Miksi yleens riimei piirrän tuota voinee kysyy pikku hitui talteensiirrän kansiois nuo pysyy. Vaan jos serkku avaa reitin ehkpä innoin tuonne täs on valmiin värssynheitin kohtalo jos suonne. Työt on ihan taka-alal aikoja jo tuosta mennään vaikka siitä valal ettei peräs juosta. oleminen konstikasta lisii vuottenpitkin kuhun hukkui olonnasta rehutk, penkist kitkin. Unohduksen ollaan ojas rähmällämme täällä haittaisiin vaik takakenos juhlakostyym päällä. Arvatenkin tästä tiukkii päättelemään laittaa onhan noita ollut tiukkii entistäkin haittaa.
Entisen elämän säännöil ei mennä sehän on kornia aivan myöskään ei pitkälle toiveineen ennä palkaksi saisi vaan vaivan. Jotenkin arvaa, et tukaliin tullaan iän kun kaari se painuu siinäpä sitkeeksi ehtivi pulla hukkaiseks mennyt tuo, vainuu. Kyllähän toisetkin hampaansa näyttää jos siitä änkeää tielle omillaan jokainen paikkansa täyttää viisarinsuuntana, mielle. Hieman kyl leikkiä pakko on laskee piinaisel polulla täällä muutenhan elämä nokista kaskee alisteet ehdoitta näällä. Viisaudenlaatua kaikki ei kohtaa siitäkin moitteita suoltuu kimpurantuntuisiin äkisti johtaa homma jos täydesti puoltuu. Sijansa löytö ei valmiiksi pedil tuotakin pitäilee varoo jossainpa taukoa pidellä redil niukemmin haiveniins haroo.
Haittaako mitään, vaik vanha ei osaa nunittain yksiä aatteit kuitenkin tavallaan täysillä hosaa pienen vaik puolisin saattein. Mennyttä aina ei hyväks voi käyttää tunnelmat uusissa oudot kohtansa siltikin jotenkin täyttää määräisenpäänä ne noudot. Itseä tarkkailee kriittisin silmin siitä on hyötyä tullut ettei ain etene konsteilla filmin leikit jos liiasti hullut. Porukanmukana ollaanpa tietty vintaten voimaimme rajois silloinkin kun ei oo luonteelta pietty hoksaten hommansa ajois. Eikä siit pokkurast varsnaista etuu löllöjen hyllyhyn laittaat tarvii viel kannella ylmäärää retuu siivet kun menoilta taittaat. Vanhana saaneekin heikompi olla järki jos tuollaiseen viittaa haprastushävikeist kihisee polla sakkienhännille niittaa.
Lyhytjuttuu riimeil puollan sisintäni samal huollan kosk ei vauhtii riitä tielle olkoon bumerangin, mielle. Soutamista, peränpitoo tärkeintä, et joten vitoo unhtumatta huoneenperäl miettelykset umpikeräl. Ylemmäs ois turtha kurkkii siel ei ukon nimel purkkii lattiitasos, jopa juuri edelteitten määrä suuri. Kaverit on unehtunnu jälkijätöks punehtunnu luontevaa ei ollut esil monast silmät siinä vesil. Orvontielle, matka tässä unteluudest tosirässä havittelut, kuta noista se ei näiverrystä poista. Näkyväiset soitot topis aika-ajoin, kotikopis kunhan helteet hellittelee viileemmillä lellittelee.
Vaikka pyrin aitouteen enhän yllä taitouteen perin vähän, oikeenlailla monii edelteitä vailla. Saahan tuota puksaella nuppiins seinään muksaella mit noit päivii vielä tähteen löytääksensä rauhanlähteen. Raskasta ois pelkäst olla tuoshan säriöityis polla siispä tilal jotain löytää istuakseen, aatospöytää. Ei sen merkimpätä tarvi kunhan välttyy harminsarvi jaksaa nähdä uuden valon siinä samal, hommainalon. Kutistuu näin elinpiiri mastoomyöten lerppuu viiri jossa joskus vähän liiket innosteenkin renkait, kiiket. Värssyi ajankuluks väännän aatteet ulkosuuntaan käännän tuloksii ois turha vuottaa pikku ilon palkaks tuottaa.
Kun ei löydä lisii sietoon nyrhimisthän tämä olonpulma kertyi tietoon ukko täs oon rämä. Yksikään ei seuraan pyri milloisestkaan ihan älyäväk tälleen tyri silmäkosteis hiha. Taisteluain yhä jatkan päivin sekä illoin hikoiluttain monen vatkan myllytykses silloin. Pyhäinseudut kompuroiden yhdenlinjan turvin joskus hanurpeli soiden sietämykseen kurvin. Monenlaisii yllätteitä eipä eksy tänne pienempiikään myllätteitä naulassansa jänne. Silti kiitos haarukassa aamuin, päivin, öisin otetahan vastaan rassa kipeimmät kyl möisin.
Ikä tuo nyt tyhjäntuntuu vanhanpojan luokse niskaan lykkää harmaanhuntuu etpä minneen juokse. Kelvannut ei edes nuoren siljempi kun poski aiheisteena rostan kuoren olentaan tää koski. Hullujako itsest luuli enempiä aivan ihanväärin laadut kuuli karikkoon sai laivan. Terve järki, sepä kaihtoi usko huviksesi plarit niukemmiksi vaihtoi kiusankuviksesi. Miettinyt oon pääni sisäl roplottelk mun mieli väenväkist pyrin nisäl tarjous vaik, pieli. Ratkaisui en pysty punoon loppusointuin avul en ees yllä vähää runoon sisältöö ei pavul.
Pyhil pistää siedon tiukal yksinäisen olois henkisyys jää väkist niukal jässäin kotikolois. Muutosta ei toki synny korvii raapimalla säpsähtää, et oonkin nynny perskoi kaapimalla. Joku sanoo, muuta suuntaa eihän tuolleen pärjää ikuisest jos liu-ut puuntaa harmaaks kaiken värjää. Oisitpa sä minun housuis tutiseis ne vähän selville käy eten nousuis maaliviiva, tähän. Eihän kiirehtäjä arvaa paikast toiseen mennen jotta hiljal kulku karvaa alkua jo ennen. Kaikenlaista tulee mieleen puhevajeen alla rumiakin sanoi kieleen mustal katsannalla.
Onnistua jossain pitää silloin yritystä itää ettei aina polunviereen kimppuunsaaden kiusanhiereen. Ain ei ole valmist laukus nuuskipuoli, tippaa haukus sellainen on kelju juttu toimettomist hikoo nuttu. Vauhtikaan ei aina kiihdy sukkulaiseks, meno viihdy rattaat kaahnuellen pyörii eikä lisää menonvyörii. Henkisis jos avutonta tulopuoli, savutonta onka loppuu, nollaa pannut näppösis ei vakaast kannut. Pienel aina joku este loppuneena, älynneste kiviä vaan tiellään potkii suruhunsa einet hotkii. Ylen kupuraista kaistaa mirrinsonnalt huomen maistaa lähtipä, tai pisti toppiin eipä usko, vireenroppiin.
Pentti Pohjola 20011205 (20011205) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu