20010128 Roskakoriin joutavia

20010128 Surkutella tuota passaa...

Mielen pitäis moniin taipuu säilyis uusiin yhä kaipuu, elämähän, ainutlaatuu -kunkinkohdal, lahjakssaatuu. Usein harmaa täyttää mielen kipenöittäin samal kielen, huumori näin ohi viistää -ilon etäämmälle niistää. Surkutella tuota passaa vuodet nuopa sisint rassaa, kelottua alkaa siinä -osattomuus, toimii piinä. Valoisuut ain kunnioittaa itsevähäns, painis voittaa, aatamiaan laittain ketoon -pärähdyttäin sieluns vetoon. Tyhjänpäiväist teko-ilo -nollamarkkaa, maksaa kilo, monet hekotteleet tuolle -vaik ois linja, upposuolle. Ikäkhän näit jarruks laittaa riemunlaihon, poikkitaittaa, kauniita vaik oottais luokse eihän sinnepäinkään juokse.

20010128 Yhteisyys ois kyl...

Minua mietittää monikin juttu hengessäsetvintä, hyvinkin tuttu, vähältä vänkyneet, paljoiksi huolet -tarjonneet itseään, nurjaiset puolet. Ainaista niukkuutta kun sitä kantaa huolekkail huomioil, tilansa antaa, erakontiellekö, pelokas mieli -iloisenvähästä,- siitäkö kieli. Yhteisyys oisi kyl parasta eväst muttei tuot uskallust, rivasta reväst, nähdäkseen rysänsä peräisen saaliin -jospa taas pettymys iskeytyis kaaliin. Orpo saa omissa oloissa olla vaikka ois vinksallaan, elämänholla, ainahan kuvitteil jotenkin pärjää haaveilla haittoja siedommaks värjää. Toki on nojailut, poissa ne luota aiemmin kaipaili kipeäst tuota, hyvä, et joillakin onnea roimast -sehän on palkkio, sydämensoimast. Huumorinkukkasta kastella pitää jatkuvaa riemua sellaisest itää, vaikka nuo markat ne oisikin vähis -sinistä taivasta yhäkin nähis.

20010128 Täälläolon perästä...

Sivusta seurailee ahkerain työtä he, keillä innostus tuollaiseen myötä, varmasti mieltä se piristää -joutoisuus sehän vaan kiristää. Aina on askare antanut tyytyy siinä saa sielunsa oikeille myytyy, korkean tietäes, tottakai -elämänohjeita sieltä sai. Tääl olon perästä mitalit jakoon ykskään ei sielu tuot pääsene pakoon, kirjasta moista saa lukea -sepä, se heikolle tukea. Muunlaista mieltäkin ehkäpä näissä tähtäyskohtien, tärkeittenpäissä, jokaisen mielelle omansa -autuaakstekevä, somansa. Jaaritusperäistä paperil lykkään riimienteosta hirveesti tykkään, vaikka tuost moittisi moni suu -olen kyl laillani, kova luu. Keikaruus etäält mua kierrellyt aina saantojen vähyys, plus hiertelynlaina, päivästä toiseen näin ehditään -aktiivipuoltamme lehditään.

20010128 Hallita täytyy vaan...

Ahkera ihminen elelee pitkään henkiset rempat ei raatele mitkään, jatkuvast touhua tarjolla -vaikkapa harrasteen varjolla. Tartuntakohteita helppo on löytää sellaisiin johteisiin pakosti töytää, kun ei oo mieleltään nukussa -luokse noit tulevii tukussa. Hallita täytyy vaan olemapuoli sinne ei kertyy saa milloinkaan huoli, murutkin potkaista hiitehen -oikeita loimia niitehen. Jukurapäisyydest monasti haittaa aatoksen asteelle ehtimät taittaa, yhteys toisiin jos sulussa -taattuja haittoja kulussa. Koitetaan itseemme tietoja ahtaa jokaista pientäkin virettä vahtaa, että sais kumartaa taidolle -olemanpuolelle, aidolle. Viskataan sivuhun homeinen oppi tänäisest, reilusti otetaan koppi, railakast huomenta vuottaen -elämyspuolia tuottaen.

20010128 Monen on sorttisii...

Sehän juur heikomman ihmisen harmi ylemmilt oksilt, ei elämäs varmi, kateisna katselee, toiset kun lappaa -edistysmielistä, rajatta nappaa. Monen on sorttisii meillä nuo aivot toisilla järkevyystäysinä kaivot, noinpahan kelpailee pulmia ratkoo -haittaisiin puoliinsa, siteitä katkoo. vähemmil älyillä raavitaan päätä niskamme kekassa tsiikataan säätä, tulis ees jotakin, ahaata mieleen -siirtyen hivenest, puhuttuun kieleen. Ensin jos lörpöttää, aatoksii vailla onkin noil hetteisil, hyllyvil soilla, -anteeksi, tarkoitus ei ollut tämä -pyydyksenperällä, kyttää et rämä. Arkuudest seuraa, et järki se jäässä yhtäkään kelpoo ei surraile päässä, täähän on uunoa, voi mua raukkaa -ohjaksit heponi suunnatta laukkaa. Hitsi, miks kömpelö valitsi ukon järkevänovehen rassaili lukon, nyt pitää kumartaa eteväinkohdil -yrittäin asettaa vähyyttään, pohdil.

20010128 Luuloa isoks osaks...

Väkistekö kynä näpeis ajatuksensuunta säpeis, kitkeröistyy silloin meno -rappusilla vartoo teno. Kaik kun suunnat solkkaeltu hunninkoinkin kolkkaeltu, aristaahan rinnanseudus -ilman intoo, kun tuot reudus. Luuloa kyl isoks osaks kaasuupainain, kertyis hosaks, muutenkin täs joten pärjää -huoment värilliseks värjää. Aatteleet, et mit tuo ukko toimekssaanneil, pääl jo lukko, ihantotta, sinneseutuun -eripäin vaik kuinka reutuun. Täähän linja yhtä jäätä oispa joskus, nuoskasäätä, silti aamuin rämpii ylös -haitatkoon vaik hitost hylös. Moninaisist tulee viihtyy -löytämättä, - vasta kiihtyy, itu, ala päätäis nostaa -tyhjilleni aion kostaa.

20010128 Viiveily on ankkur...

Palkintoja ketkä noutaa hehän taidokkaasti soutaa, eli, ehtiit ajois peril -tuosthan sitten, tulos keril. Viiveily on ankkur peräs silloin sielu ei oo teräs, jonninjouto pelkäst myllää -takapajunsuuntaa vyllää. Heikkoi hetkii jokaisella viileemmällä teonhella, ettei paistu rieska, pulla -sellaist ainkin usein mulla. Se se laittaa riimei raapiin kupoolistaan perskoi kaapiin, et sais sivuun elonsurun -löytäis ilost pienen murun. Onnellisii ois ne hetket jolloin vatupassis retket, ystävihin usein töytäis -tarkoituksii päiviin löytäis. Kuvittelui, ristriinrastiin ettei soimo liikaa lastiin, askelia toisensperään -lähetteitä, tahtoon kerää.

20010128 Usein myös unohtaa...

Virheistä ihminen itsestään löytää useinkin sellaisiin yllättäin töytää, riippumat vähääkään hereilläolost -snaijaa vaan ruojunsa, tilanteest nolost. Milloin noist sanoista kirjaimii puuttuu joskus taas ankkuri pohjahan juuttuu, pursi ei hitsiinkään silloisest kulje -ellei tuot töppöään karsinaans sulje. Usein myös unohtaa asiantilan tahtomat taluttaa paikalle pilan, arvaahan sen, että kuumottaa niska -huonoistapuolist jos, esillekiska. Toki on kelpoikin seassa siellä eihän sit muuten ois liikkeellä tiellä, miettimäs keinoja, vastukset voittaa -römeä-äänisel torvella soittaa. Kivaa ois ehtiä maaliinkin asti oikeaan kohtahan raapaista rasti, silloinhan aurinko lämmittäis vahvast -tarttuisi jemptillä otteella kahvast. Haaveita toki nää pelkästi ovat elämän kannokot monasti kovat, röntyilynjälkeen voi pyrkiä pystyyn -sullomal tietoa, älyisen nystyyn.

20010128 Tääkö sit erakon...

Sanasyöjät ovat pahast myyvät sieluns jopa rahast, nukkuen rauhassa yönsä -piittaamat, haitoista työnsä. Kaikkea elossa viuhaa tuhatta eristä piuhaa, vähäkin kommellus rassaa -idun jos oikean hassaa. Paikalleen kun sitä juuttuu lähtöistä panosta puuttuu, avuksi ei tule kukaan -haikaile, matkalle mukaan. Tääkö sit erakon oloo vahitaan kotoista koloo, ovethan sulkeissa pysyy -arvaa, et jokuko kysyy. Rauhassa saa siinä olla tyhjistä homehtuin polla, harrasteis tartuntakahva -sinnepä pyrintä vahva. Näin ei kyl palkintopallil takaiseen riviin vaan sallil, kiitetään nöyrästi tuosta -saa ehkä perässä juosta.

Pentti Pohjola 20010128 (20010128) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu