20010604 Junttista

20010604 Yhteistä kakkua...

Sydäntä toivoisi elohon mukaan pehmeenä pysyen mieleltä, tsiikaa niin tarkasti toinen ei kukaan välttyis et hankalain pieleltä. Yhteistä kakkua syödessä jaksaa ajankin virtailui tarkata, elämä onnena palkkion maksaa nahkaans ei tarvitse parkata. Läheisten avulla evästä riittää ponnistaa polulle reilusti, kaikesta mukavast mieluusti kiittää ollaanpa iloisii heilusti. Ympäril täällä nyt vehreä suvi ahot ne kukkia väreissään, kaikkises katsannos herseä huvi rumaahan olla ois näreissään. Toki noit huoliikin vilistää täällä eiväthän lämmintkään kaihtele, oltais silt rohkeast sietäväl päällä anti ei tuloaan vaihtele. Enimmät merkit kyl ehdoitta hyvään huomisenhaaveita kasvattaa, tutustuspyrkimyst mieliseen syvään sepä se toiveita rasvattaa.

20010604 Meitä on pidetty...

Koti on kallehin, muistojen myötä aikamme puuhailtu eestänsä työtä, ilot ja surutkin koettu tästä vaan etehen, hoettu. Pitkäänpä mentykin vuosien seläs osittain toki myös pienoises peläs, miten on matkamme maalissa riittääkö pitoa "kaalissa". Toisinaan tuntui et kivasti luistaa huvinkinpuolia aatella muistaa, joskus taas nuija se koputtaa nöyrtymään kulkijaa hoputtaa. Meitä on pidetty todella raitil uusia kannettu etehen maitil, omaa on syytä, jos perutaan kuiviksi tunnelmilt herutaan. Luonnon on kauneus yhäti täällä auringonkilo se lahtemme päällä, koivutkin nätisti kurottuu täytinen vanoiksi purottuu. Ihanaa nähdä on tuttuinen seutu eikäpä haluisi, muualle reutu, silmillä ahmii tät kansioon vaikka ei yltäisi ansioon.

20010604 Haittainkin mukana...

Aistit on ihmisel tärkeimmät kohdat sieltäpä reissulla laivaasi johdat, näkö ja kuulo jos vähenee liikaa hädissään huomisen suuntahan tsiikaa. Mutta kun vuosia kertyilee pinoon alkaakin latoma vääntyä vinoon, osille löytyvät varjoiset puolet lopuilkin häntänään, ankeanhuolet. Haittaisten mukankin täytyvi kulkee pakkoiset aatokset karsinaans sulkee, elo on lahjana arvokas aina sepä tuo sääntö sä pollahas paina. Elämän myrskyt voi jotakin särkee yhä silt pitäilee vaalia järkee, jossakin kuitenkin asiat hyvin arkises olennas lokoilee syvin. Virheitä kimpuista rapsitaan yhä eihän niist pääse, jos innoin noit nyhä, yhdenkin tavan kun komentoon saattaa tehokkaast jäljelläolevii maattaa. Haetaan malleja elämäntaidoist piittaamat hituukaan esteisist aidoist, silloin kun kiikaris todella hyvä noetaan himmeäks pyssymme jyvä.

20010604 Vääriikin ovia...

Sehän on hienoa, että saa olla tuntojenkanssa täs kesässä, rauhaisaa hakien juuripa polla pökköä piisaten pesässä. Yhteisel menolla löytyvi helmii annetaan hommien hoitua, parasta ammenta, kun sitä telmii eduksi ehdoitta koitua. Vääriikin ovia auoiksi laittaa omansa tyhmyyden varjolla, parannuspyrkimät nysiksi taittaa sekundaa ainahan tarjolla. Mistähän löytyis se selkäinen ranka roskat et jäisivät sivuille, utalal otteella väistyisi vanka kupeet ei altistuis hivuille. Riitosti latinkii löytäen pyssyyn eiväthän huojut ne alistais, jatkuvii toimia peräiseen syssyyn ihmisen ydintä valistais. Tärkeintä juuri siis pohdinnanpuoli kaikkinen karheus harjailla, siinähän syrjähän väistyisi huoli oikeittenlaatuja, sarjailla.

20010604 Säännöstö kaikonnut...

Joutessaan kynää kun innolla siirtää olemanlaatuunsa samalla piirtää, elo kyl lähes se topissa apuja tällaises ropissa. Kotonaolenta jatkunut vuosii eikä näin lähelkään mallailla kuosii, hävitty piiloisiin nurkkiimme yhäkin sullommin purkkiimme. Säännöstö kaikonnut täydesti mielest perustepuolikin unhonut kielest, laitaa näin mennyttä juttua nyöritään ympäril nuttua. Hävitty pelimme omilla toimin jatkuvast vähemmin henkisin voimin, kaiketi saa siitä sanoa ymmärrysmielistä anoa. Silti ei mennyt oo kaikki tää hukkaan usea juttumme puhjennut kukkaan, omassa pienessä raamissa tuonverran oltu on, laamissa. Kulmienhionta tulosta vailla pomppusest meeskellään syrjäisenmailla, reppu jos rutistaa olkia vähemmän intoista, polkia.

20010604 Ihmiset vilistää...

Aikaa kun kuluttaa yksinään täällä syrjäisen paikkansa olemanpäällä, eipähän kiirettä joutua pelkäst on, maratonsoutua. Ihmiset vilistää kunneka milloin harvemmin todella kotona silloin, löytävät virikkeit, jaksella potut nuo pottuina maksella. Toinen ei toisesta tarkasti tiedä häntä noih syvempiin konsa ei viedä, arvailunvarassa ollaan juu pidetään soukalla säkinsuu. Ylpeilynaihetta joillekin riittää valkoinen valhekin uusia siittää, kukinhan taaplailee tyylillä miksi siit oisikaan, syylillä. Kannettu vesi ei kaivossa pysy huolihis apuja toisilta kysy, näinhän se helpottuu huominen terveitten juttujen luominen. Etsimäl ohjeita monilta tahoilt saattaapi välttyä olemainlaholt, usko nyt hiidessä ajoissa olo kun sulkeisten rajoissa.

20010604 Entisii plarailla...

Helluntai-aikaankaan ei ole heilaa yksinään maailmanmenoa peilaa, sitäkin heikoilla silmillä onneks viel näkyväl filmillä. Kaikkinen toiminta vähäksi noruu itseinen syytöskin tuollaisest toruu, lotkona oleilla jakselee hintoja virheistä makselee. Entisii plarailla rauhassa ehtii sieltä juur suunnalta muistoja lehtii, on kyl myös vikoja pinossa tuotokset heppasest vinossa. Tarpeeksi ollut ei järkistä sihtii maistelluks tuli tuot, hankalanpihtii, raapeutui menemät verille pääsemät haitoistaan perille. Myötäistä toki on sitäkin saanut luullusti niukasti itsestä jaanut, johtuen apean kuosista hukkahan menneistä vuosista. Kiittelynkohta on paikassa tässä riittäähän sellaiseen vähempkin kässä, maalisel hollille siirrytty taustoja vastenkin piirrytty.

20010604 Vanhana muistelee...

Lakkinsa saaneet on tuhannet suomes ilonkin kyyneltä löytynyt luomest, huominen monilla hämärän peitos arvailunvarassa silloinen keitos. Rehtiä pyrintää, tuota kun riittää joskuspa kypsyvää laihoa niittää, aika on apuna kaikelle tuolle eikä vie kontturit hyllyväl suolle. Vanhana muistelee omaansa kohtaa roukkuinen polkuhan suunnaltaan johtaa, lukemahalut ol täydesti nollas kaikkiset turhuudet jytisti pollas. Päästöinen paperi vapisi näpeis ulkoisilt silmiltä oli myös säpeis, näinkö mul mitätön ihmiseks-siirto tietoiselt osalta, ojahan liirto. Paikata koitettu myöhemmin kyllä silti ei riittäviin ikuna yllä, lahjojenpuutetta, sanoisi tuosta etteipä eväittä riemummin juosta. Yksin ois ollutkin perskeenä aivan karille jyssööttäin mielensä laivan, sisarusparvi ain ohjasi tielle oikein kun mutkaili ukolla mielle.

Pentti Pohjola 20010604 (20010604) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu