuita varannut luiskahtanut asioista ohehen odottanut, että kyllähän hoitelevat siitä, syntisentuntu -:- Elämänkiusoja ei tulisi turhasti korostaa huominen helpottuisi ystävätkin mielisivät tavata aina jos vaan vankaa saa kyllä ovensa, takalukkoon -:- Emme ole samanlaisia vaan moniin vieroitettuja ulottuen lähellemme ei usein sinnekään ja kuitenkin ajatellen, onnistuvamme
Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu