Huomises ain uusi päivä toki joskus noinkin näivä, enimmin kyl puhdast valoo olemisen täyttä paloo. Kompajuttui riittää tielle sietäis moisii nöyräl miellä, tovin vaikka rutistelee niskast pian putistelee. Maaima on ihmeen nätti kunhan älyn perääns mätti, suvi pursuu soreutta luomakunnan koreutta. Sopii haavehisist poimii tuolloin mieli tehost toimii, järki ei saa silti nukkuu kuvitteiseen moises hukkuu. Lapiointii tämä mielest urkanottoo suomenkielest, vähäisillä kyllä avuil osaks jopa ontonpavuil. Korea siis luonnonhelma vehreydest täysi pelma, loistokkaat on elonraamit siit vaan puoleheisi laamit.
Kasassa kun elos kestäis uupumuksen samal estäis, lähtis riemuin polunpäähän eipä henki hyytyis jäähän. Hieman suuntii vaihtamalla utuisiaan kaihtamalla, löytää rivan syömmensyviin kompastelee, kultajyviin. Seikkailua pitkinmatkaa tuotarataa yhä jatkaa, reppu täyttyy reissunmyötä mielekästä onhan työtä. Kaikkihan sen toki ällää huonostkäy jos liikaa mällää, pitämällä suunta vakaa olemainsa edun takaa. Vanhana jo hommist lakkaa harrasteihin painon pakkaa, sieltä löytyy mielentäytet ehkpä, osaamankin näytet. Pelko vihonviime kaver tuot jos suosii, eessä haver, unohdetaan jyrkäst surut kootaan kohdal talteen murut.
Syrjäsuunnal kun tuot astuu orvon olost paita kastuu, vaik ei tuota huuda julki kivikkoisen reittii kulki. Ummistamal silmät todel melko väkist onkin podel, nurjanpuolen kasa kasvaa henkisil ei löydy rasvaa. Tässä tilas pitäis toimii niukatkin ne koppaans poimii, että tukevoituis meno väheneisi laiskankeno. Vastus aina voitettava ilonkelloi soitettava, näin ei murhe pääse takkiin kuuluksemme yhä sakkiin. Parsimista, korjaamista joskus tapain orjaamista, näistä koostuu arjenkeitos ehk kyl, oletteitten peitos. Riemun kun sen aina muistaa taatumminhan jutut luistaa, pikku rippu nöyrää mieles sorjemmin jo sanat kieles.
Ensinnä aattelee, nyt minä jaksan kaikkisen velkani kerralla maksan, sitten jo katumus iskevi sieluun taidankin joutua hukkaisen nieluun. Ihminen horjuilee päätteitä vailla osaksi melkeinpä unien mailla, kammomat edessä olevaa kuoppaa elämänansiot hukkahan ruoppaa. Horjuva ajatus tällaiseen johtaa paremman tietonsa myöhässä kohtaa, anteeksi, erehdyin useemman summan kangastus viritti maiseman kumman. Pitäis tajuta, että on rajat sitäpä siistiä pitkin vaan ajat, useinkin myöhässä katumus saapuu yllänsä pitäen harmajan kaapuu. Tiedettäis, yksi on totuus se meillä pärjätä rohkeina elämänteillä, järkeä käyttäen, tuntoisen myötä ei ole liian se vähäistä työtä. Omia oppeja soveltaa pitää ajankans sellaisest versoja itää, maksa ei huudella kaduilla, kujil olen et täälläkin jotenkin lujil.
Juhannusviikkoa vietetään täällä melkoisen nuhruisel pilvisel säällä, tiistai se kalenter kohtana lopviikon juhlihin johtana. Toivois et silloin tuo aurinko paistais kesäisenkaunista ahnaasti maistais, pelkän tuon olennan varjolla enempää eihän täs tarjolla. Rannalla katsellaan kokkojen paloi tyyntä jos sattuu, niin värjyisänvaloi, lahti se meillle tuot esittää sieluja herkille pesittää. Hanuri sylissä inkrataan tuolla jos ei nyt aiemmin mihinkään kuolla, aina se tunnelma pinnassa haikeetkin olentaa rinnassa. Yhä tuon muistavi luonnonkin annin jokaisen kohdalla ilmaisen kannin, oltais vaan tarkkoina hoksaamaan itsemme sisintä poksaamaan. Nyt kyllä iltaisen evään on kohta pöydänpä äärelle jaloilla johta, siten taas selvitään huomiseen keskviikkopäivän sen tuomiseen.
Mukavamielistä täytyvi työstää aikaansa sellaisel pakkokin ryöstää, että saa mieleensä virettä vähentää pinttynyt kirettä. Ihan jos seisahtant elämän kelkka pelkkänä kohteena nurkassa telkka, silloin ois seurannat tärkeitä alkaen kuivailla märkeitä. Laput jos silmillä huomiseens laukkaa olemankakkaahan pakosti haukkaa, suukaan ei tuntene makua aivan jo pieleisist hakua. Ystävät hyvät on tarpeeseen tuossa elämän rämeikös, uppoises suossa, otetaan tukea reilusti senjälkeen pienemmin heilusti. Harkinnansorttistkin etsien nuppiin pelkkoistä törmäilyy ohjaten tuppiin, elämäs timanttei tarjolla mieles ei paikkaansa varjolla. Sitä sun tätä näin aatoksist lappaa entistä ykstoikkoo luullusti tappaa, jaksavi huomises paremmin nykyiset olennat aremmin.
Junkkarin jukuraa vanhaksi tulla ongelma sellainen juuripa mulla, haittoja ympäri kehoa vähentäin tulevain tehoa. Unohtaa koettaa, mistä on huolta pyrkeilee lampsimaan auringonpuolta, siltikin vajoilee suruihin miksi mut ohjattu kuruihin. Sydänhän mullakin rinnassa pamppaa aatokset yhtenään entisis ramppaa, murui vaan elämä tarjosi harmaiset pilvet kun varjosi. Nuorena markat ne puuttuivat taskust usein ol peloissaan tulevast laskust, kuinka täs hermonsa säilyttäis iloa huomisis päilyttäis. Tänään ei väliä melkeinpä millään pitäis kyl hankalat kohdissaan sillään, säilyis myös aistit ne terossa koittelupuolista erossa. Yksityisolenta, sehän se rässää ohi nuo kulkeneet, hukaksi kässää, saamatta ikuna selkoa mikä se lisäili pelkoa.
Värssyjä vääntelen aikani kuluks että sais kipeilyt paremmin suluks, laitonta kait tämä ole ei aatokset ehyympiin silloin vei. Tunteet on käytöttä lähespä melkein erakkoluonteella sellaiset telkein, ykskään ei kääntele ruoria mieli, ees reissua suoria. Läheisii kiittelee huolensa pidost estäähän tehosti liiasta vidost, johan siin henkensä hukkaisi pahempiin esteisiin pukkaisi. Ilo ei ole se kokonaan hyläs juuripa muutenkaan enemmäst hyläs, kaahnaa vaan karsinan laitoja etsies syömmensä aitoja. Nyt on jo juuttunut tuttuiseen tahtiin eikä ees kelpaisi omaansa vahtiin, senverran rutiinit hukassa kaljua laaneittain tukassa. Mukavaa ollut on joitakin hetkii hakies mielestä nuoruudenretkii, rampataan huomista etsimään vanhaa tuot aatamii metsimään.
Sieluaan ihmisen sihtaamaan laittaa oikein kun arkeaan pyriksii taittaan, tuhansii keinoja sekottain itseensä herkimmis lekottain. Kaverei kun ei oo kuulemas huolii omaansa sisälle sulloilee puolii, jotka ois kuluille esteenä kärvennyspuolisten nesteenä. Rennostikulkevat valoisaa etsiit hämyisensorttisii ulommas metsiit, eipä käy heikolle mielelle sadatteit puhkeilee kielelle. Perimmält vaikka ois todella rauhaa joukossa niitäkin, mitkä ne pauhaa, tasaista todella ole ei aikojen ketjut ne muas vei. Liikaisist toistoista olema kärsii ylenkin kuluneit värssyissä järsii, tyhkää on huomisen haalloissa elämän nurjaisis aalloissa. Toisaalta kivoja, onhan myös niitä sielunsa syvällä varma on siitä, pursi kun useinpäin virrassa riitaisii lankoikin pirrassa.
Ihmisen kulku on horjuvaa laatuu useinkin lapsena följyymme saatuu, varmuus et ikuisest tiessänsä kostuu saa omassa hiessänsä. Vaikka sit yrittäis ryhdistyy ihan yhäkin vallassa heikkoisen lihan, pakko on tunnustaa taantumus ripeänhakuisen laantumus. Hotkast vaik yrittäis polulle juosta olemat tapaakin syvältä suosta, tämäkö palkinto ponnesta kuvitepuolisest onnesta. Samoinhan toisetkin vyyhtejä kerii noiltakin parhaus handuista erii, elämän osa se vaikea kaipaus täydempään haikea. Muistettais kiitellä ylhäistä aisteist sellaisten avulla löytyvist maisteit, tuohan on tärkeää juurikin poisolles haittana suurikin. Kesän nyt keskellä vehreissä täällä ihanansävyjä paisteisel näällä, timantinlaatuista todella ei olla karujen podella.
Pentti Pohjola 20001125 (20001125) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu