20010725Tukistuksia


20001125 MONESTI MOITETKIN...

Aiemmin olimme avoimii monil
vuosia vielä ei harteilla
toki ei osannut parhaalle lonil
sukseksi heikkoinkin parteilla.
Nyt kun on elämä loppuisel siivul
ottaisi toislaista ohjikseen
jarrutusmieltäkin löytäen hiivul
kestännän, saaduiksi pohjikseen.

Monesti moitetkin syytänyt väärin
ihan, et hunninko esillä
nurjaisenpäisesti näpeissä käärin
täydesti kivetteinpesillä.
Setvitty sieltä, ja ynnäilty täältä
onnikin ollut se matkassa
lukkoja pyyhkäilty tietojenpäältä
järsimmät edelleen hatkassa.

Rakenteit ylhäältä pomomme sihtaa
etteivät lekkerit kumossa
mallista menemää, sitäkin pihtaa
kuokkis et sallittuin lumossa.
Useissa liemissä henkemme keittyi
hönttyilyin varjoinkin vallassa
tosin se enimmilt silmiltä peittyi
sumuttuin, ettei ees kallassa.


20001125 PONNISTEHALU...

Jokainen rakentuu mallinsa mukaan
uhkaa ei saatua takuulla kukaan
hommat jos tuolloinkin pielessä
entrailuntarvetta mielessä.
Kaikille elämä etehentuotu
mille ol aikoinaan henki se suotu
noitapa pitäisi vaalia
eikä vain turhia haalia.

Ponnistehalui on montaakin sorttii
rynkyillen tavoitteen ihanaa porttii
ilon sen hulmies voitoissa
nyhveröin pysyissä loitoissa.
Itsee, ei ylemmäs kivuta passaa
sepä se sielua turhasti rassaa
moni on lauteilta luistanut
rajaisens, vasta siin muistanut.

Totinen tarkoitus ylittää kynnys
hitsiäk aina ois alisteennynnys
kurkitaan etäämpii rantoja
helistäin irralleen pantoja.
Ystävist löytyvi liikkeelle voima
etääntyis ainainen itsensäsoima
malliksi muittenkin menoille
pitkät vaan nenät ne tenoille.


20001125 PIENEMPII HAITTOJA...

Tervyydenpuolesta lippua salkoon
etteivät räähkät ne kallaisi
varmasti yrittää piiriin sen talkoon
sortumat siinä ei mallaisi.
Edeltä tiedetty toki ei tulos
miten ne kulkemat vääntyilee
jääkö siin johkuna iloista ulos
viiripä kuinka se kääntyilee.

Pienempii haittoja toki noit kimpus
huikkujenvarsilta tarttunut
onneksi jotenkin hampaineen limpus
metkankinsortteja varttunut.
Kymmenii vuosia pinoihin tullut
erheittensäkkiikin raahaillen
ajoittain menemät kohtuusti hullut
vikaisil reissuilla kaahaillen.

Missä nyt ollaan, sen tietäiskö kuka
pyöreäl renkaalla rullataan
jospa tuost tietoja edeltä saisin
nätistpä huomista mullataan.
Kaverit yhäkin ohjeita antaa
piriskanpuolel jos hääritään
tsiikaillen tyynesti vastaista rantaa
hihamme ylemmäs kääritään.


20001125 TOIMINNAKSI TÄTÄ SANOIS...

Kynä se on näpeis huvii
vaik ei rustaella kuvii
tyhmii säkeit pelkästi
moninkohdin telkästi.
Vippaa hitsi hyvänmielen
rasitteelle pistäin kielen
tiedot kun ne hukassa
ensteettömät kukassa.

Toiminnaksi tätä sanois
vaikka vapaamuodot hanois
riveinseas ituja
määritteet vaik hituja.
Ylemmäs ei ojast nousta
älynpuoli kun ei jousta
tuo jo vanha hokema
itsessänsä kokema.

Silmiänsä pitää säästää
luppailemaan joskus päästää
ei oo mihkään hoppua
antaa kuohun toppua.
Unho äkist huolet peittää
kun tuo polla hiiltyy, keittää
odotetaan hyviä
kelpoisia jyviä.


20001125 AHKERAT ETENKIN...

Pikkusen kiusailee ulkoiset haitat
sellaiset, joista on niukemmat maitat
ei toki tappelun kahinaa
nuukast vaan henkistä rahinaa.
Jollaista napsutust päivin kun kuulee
illoiksi laantuvan töistelyn luulee
mutta jo haukkarit päräjää
aisojenvarret et täräjää.

Ennen ol hiljaista sukkasilmenoo
sai siinä mallailla, pötkölläänkenoo
naftisti tuollaista nykyään
vähästi koittelee kykyään.
Ahkerat etenkin hantaakkein tarraa
seuraajiks notkeempii linjalle sparraa
kaikuvat tienoilla räminät
peittyvät hiljammat päminät.

Vieterinjatkoa eittämät kysyy
jospahan vuosia tuollaisna pysyy
miten käy henkisest heikolle
niukkien eväitten veikolle.
Sanotte, pidäppä turpasi tukos
yleenskin rapaisuus, kaappisi lukos
täytyyhän ihmisten toimia
rusinat pullasta poimia.


20001125 MAHTAVA ON LUONNONRAUHA...

Olemisen sisint hakein
tavalla, et käsil sakein
hyväksynnät terästetty
niukemmasti itseens petty.
Kuulemalla kavereita
väisteskellen havereita
yritellen jelppail toisii
öitänsä voi rauhas koisii.

Jotain löytäin hengennälkään
ohittelee tiellään pälkään
kupsimatta joka ojas
tasalaaduin etunojas.
Mahtava on luonnonrauha
tääl ei häiritseikse pauha
linnut konserttiaan soittaa
kuulijat ne puolel voittaa.

Ilo syväl, rinnan-uunis
tuollakeinoin mielin duunis
lähtemällä laseksimaan
hämyaikoin, petiin, himaan.
Pitäis muistaa kaikkii kiittää
harras toive siihen liittää
ohjaelkaa olonmaaliin
edistystä löytyin kaaliin.


-:-

Hillitään pelkoa
otetaan selkoa
tarvimal kaverei
välttämäl haverei
ja jopahan juttuuntuu

-:-

Kaipaavan aattelui
huolien saattelui
jatkuvaa karua
olemain-narua
pelasta, auta oi!

-:-

Toinen jos toiselleen kaveri
etäämpää ohittuu haveri
ilmaista voi myöskin surunsa
puhdistain haitoilta turunsa
hauskaa näin pinolla varalla
olemanotosten saralla

-:-

Suoritusten arvostajat
he, kaihoajat
kun itsestä ei ole
toisten hyvistä
nyrkkejänsä puristellen

-:-

Vanhatko vastuksina
töistään tauonneina
paljon antaneina
hyvyys mielessään
odottamatta liikoja

-:-

Harraste
ikävänpoistoksi
näkemyksen valostajaksi
tulevillekin ajoille
kaikkea huomioiden

-:-

Rakentajan unelma
paljon terveyttä
markkoja massissa
yhteistä yrittelyä
ja kivoja naapureita

-:-

Ei minulle tarvitse
ansaitsen vähän
odottelen osoitteenmuutosta
jospa sitten jotakin
ilman enempiä, - kiitos!

-:-

Aika kuluu hukkaan
sanoiko joku niin
oletinko pelkästi
miten nyt noin
tässä, entisessäni

-:-

Soittakaa kaverit
elämään vauhtia
tunnelmientakuiksi
notkein sormin
pelkäämättä erehtyä

-:-

Vaivatontako
eihän todella
mutta hyödyn ymmärtäen
sen seuraukset, etenkin
luomalla tarkoituksia

-:-

Se oli toinen tarina
missä mukavuutta
annettua, ottamista
vaalealla pohjalla
näin väritettynä

-:-

Jostakin kaukaa
maailman ääriltä
etäisyyttä, etäämmältä
ikävä tulee
surun vilustaessa

-:-

Omat totutut
niihän aina
viihtyisyyttä
elämänvaloa
antakaa pitää!

-:-

Huomen
uusi päivä
askel tuntemattomaan
kiintoisaa
kutkuttavaakin

-:-

Näin pitää olla
yksi toisensa vieressä
täyttä iloa
maailmat liittyneinä
ja, valmiinreunaan

-:-

Pitäisi ja pitäisi
tuttu hokema
miljoonasti ajateltu
kehystämättömänä
vailla vertailua

-:-

Sinnehän kaikki
ystävämetsään
tuntemaan toisia
piirtymään rukouksin
hiljaisuuden humistessa

-:-

Eilinen jätti
vieden sirusen
mikä on poissa
tulematta takaisin
aiheistaen ajattelulle

-:-

Ihminen ei voi sille mitään
jos kaikki kaatuu
riittämättä nostamaan
tulematta edistyneeksi
lähtemättä koskaan edes liikkeelle

-:-

Monet lähtevät
tietämättä syytä
kunhan ja vain
etsimään puhtautta
ilman suurempia, varustemääriä

-:-

Ystävällinen
niinhän kaikki itsestänsä
ja olematta vähääkään vaikea
sallimalla muilta paljon
hilliten kaipuutansa

-:-

Elämä
hiljaisin olonhipaisuin
sinua ikävöidään
opetellaan, mitä ei osata
vaatimatta liikaa

-:-

Yritetään ymmärtää heitäkin
jotka erilailla etenevät
ajattelevathan hekin tavallaan
luovat kivenkovia määreitä
odottamatta pulinoita puoleltamme

-:-

Kristallista huomenta
ystävät ja kauemmatkin
elämässä on valoa
teränä tuleviin
pisteinä, painotuksiin

-:-

Erhesuuntia
stop tykkänään!
katsellaanpa karttoja
onhan niitä oikeitakin
lahjaksitarkoitettuja

-:-

Väärinymmärrys
ikuinen haitta
kipeyden sielullistuma
miksi niin usein
ettei oikein jaksettaisi

Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu