Kun ei paljoo pussis ruutii lähtemille antais huutii riimikynää pyörittää arkeen itsee nyöritttää. Tällaista jo ollut vuosii pehmeensävyi, mieles suosii eikä lähde turuille se vaan ohjais suruille. Väliin tiukkaa pyhäpäivät lähtemät, kun taakse jäivät siin on joten lukossa jähmeyttä ukossa. Pännänpyöri purkaa kerält ainkin juuri siltä herält eikö se oo lääkettä vähentää kun kääkettä. Loppuinlopuks iloo haluis riemuisihin äkkii valuis nauttis hetken annista plussapuolten kannista. Omat rajat, ne kun tietää hieman kuormaa sielul sietää ilman äänten rymyä esilsaattais, hymyä.
Pahin helle taka-alal vanhakin kuin, pyssy jalal syvään voipi hengittää huomistansa kengittää. Kuumilla ol ihan naatti pollarissa pelkäst paatti vähennellen vaatteita raahain kiusansaatteita. Yötkin viileneiksi onneks ootan tuota, voimanponneks jaksais vähän toimia löytäin uusii loimia. Nostot melkein kiellettyinä sopivaks täs miellettyinä näkimien takia helpost snaijaa lakia. Voimattomuus nostaa päätä yksin syytellä ei säätä melkein vieter löysällä kiukkuisiin näis töysällä. Ymmärrystä hakee pitää valaistusta silloin itää onni ollut matkassa samoin mielis, jatkassa.
Voi kun sitä iloo mielis hyväst olost tuohan kielis ettei surut sykkäisi nurjii polul lykkäisi. Kivaa sitä kaipais juuri arjest vaan on tullut muuri kompuroinneist, kainous happamien lainous. Että pitkin harmaat työntää liian keveest, ohel myöntää jässäin pelkäst tuvassa kuin siin enemp luvassa. Näinkin jotain pientä puuhaa paremp se, kun tyhjis luuhaa riimivärssyin parissa toiveet, mielenvarissa. Työtätehden hyödyn kokis eikä koskaan, joudon shokis kavereita riittäisi yhteisyyteen liittäisi. Anettu kyl jalkain toimii pikku hommeleita poimii ihan tässä kotona melko laiskast, lotona.
Värssyt mua pinnal pitää onneks uusii yhä itää noihin puran suruja koska kaihdan turuja. Yksinäinen todel olen omil varpail itsee polen enkä taida välttyä pirunmoist on kälttyä. Joskus nousin tuolistani irrallensa huolistani tänään se ei onnistu henki vähää ponnistu. Utopioit helpost mietin unohtaen täydest tietin eikö ookin sairasta puuttuu teho kairasta. Kuka voiskaan avitella luoksetuloo havitella sanainrieskaa tarjoten tulistettain varjoten. En voi mitään parast suoda kun ei onnen lähteil tuoda haastaisin vaan iloksi arkeani siloksi.
Vahvempii osaajii tarkasti tsiikaa ettei noil koskaan oo laiskuutta liikaa itse kun vähissä tarpoilee hiukatkin etunsa arpoilee. Lapsestasaakka se varmasti juontaa oma kun tietämys jäänyt on, suontaa kateisuus näivertää rinnassa estoisentuntua pinnassa. Kohta ei uskalla naamaansa näyttää puutteista plakkarii, syrjässä täyttää sihdaten ovien raoista nostamat linkkua haoista. Tällaist ei toivoisi omalle kohdal mieluummin lähtisi, poppoittenjohdal jospa he vielä mua sietäisi syistä kun jotakin tietäisi. Rehti ois tavoite, löytäillä aarret siinä jo kaihtaisi pahinta saarret ihan vaan arkisen kululta välttyen henkisen sululta. Haperon nimee ehk lykkäjäät papal muisista suunnista tykkäjäät lapal enkä voi mieleiseks muuttua toki ei hitsiskään suuttua.
Ihminen usein on itsensä vanki ellei hän pätevää ajoissa hanki ketä siit syytellä taitaisi pahemmin karsinaans aitaisi. Luulot ei pitkälle vähääkään auta sietäisi takoa, kuuma kun rauta ainoostaan tuollailla edetään rippua sivuhun vedetään. Vanhana turhaa on raapia päätä moittia käsilläolevaa säätä ennemmin sietäisi varvistaa laiskana oloaan, harvistaa. Yhdelläpaikalla jos sitä jässää useista jutuista heikommin kässää fiksut on yleenskin liikkeellä älyisenperäisest kiikkeellä. Turhaa kyl puhua toiveista näistä säätelyn ulkoisenpuolisist päistä jos ei sit toimintaa herätä kaikesta moskasta perätä. Olemaans pitäisi uusihin työntää erheensä reilusti virheiksi myöntää ainakin aatella iloja unohtain tulleita piloja.
Oikein kun paikallaan vuosia jässää tuskaisii tuokoi tarjolla itsensä sivuiseks monissa kässää kohtansa eittämät varjolla. Noita ei solmuja hetkessä avaa vaikka ois riittämät lopussa ihminen, henkisest yhäti ravaa arvannet, pelastus hopussa. Menneillä malleilla tänään ei jaksa voimat ne valuvat hukkahan passailee melkeinpä etanan taksa että sais toiveita kukkahan. Vaikka kuin mielisi yhäkin tielle toiveita turhia elättää pian siin alkais jo kostua hielle olenta nykyinen selättää. Yrityshalusta ei saisi luopuu siitä ois hävikkii tiedossa mieluiten yhteisist iloista juopuu valoisanvälkkymii siedossa. Ikä voi hankaloi kasapäin tuottaa jaksettais unohtaa pelkoinen omaankin kipinään hitsissä luottaa yksinhänkertaista, selkoinen.
Ilo ois tärkeä kevennyspuoli vuosienmittaisel menolla rankakshan käypi se tuska ja huoli päivät kun pitkät nuo tenolla. Toki ei aina oo ohjia kouras silleen vaik mielisi makustaa väärillä avaimil lukkoa touras oikeisiin hitaasti, hakustaa. Pulmat vaik vyyhtiytyis millailla täällä setvinnänperästä laukeaa eläähän täytyilee jokaisel säällä luulut ne ikkunoiks aukeaa. Sitkeää mieltä vaan pelkästi tarvii ettei oo pisit ne sukassa hätäistä luontoaan kunhan tuot harvii taimet siin äkkiä kukassa. Haaveet ei hukkua ihmiselt saata laitimain temppu se ehdoitta senverran itsekäst puolelleen taata karmeimmat jäävät et kehdoitta. Yhteysmieltä ei heippailut korvaa läheisil vaivoi saa valittaa omaksi parhaaksi tulemat sorvaa rimansa tarvittais alittaa.
Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu