20010209 Omakuvitetta

20010209 Yleisii olemii käsille...

Aika täs tylsyttää vanhalla mieltä vuosiensaatossa kertyilee sieltä, hallinnanhävikkii tunnossa -kehykset silti viel kunnossa. Lähtemäpuoli on täydesti topis vaikka ei mitenkään raameihin sopis, kohtalo viskannut polulle -arkisen oleman kolulle. Jaksamiskeinoja uusia hakuun että sais kakkuseen vispattuu makuu, kaiken tään lorvailun sivussa -näppineen yhäkin vivussa. Yleisii olemii käsille hakee sopast et tulisi riittävän sakee, näin sitä jakselee potkia -koniaan lautasil lotkia. Suuntiensihtailu verryttää mieltä hakusenhommahan laittaen kieltä, lörpötyspuheita harrastain -kaikkea keljua varrastain. Väkiste vääntelee riimien narui olemast tiputtain edemmäs karui, uusia vinkkejä varttuen -itujen taimihin tarttuen.

20010209 Humina jossakin...

Kone kun lähtee se minulla käyntiin pakko on varautuu samalla näyntiin, hiljainen ukko vaik olenkin -rivakast rukkista polenkin. Ellen mä huolistain kertoisi koskaan hukkuisin itseni tuottamaan moskaan, varaisii venttiilei tarvitaan -pollasta paineit kun harvitaan. Humina jossakin etäämmäl tuolla siitä ei syrjäises kylässä vuolla, eikä täs meluja anota -kiihkeemmin! - tuota ei sanota. Leppeä olo on mallista mulle luulenpa ettei niin tärkeää sulle, tosin ei toisii voi lukea -käsityspuoltansa tukea. Roppaisel kaupalla metkoja mättää yhäkin nälkäiseks siltikin jättää, kevennystyylist kyl tiedä ei -olenta hanskasta neuvot vei. Tyhjää silt pelkää kuin melkeinpä ruttoo omihin ongelmiins, ettäpä puttoo, siinä ois sisin se tiukalla -elämän extrainen niukalla.

20010209 Tehot ei yltäneet...

Nyt ei oo suurempii iloja tiedos hienoista harmaata, matalaa siedos, tällainen normaali kulkua -seassa rippunen sulkua. Tehot ei yltäneet halutun mukaan kaikkia laineit ei myötäisensukaan, sehän on tarpeista hoksata -eikäpä vastahan poksata. Omista hipuista riimejä väännän matalantunnelmat, voitoiksi käännän, ihan vaan rennosti sinnepäin -koukkuhun todella syväst jäin. Arinta puoltani salailen kyllä habitus isompaan eipä tuo yllä, riemu vaik rintaani lämmittää -nololla luonnolla kämmittää. Puute on henkistä sorttia mulla eikä vois ehommaks milloinkaan tulla, suru kyl kohtaisen vierasta -näkimii ei tartte hierasta. Sitä sun tätä mä paperil paiskaan järkevää olentaa tietysti raiskaan, haluisin kivoja lähelle -puhdasta tuntoa nähelle.

20010209 Apuja tullut on...

Ikäinen joutuilee juttujen eteen mitkä ei aina oo mallisii reteen, etenkin selkäisis vaivoissa -oikoisii iskuja aivoissa. Vuottenhan myötä noit kiusoja riittää kohdast silt sopinee nöyrästi kiittää, yhä kun pahemmilt säästynyt -soimo ei köytöksist päästynyt. Apuja tullut on monelta taholt välttynyt luullusti lisämmält laholt, uskoisi sellaista onnekseen -kaverein jelppoita ponnekseen. Tajunta hitaasti ottavi vastaan elo silt viihdyttää kohtuusti lastaan, mihin täs kiirettä pitäisi -saldoa moisest ei itäisi. Havaintopuolelta laiskuutta löytäis ihankin karseesti kompuraan töytäis, ellei tuot muistia virkistä -tarkemmal katseella tirkistä. Paistuneet pullat ne kohtuusti uunis vaikka ei vuosihin oltukaan duunis, yhteisö yskän jo sietäilee -enemmän kun siitä tietäilee.

20010209 Kieltä ei rajatta...

Arkea ylöshän kirjoitan tässä yhdeskään sortissa en ole ässä, kaikkihan tajuaa jutun tuon -pelkästi itselle riimei luon. Salainen käytävä juuripa näissä pätemishiukkasten lankojenpäissä, ihan vaan tyhjästä nykäsen -suuremmit kaavoitta pykäsen. Kieltä ei rajatta taivuta tälleen liiankin puiseksi muuttuvi välleen, useinhan esteitä edessä -mutteivät silmät ain vedessä. Haaveita ujutan hiukkasen sakkiin kääräisen, kuvitepuolisen takkiin, orpoain tällailla siirtelen -sanoi kun paperil piirtelen. Mukavaa makua antavi soppaan värssyjenkohdilla halusti toppaan, yhteistä tietä tääl kuljetaan -itsemme huomiseen suljetaan. Paistaisi aurinko mielemme pohjal asettais ihmisen, oikeaanjohdal, palkinto käsittäis helmiä -kelpaisi henkisest telmiä.

20010209 Pakko on jotakin...

Aina kun tilaisuus riimejä rustail ilolla paperin pintoja mustail, ootellen aatosta tuoretta -mielen tuot ailahdust, kuoretta. Pakko on joitakin ituja löytää muutenhan arkensa särmihin töytää, siispä nyt sointuisii ravaamaan -joitain ees uusia tavaamaan. Yrityspuolta en nurkkahan heitä vähiä itujain piilohon peitä, senverran jutuissa sisällä -totutunpuolisest nisällä. Yleensä töksähtää huonojensuuntaan eikäpä keinoja vähääkään muuntaa, harkintapuoli se topissa -anheeton, ohjailukopissa. Silti noit portaita riittävi yhä vaikka ei oikeista naruista nyhä, jotakin saalista perällä -ilonkin lankoja kerällä. Harraste hommelei, tokipa juuri tavoitemäärä ei vähänkään suuri, solmut ne auotaan ajassa -vaikkakin, lattianrajassa.

20010209 Itseistä lähtöä...

Yhteistä eloa tarvitaan kaipausankeeta harvitaan, erakkoluontoinen tuosta ties -ikäns kun niskassa viipyil ies. Ei osaa hiljainen kumartaa palkkioks, niskojennykii saa, tieltänsä väistellä ojahan -ruveten muistojen nojahan. Itseistä lähtöä hakien ylitse, esteisten lakien, pelko ei kimppuhun käydä saa -senhän on jäätävä nurkantaa. Tiukasti tietänsä sihtaillen epäisii olemii pihtaillen, auringonkajoa etsien -hämäränpuoltansa metsien. Näinpä se tieto jo voitolla ikävin ehdoitta loitolla, tuntoa varmasti kohentaa -luulojenmääriä ohentaa. Valmist ei tule kyl ukosta ikuna pääsene lukosta, anteeksi suokaa tää valitus -henkisten hyötyjen alitus.

20010209 Jokainen taso on...

Kaikkee sit pitääkin kokeilla melkeinpä turhilla tokeilla, sitten jo kyllästys valtaan saa -entisenlaisena makaa maa. Teknistä rojua ostetaan pitkästystunnulle kostetaan, joskus kyl äärelle noitten käy -hohtoa silti ei missään näy. Jokainen taso on lastattu mainoksenhuutoihin vastattu, ihminen samana pysyy tää -keljutusniuhoa tähteeks jää. Hieman kyl kehittää aisteja saadessaan taivaalta maisteja, kanavamääristä julmista -erisensuunnista kulmista. Netti kyl todella tärkeä olis vaan riitosto järkeä, tarpeisii juttuja etsien -pelkkiä surffailui metsien. Ikää täs kertynyt niskahan aatoksenpuolt ei saa riskahan, onneksi osaajii tavoittaa -sekaisen hamunnan navoittaa.

20010209 Reppu kun selkään...

Ikävää kaikesta valittaa rimansa useast alittaa, sellainen tukistaa tuntoa -vähentäin huomisen kuntoa. Reppu kun selkään on laitettu kyrsästä palanen taitettu, edessä häämötti huomentie -vaikeittenkautta se uusiin vie. Kehosta voima tuo puuttuili sielunsasyvältä suuttuili, antaen aihetta moitteisiin -tuossa men onnelta pellit kiin. Näinpä sit lunta tul tupahan eikä tuos vedottu lupahan, tärskyjä aralle mielelle -anteeksipyyntöjä kielelle. Sellailla seilailtu mutkasti negaista-tiiviä rutkasti, viisaitten neuvot ne sivuttiin -erityis aroille hivuttiin. Tokipa kivoikin kerällä aivan siel syvimpäin perällä, kartat vaan useesti hukassa -hätäisenhosua tukassa.

20010209 Miksi nuo toiset...

Kateus alentaa ihmisen voimii raukka vaan tuollailla hantisti toimii, silloin on rattaissa rutinaa -ympärilt kuuluvi mutinaa. Hapanta ilmet jos naamalla kantaa aihetta kipakkoin kommenttein antaa, syystä, et tieltä on sivussa -nurjaisenpuoliset vivussa. Miksi nuo toiset niin nättejä ovat itsellä pärställä juontumat kovat, hymyt ne unhottui nurkantaa -tiilkiven kokoisii katseit saa. Elämä mussakin jotenkin sykkii orpoudenääressä siltikin kykkii, tulemat taputust olalle -saatais et menoja tolalle. Pärjääjil ovet on sepposen seläl heitä ei laitettu pienenä peläl, kelpaa siin askelta asettaa -myötäistä rinnettä lasettaa. Toki on luuloa osaksi näissä harmaitten miettelyin aristuspäissä, taidoitta ojahan kallailtu -hunsvotin roolia mallailtu.

Pentti Pohjola 20010209 (20010209) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu