20010119 Sydäntalven tuotteilua

20010119 Nyt on jo pidennyt...

Pimein se aika on takana, poissa ehtikin hapuilla riitosti noissa, lumi kun puuttuili eteläst -hiihtäjäin olemat, veteläst. Nyt on jo pidennyt päivä se kovin keväämpään liu-utaan aukisin ovin, luntakin muutamii senttejä -suksijat suorittaat tenttejä. Jääkin jo alkanut kulkijoi kestää eikä voi enää noit pilkkijöi estää, paukkuvat pakkaset muualla -kaiketi lapimmas ruualla. Keväimentuloa lähemmäs lykkää naamalleen päivetyst oottamas kykkää, siinhän se kalpeus karisee -puista kun roskat ne varisee. Sitten jo aukeilee sulaksi lahti jota nyt jääkenttä tiukasti vahti, lintujen auroja liidättää -pohjoisensuuntahan kiidättää. Elämään kertyilee vaihteluu näistä vuodenkinaikojen muutostenpäistä, onneksi oleillaan Ssuomessa -toiveita uusia, huomessa.

20010119 Joskushan sivulle...

Paheita kuka noit luoksensa huolis siitähän häpeään pienesti kuolis, kuitenkin tuppaavat kehnoiset luokse -eivätkä useinkaan pakohon juokse. Noitten vaan kanssa on tultava toimeen huolimat siitä, et rösöileet poimeen, onneksi yönsä voi nukkua rauhas -kipeimmät kokemat, etäämmäs kauhas. Elämä itsessään, säikeittensumma ihmekö tuo, että vuoroaa tumma, kehysten hakua pitää sit jatkaa -luultavast sitkeäst, kaikkisen matkaa. Joskushan sivulle ilookin kertyy olema paisteiseks todella vertyy, noistapa hipenist saatanee helmii -uusienoottamat, pollassa telmii. Kaikki tuo tarvitsee sitkeää mieltä ennekuin irtoaa pitimist sieltä, tarkastikatsoen nähnenee onnen -juuri sen hipasun, herkimmän ponnen. Sattumankauppaa äl ihmeessä suosi tuopahan nurjaisin, olojenkuosi, aika on auttamas päivittäin meitä -vinkaten tallaamaan, suojaisii teitä.

20010119 Herkällä vaistolla...

Liian jos helposti sanoissaan heiluu kuin siinä mallaisi, ihmistä reiluu, epäilys heräisi useilla tuosta -tokkopa osais ees maalihin juosta. Sietäisi luottamusreittejä löytää istua rohkeesti yhteistä pöytää, avata sanainen arkkunsa siellä -pysyen ehdoitta, totuudentiellä. Herkällä vaistolla onnistuu varmaan ohittaa kaukaa sen, estoisenharmaan, nauruhun levittäin useesti suuta -keksien lisäksi, jujua muuta. Jopahan joutuu se onninen aika rinteiltä, vuorilta, kuuluvi kaika, yhteisyys tuottanut jälleisest tulost -pieniä ripsuja , kertynyt sulost. Koivujen katveessa kesäiset illat tuossapa toiveille löytyvi sillat, vesi kun välkkyilee, pilvienkuvii -sepä se ihmisel, kaikkista huvii. Aatteleis, tätä kun jatkuisi pitkään harmit ei sotkisi konsa ne mitkään, rikkaus rinnassa löytäisi korkoo -hitsiikö yksinään, nurkassaan norkoo.

20010119 Tässä nyt juuri mä...

Aina ei ajatus notkeesti kulje tyytyväntuntua, mieleensä sulje, kokeilu ilmaisee asiantilan -väkisteväännetty, hallussak pilan. Tässä nyt juuri mä selvitän tuota lähestynk väkisin vellovaa suota, ilman, et korjailis matkalla menoo -kiertäen jotenkin tullutta tenoo. Yleenskin riimeily lapsista puuhaa enimmin esillä, pelkästi huuhaa, jokunen itukin kurkkailee jostain -täydelle potaskal, ihan kun kostain. Maailma jossakin kaukana pyörii ihmiset ahkerat sielläpä hyörii, tehden myös tulosta kaikkisen aikaa -siinä on sähellyst, siinä on taikaa. Kaikki koht surrailee koneitten voimal ämyrit ärjyilee hirveäl soimal, vanhalle ihmisel tuosta on haittaa -hänelle miedompi parhaasti maittaa. Edistys, tätäkö sorttia juuri askel kyl entiseen, todella suuri, haitatkin paisuvat pilvien lailla -joitakin juttuja, olis kyl vailla.

20010119 Työhän se parasta...

Anteeksi pyytelen riimientekoo moni jo luulee, et ukkohan sekoo, keveempää oloa näillä vaan etsin -laiskinta puoltani, sitähän metsin. Yhäkin tunto se jotenkin soimaa ei ole kehoiseen toimintaan voimaa, onneksi pännällä leikkiä koitan -harmainta arkee ehk painissa voitan. Yhteisö toimii ja tulosta kertyy järkevät ihmiset sellaiseen vertyy, eläkeläisillä, meillä on toisin -itsekin hänttärämp ehdoitta oisin. Työhän se parasta, elämänturvaa sellaisen äärehen ahkerat kurvaa, keho ja henki saa evästä noista -luuseriolol, ei kerrykään moista. Harraste lievittää orpoisenkipuu pelastusrenkaana etehen lipuu, ei ole yksisest olonsa suossa -kaveripuolikin hoidettu tuossa. Syrjäisyys liikana, ankea anti tuosta ei mieluusti, kotihinkanti, äläpä itseäis sävyittä pidä -omilla eväilläis, valoa idä.

20010119 Kun ei oo kylillä...

Aikaisin aamulla satun kun herään rupeilen riimejä kokohon kerään, enimmin illal kyl kynähän tarttuu -sanoja peräkkäin, jonohon varttuu. Kun ei oo kylillä tottunut huiskaan sitoutuu rippeittens parissa tuiskaan, päivällä näitä en juurikaan väännä -aatosta värssyille suotuiseks käännä. Tottumus ohjailee ukolla laivaa jatkuvast palikoit esille kaivaa, henkistä nälkää, se tää eikpä ole -luullust en kenenkään varpail näil pole. Itseä istutan kynäni kylkeen löytäiksein reittejä, varistain hylkeen, tarkastitähtäilyst todella luovun -sekunninpitkistä, niistähän juovun. Ylen on samanlaist sorttia puuro edistysmielisel, olen kait kuuro, kun vaan saan latoa mielestä ulos -sillä ei väliä, mikä sen tulos. Näyttää kyl itsekkäänpuuhalta varmaan puolustuspuheeni, - alla oon harmaan, ainoita keinoja sielua soittaa -elämän liikainen kuormitus voittaa.

20010119 Suunta se olkoon...

Ikää kun kertyy, se hienokin juttu harrasteest tulleiksee läheinen tuttu, jonkahan äärehen ehtiä koittaa -pulmaisii tilanteit hyödykseen voittaa. Jokaisel luullusti moisehen mieltä aatostenkätköistä, kumpuilee sieltä, pikkasen kevennyst arkiseen oloon -laittaen palikoit uudesti jonoon. Suunta se olkoon nyt, mikäkin kulla henkisest tarvetta kuulluksi tulla, minimi-mitassa, juuripa silleen -painotuspuolia vähästi milleen. Mediaa silmäilles. aatoksii kertyy vanhankin tunto noist jotenkin vertyy, eihän meil vielä tuo järki se jäässä -pikkuisii pätkiä, ituja päässä. Kaikki se tällainen, tavaksi muuttuu vaikkakin eväitä hirveäst puuttuu, nolottaa joskus tää naiivius suuri -ihan kun edessä, esteistenmuuri. Himoisenhakuista aikans kun värkkää arkista pilvistään värssyillä tärkkää, noissa ei todella kulttuuri kuki -pienen vaan olijan, nöyräinen huki.

20010119 Omalla mallilla...

Itsestälähtevii keinojaan koittaa jotakin ominta, esille voittaa, olipa ajatus, sana tai teko -yhäkin enemmäks kertyvi keko. Tuota ei enimmät halua suosii mielestään liiasti arkista kuosii, parempi valmista päähänsä mättää -amatöörpuoliset, vähemmil jättää. Mutta kun joillakin ilmaisunpakko sellaisen väistöstä, tulisi sakko, tuollaisten joukkohon itseinkin heitän -kulmikkaist riimeistä, huttua keitän. Omalla mallilla, todella juuri pätemätarve vaik ei ole suuri, täytet vaan hituista omalle mielel -maistellen sanoja sopiviks kielel. Hieman vois muutella ulkoista puolta kumpuu kun ituja henkisist tuolta, siltikin rajallist enimmin kyllä -alemmalt asteelta kertyilee vyllä. Mielen siis puolelle toiminta mennyt kehoista rientoa kaipaile en nyt, päivittäin vintillä, askelt ja heiluu -anteeks se pientä, mut luonteeltaan reiluu.

20010119 Yhteys toisiin kun...

Ihminen kaavoittuu syrjäisest olost kohta ei urkene omasta kolost, tuumii vaan, kaikkinen taakse se mennyt yrityskelpoinen, vähää mä en nyt. Siltikin tarvitsee miellelle työtä väistääkseen, kohdata henkistä yötä, tarve siin ohittaa ehdoitta laadun -lapsesta itseensä, ilmaiseks saadun. Yhteys toisiin kun melkeinpä poikki hiemanhan linkaten huomiseens loikki, antamat panostaan, taitojenpuolelt -siltikin säästyilee enemmält huolelt. Menneissä tulleita mokia suree kuitenkin hampaitaan yhtehen puree, sallimus viskelee roimasti lastaan -eikä ois järkeä, purnata vastaan. Vaikka kaik ulkoisuus karsittu aivan löydämme lääkkeemme, poistoksi vaivan, tarttuu vaan siihen, tuo mikä on lähin -huutises hiidessä, hetkessä vähin. Elämä tarjoaa tietomme mukaan oltakoon sellaisel, myötäisensukaan, nousemme portaita etujentiellä -vieläpä todella, auliilla miellä.

20010119 Vastuiset tuntevat...

Jutut kun muuttuvat, asiat kääntyy hyötyinen tappioks helposti vääntyy, aatteitten kohdilla, juuripa tälleen -sormellaviisattui, äkisti välleen. Hyvää ken tarkoitti, toisaalla nurin muka ol puutetta riittävän kurin, tuollaista linjaahan, maailmanmitois -kädet jo piankin, lyövissä vitois. Vastuiset tuntevat varmaankin kaavat osalla kivistää, aiemmat haavat, yhteistä täyttä ei puhtaasti ole -etteikö kenenkään varpaille pole. Seuraust tuosta on sotien melskeet vanhemmat kokeneet noittenkin helskeet, ihmises syvältä pulppuaa lähteet -nurjastkin kantista, esillä nähteet. Puhua voi sitä ammoisel suulla kultaisel polulla, olevans luulla, aika kun toisinen, väärässsä jyrkäst -eikä ees arvaisi, millaises tyrkäs. Tärkeää todella, joustava olla yleisen avaran, sen katsannolla, hymyillä silloin, kun kirota mielis -oikeesta asenteest tuopahan kielis.

Pentti Pohjola 20010119 (20010119) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu