KESÄILYÄ.
Kuudetta aistia sopinee käyttää mieltä kun haaveilla reilusti täyttää, unelmat viitoittaa perille ajatteet kiertyvät kerille. Elämän arki on hankala juttu mielteittenpoluille, jos sitä kuttu, täytyisi taidolla järjestää henkisenpuoltansa kärjestää. Monasti itseens ei tarpeeksi luota eikä ees kaartele etäämmält suota, joutuen kokemaan kovia lonksuttain harmien ovia. Tunteet on todella mahtava voima bumranginluonteinen sisäinen soima, annetaan hitsissä vaikuttaa ykstoikonpeltoa laikuttaa. Joku voi aatella, tuohan on hullu orpuudennurkassaan sellaiseks tullu, siedetään pitäillä kantansa mustailla omansa rantansa. Iloa pakataan päivittäin völjyyn tuolla saa sielunsa rattaita öljyyn, omat nuo niukkansa muistaen epäilyt puserost puistaen.
Nytpä on kesäinen vallannut suomen samaa tuot helkkyä tuonenee huomen, vilut on karisseet kimpusta aivan unohtaa useemman tullehen vaivan. Vehreys kartanoil komeelta näyttää merenkin peili sen ääriä täyttää, päivällä välkkyilee hopean lailla ei osais tyytyä tuollaista vailla. Miksi silt kannamme rinnassa tuskaa vähäinen minä mit esille kuskaa, hiukkoja ovathan todella harmit joilla on esteinä puutteistenkarmit. Unohduspuolelle sylkyiset heittää häveten okaita, mieli joit keittää, vuotetaan toistemme iloja luokse poku sä mielesi valtoimest juokse. Kiitosta siitä, et askelta piisaa ylhäisten myöntöihin luullusti viisaa, liekkiä vaalien syömmemme suunnal turha ois liputtaa heikkouden muunnal. Päätöstenteko se todella helppoo kunhan on läheisilt luvassa jelppoo, siinä voi heikkokin hytkyen nauraa leikates riemuiten ilojenkauraa.
Elämänkoulussa äkkisyys tuntuu arkuuden vetäes päällemme huntuu, sellaisen alta voi löytyä tuska painavanpuolist jos niskahan kuska. Olemanlaaduissa monisii sorttei aina ei näpeissä ässäisii korttei, tuollaiseen pitäilee rauhassa tottuu ettei ees havaitse kimpussaan, pottuu. Itsensäkoulinta tulosta tuottaa toistenkin sanaan voi ehdoitta luottaa, aatellaan tuotakin, syömmemme rauhaa vaikka se maailma ympäril pauhaa. Kiitoksen aatetta esille mättäin hiukatkin moitinnat piilohon jättäin, eiköpä ilokin yhteiseks väänny puhuri, sietävän malliseks käänny. Sallitut kenot tuo tullessaan metkaa vahvistain aiemmin ladottuu letkaa, mikä siitä on seiniä nostaa omalle turhalleen höyhenest kostaa. Risojen lähellä huopailla pitää turvaisentunnetta sellaisest itää, uusi kun päivä taas valaisee maita kokemus kekohon sinäkin laita.
Ihmisen tarmo voi iässä loppuu ei pidä suosia hitsissä hoppuu, säästellen vähiä eväitä oottaen uusia keväitä. mutta kun aatellen hommissa häärää suunta ei konsa se olekaan väärää, riittäis vaan tuollaiseen taitoa ilonkinkuretta aitoa. Helposti reissulla rähjääntyy täällä kaikkiset maailman vaikeat päällä, tarkoiksi askelii satuttaa lievemmin perästä hatuttaa. Tuumailutaukoja useinkin ottaa pehmeemmin huomiseen sillensä mottaa, mutta jos lipeepi rivistä harmeja karkuun ei livistä. Yhteistä evästä tarjolla meillä rampates olemain kareisil teillä, nöyryyden maskeilla meikata omaa sit tärkeyt leikata. Päivä näin esille pilvistä karkaa niitellä saapi tuot laihojensarkaa, etteikö muka se kannata ilojenpuolelle rannata?
Kesä kun tulee, niin innostus herää ihminen itsensä uudelleen kerää, vanhojen muistotkin tuppaavat mieleen ylikinsanoja kertyilee kieleen. Meri kun välkkyy, ja lokit ne lentää ajatus etäälle pilvihin entää, tällaista hyvää kun olijoil tarjol ei saisi sieluaan pidellä, varjol. Useet meist kuitenkin jotenkin lukos autereen parainen yhäti tukos, talvinen jähmeys jäänteenä niskaan viimeistään tänään sen nurkkahan viskaan. Elämä tarjoaa ekstraansa meille ketkä on sysätty kulkujen teille, lahjasta nautitaan sirkehin silmin ollaanhan jotenkin osassa filmin. Huumorinkukka ei kuihtua saata sillepä paikkansa itsessä taata, toisetkin tykkäisi reippaasta veikost yhtä ei puhuu vois kulkijast heikost. Sininen taivas se yllämme kaartuu lahtien pelmaiset näkimiin saartuu, tämä on akkujen lataus aikaa ilmassa poverii, salaista taikaa.
Toisistamme tykätkäämme kiukkuamme lykätkäämme, ohi huomisenkin päivän välttäellen, kadunnäivän. Suusta minkä ulos suoltaa nättiyttä pitää puoltaa, etäämmälle samal näden ihan ihmisyyden tähden. Väärin menee pasmat usein hyvyydet ne kintuilkusein, puhuttui kun ei voi niellä haikealla ollaan miellä. Itsest löytyy tuhat syytä säikytellä sähäist kyytä, jos ei ohjastuksist tiedä onnenpöytään eipä viedä. Kaikkee tätä sopii tuumail raihnautta henkens tsuumail, löytääksensä langanpäitä ehennellä mielensäitä. Hetkekskin jos tarkkuus nukkuu johtopääte, oikee hukkuu, sitä katuu loput vuodet eikä tule mielel suodet.
Kesä käyksii jokapuolla sirkuttelee linnut tuolla, vehreyttä uutta pukkaa rehentäen kedonkukkaa. Sinitaivas yllä kaartuu lahdenvälke silmiin saartuu, osais ottaa täyden hyödyn aiemmasti, laiminlyödyn. Ukkonakin pitää kestää dementia itselt estää, tarttumalla moniin toimiin luottamalla, ylävoimiin. Ihmiselo se on onni eikä tipantippaa ponni, karistellaan kimpust harmit olkoot vaikka kaulas karmit. Säästymällä upoksilta lujanriitos, elonsilta, tuosta kiittämähän taipuu kontrollissa udunkaipuu. Huomisessa asuu valo nöyryydenkin tuju, palo, aatellaanpa hieman näitä oletteitten langanpäitä.
Ihminen toivois, et yhteys säilyis jokaisenkohdalla mielekkyys päilyis, aina ei tapahdu todella tälleen orpona askeltaa eristeis välleen. Soitellen hanuril suruja nurkkaan puhelinkonetta kaihoisast kurkkaa, hiljaa tuo jököttää paikassaan pöydäl eikä oo oottaja viihtyy sielt löydäl. Tuo ei se tärkeetä, puuhakkaat miettiit jatkaen omaansa entistä tiettii, annetaan riippujain kuoppaansa valuu heillähän pelkästi muassaan haluu. Vaikka siin surkukin harmailla niskas useinhan eivät oo tunnolta riskas, heidät on luotukin kokemaan vähii uniskaan eivät saa hypistää lähii. Kesä nyt soreinta tarjolle laittaa inehmo täytel saa löytöjenaittaa, olemat kylmissään, tutisten tuolla ilonsa palikast lastui nyt vuolla. Siivekkäät laulelee, sirkuttaa puissa ympäri auerta vitoillen muissa, kotoinen lahti tuos tuttuutta tarjoo helteellä etsitään sopivaa varjoo.
Juhannuspäivä ja helteisen lämmin minäkin innossain rannalle kämmin, aattona vedeltiin haitaripeleil Räsäsen Leksa, hän kitarakeleil. Ilma ol eilenkin täytisenpuolel maisema passattu hollille huolel, kokon voi sytyttää reilulla tunnol olikin hyväkäs roihamas kunnol. Hiilloksel paistuili makkarat monet ei edes räplännyt useekaan konet, soitantaa kuuli näin erinäin joukko koskapa paikalkin tulemainpoukko. Suvinen tarjonta laadult siis hyvää voisipa pidellä hahlossa jyvää, tästähän kasvitkin varttansa viruu esterist hieman kun säädellen liruu. Unohtaa pitää nuo kehonsa vaivat liiankin annoksen eilisis saivat, nyt pyrin kiittämään saaduista päivist unohtain taalailun, omista näivist. Pikkunen jäpikkä hengeltä olen ylenkin ankeast tietäni polen, antakaa anteeksi mokien määrä osoite kiusoille ehdoitta väärä.
Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu