HITUJENKERÄILYÄ 20010805
Kesä se hiljakseen syksyhyn kääntyy rattaitaan sillensä raksuttaa valonkin pituus tuo niukempaan vääntyy aika kun eteenpäin naksuttaa. Millaista ollut on kenenkin tiellä siitä ei paljoa kuiskita tuhannensorttisel, varmasti miellä päätelmii esil ei huiskita. Arkisuus mieluusti puheitten aiheiks tuohonhan ehtinyt tottua mitä on milloinkin jääneinä kaiheiks päättäjist, taalattu sottua. Henkistenhavinoist huulet taas supus yksityissektorit lukossa julkisil, heillä ei selitteet nupus vahingoks, mediat tukossa. Olemanlahjaansa jokainen vaalii kunhan se mieleisiin lomittuu yhteistä kirintää runsaasti haalii perhekinkeskeiseks somittuu. Monta on polkua, liikkeelle lähtee kaikkea yksin ei ynnätä haaveissaan haluisi taivaalta tähtee säihkyväinsylihin rynnätä.
Aikani kuluksi värssyjä väännän tahtoni anturii linjahan käännän jaksais et henkisest herätä uusia tulevii perätä. Ukkona elon kun ruojujaan nostaa ihan sil turhimmal puolelleen kostaa riimejä, ruttua, vetäillen ulkoisenpuolisest, setäillen. Sukulaisihmiset kestolle tärkeet tässä vaan paikassa sijaitsee märkeet laimin oon lyönyt tuon asian rikkonut kallihin rasian. Eristysmielistä liiasti itää katua tuollaista tietysti pitää vaikea varmaksi vääntyä naamoineen, aurinkoon kääntyä. Tantalustuskatko, mitä ne ovat silloin kait piipusta karsiutuu kovat remellys, lähinnä topissa mitätöin, vartiokopissa. Ihan ei siltikään lähdöittä olla kunhan vaan napsahtaa iduille polla liiastkin riemua rukissa pitempi jännite, hukissa.
Vanhan yöt on unenpätkii harmillisest tuntoo lätkii aamulla on naattina laiskuutensa saattina Hoida siin nyt miten hommat esiltulleet, vaikeet, kommat sielu sulppui sisältää nalliks kalliolle jää. Runoratsu ontuu tuolla ehkpä, jopa saatain kuolla äijä vainkin varpailla uusii tahtoin skarpailla. Liian innoin näit kun poimii parast vastaan samal toimii mieli tartteis lepoa huiloitella hepoa. Aiheet nuo kun tyhjäst ottaa olemattomista kottaa lootankannen aukaisee perskat esil laukaisee. Toki pyrkii hieman muuttaan uusiakin niittei luuttaan ois vaan virkeet mielessä nuukemmasthan pielessä.
Edmontonis juhlat alkoi kuula, moukar, ilmaa halkoi suomalaiset puuhas kesti onhan toki kelpo testi. Heittolajeis metskui vuottaa jos vaan onnekasta tuottaa kipittelyis eivät pärjää ulkolaiset siten ärjää. Kisapaikkaan aika heittää ysitunnit, intoi keittää ovat hitot pahast peräs eleskeleet, jälkieräs. Tarvinneeko vahtii noita eri lajein kahinoita perästpäinkin riitost kuulee senhänverran lännest tuulee. Paljon muuta mietittävää edes oottain, tietittävää urheilust kyl henki nuortuu järsimutkat, ehkpä suortuu. Vartuskellaan rauhas noita elonpuolen tarinoita nälkää ei oo vielä tiedos siispä matka sujuu siedos.
Voi meitä vanhoja eksyneit ukkoi jatkuvast raplataan ruosteisii lukkoi ilman, et sujuvuut tippaa oheisel raiteelle vippaa. Hevosennaamaiset pysykööt sivus nätimpikasvoiset hoituaa vivus eik se tää nykyinen malli harmait ei keulahan salli. Sorjuutta vanhana kielletty käyttää ihanpa kornilta sellainen näyttää viistolla naamalla syrjäs ohehen möllikät nyrjäs. Kukapa puhuisi tällaisten puolest himpusti kiinnostuin, vähimpäin huolest tehokkaat ylittää normin vaareille, pystyisin sormin. Heipä sä äijä, mit hittoa jaakaat menneitä asioit pelkästi vaakaat oota, kun pyyhkäisen lärviin et tule juttuja tärviin. Tässä on haettu äärisii kohtii vertailtu kirpeäst, oletepohtii klaarattu kierteistä suuntaa sortumat siltikään, puuntaa.
Jos minä osaisin jotakin hyvin siitäpä iloitsis ihmisensyvin elämä valoaan lisäis tulevaa innolla nisäis. Mutta kun olen vaan kömpelö pölkky niukemmin sujuu tuo, maastossahölkky siipeni nuo eivät kanna liihotusluontoista anna. Olenhan kokeillut yhtä ja toista arvailunsorttista silti ei poista lankulta vaikka tuot hyppää rippuja saannoikseen nyppää. Kiirekin tullut on lähespä tutuks räyhäkkä ponnistus, röpeltyin rutuks sitten taas nurkassakuuruu henkisenpakkasist, huuruu. Tulosten osalta kaikki on auki yhäkin saamatta uiskava hauki enhän ees rannalle mene puuttuu kyl altani vene. Riemu on häippäissyt, karannut jonnein pikkuisensieluisel raitit ne, ponnein nöyryys kyl kotona täällä herkistevaatetus päällä.
Hetkenpäästä kaima hautaan juhlamenoin laitetaan lujuudelt hänt vertais rautaan silti matka taitetaan. Ystäväksi koinhan miehen tukens intoo herätti kaver-avuin valoo tiehen mua murheist perätti. Ulkoreissuun osaajana kun oon tällail arasti terävänä hosaajana elohopeel, parasti. Moneensuuntaan hällä avut ammattinsa ohella sivujuonteil riitti pavut järjit, eipä kohella. Raskaat taudit taltutteli sisukkaast mies hymyili valittelui, maltitteli esteet eestään rymyili. Kaverille henges kukan vähän sivust taittelen pian alla nurmennukan muistopuheeks laittelen.
Kaikilla ei vireenreppuu sehän tällää tuoliin peppuu ellei usko moista ei myös harmii poista. Vanhoi pitää ajatella toistoisiikin rajatella näin se homma sujuu löytää uutta tujuu. Pelko kahlii mielensyrjän esiinvetäin, harminnyrjän äl tuol anna periks laita aatteet teriks. Monta tiellä kuperkeikkaa toivehia, poikkileikkaa nurist ryntää ylös unhuu tullut hylös. Erehtyyhän myöskin toiset kuin siin tyrmäis itsee moiset villii mieltä lisää imein, huomennisää. Jopahan siin järki herää saantojaan kun oikein perää nauru hytkii vatsaa tällaisesta, satsaa.
Jurrikkan jos tietään kulkee eipä mene hyvin näinhän porttein edut sulkee vaienneena syvin. Täytyis miettii, missä likaa maailma et nurin aivan varmaan suunnas vikaa unhottaen kurin. Kaikki tämä ongelmaistaa seuraavatkin päivät parhaimmista ehdoit laistaa versot piiloon jäivät. Ulotutaan nöyräänmieleen tosissamme juuri se saa värei köyhään kieleen merkitys näin suuri. Ylilyönnit muuttain eduks kavereitten kanssa hölmöö ottaa riesaa reduks sujuu ilman tanssa. Vähyydel ei painoo liikaa tääkin pitää muistaa taivaanrantaa rohkeest tsiikaa kyllä matka luistaa.
Viihtymäpuoli on ihmisel tärkee elämänaikaisel matkalla hermostushässäkkä tunnelmaa särkee konstikast, huomiseen jatkalla. Yksin ei varmasti tuollaiseen yllä senhän on orvot jo kokeneet joukossamenemäst tulee vast vyllä viisaammat, tuota he hokeneet. Elämänlaidalla koleast tuulee heittäen pärskeitä silmille kaikkista höpinää edisteist kuulee noita ei saada vaan filmille. Ihminen ajassaan yhäkin juurin vaikka sit pakenis piilontaa eikä se yllätys olisi suurin happamanmakua neuvoist saa. Tunnemme toistamme erittäin vähän hihat vaik hankaisi kuluissa päätelmään tulenee ehdoitta tähän asiat karsinois, suluissa. Löytyispä vihdoinkin kultainen avain syömmemme sopukan nurkasta ilolla lähtisi hyppeleen, ravain kiittelis tarkasta kurkasta.
Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu