20001201 Kotoista

20001201 Oppi ei tarttunut...

Vaikka noist murheista valitust riittää ylhäälläolevaa päivistään kiittää, minäkin hankala äijämies -joka se nuukasti kaikest ties. Oppi ei tarttunut tipastkaan pollaan pelkällä vaistolla ruuhtani hollaan, sisarusläheisten myötä juu -leivässä pysyvi ukon suu. Toki mä riisistä puuroa keitän mikrohon astian rennosti heitän, pepsistä maxia, naukkailen -vaihtoisest känttyä haukkailen. Nuorempi veikka, hän ruokia laittaa sellainen mullekin tietysti maittaa, tuolloin saa kielelle herkkuja -makujenmestaril, terkkuja. Imurinlykintää harrastaa pitää villaisii koiria muutenhan itää, siisteys tärkeä, juuri näin -asiat viihtyvät oikeinpäin. Elämäs muitakin virikkeit olla lehtiä, telkkua, täyskatsannolla, syvimmät aistimat rinnalla -pysytään henkisest pinnalla.

20001201 Korjailen mieltäni...

Vanhuus tää jotenkin konstista puuhaa kun sitä minimist töissänsä luuhaa, toden jos sanoo, niin hommii ei -tupaiseks ukoksi miehen vei. Nuoremmal tuossa on sietämispaikka itsel kun heiluu viel vinhasti laikka, ethän sä nykyisin mitään tie -turpaskin tukompaan syystään vie. Itseys tällaisest pikkusen kärsii ristisistriidoista hengessään järsii, mutta kun selkäkin äkeilee -parhaimmaks oleilun näkeilee. Korjailen mieltäni riimienteol tarkoitusperää ei suurella keol, luulenkin, korviketyötä tää -mustaa siin valkoisel samal jää. Tarmoton olen, sen auliisti myönnän omuuttain hankalast huomiseen työnnän, enkä ees aio tät lopettaa -nöyryyttä kyllä se opettaa. Metkoja tuosta, et jaloilla pysyn ylhäältä neuvoja, tyhmä tääl kysyn, vastaus siinä, sä jaksa vaan -elämänkulhosta maistaa saa.

20001201 Oppia ikä...

Häiriöntuottoa ei pidä pelkäil omuutens vahvemmal perustal telkäil, samaa tuost tulevast melusta -kestoinen silloinkin selusta. Aina jos pelkkänä korvana varttuu hankalanhaittoja lisääkin karttuu, sanovat, siinä on tyhmä mies -työnteon räimeistä, nollat ties. Eihän voi hakata hiljaisest naulaa pärinää, moottorisahaa kun kaulaa, ne ovat pakkoisii ääniä -antaa vaan häiritä lääniä. Vanhana ukkona ärähtää monil ei siinä ennätä ryhtyä lonil, katumus perästä julmettu -pyykkisii kivii kun kulmettu. Itsellein parhaillaan sietoa etsin täytistä hiljaisentarvetta metsin, pytinki lähelle nousee tuos -elämänääniä, sellaisest vuos. Kylmillä ihan on erisenlaista useitten klasien takaa ei maista, suven ehk kuumilla polinaa -immeisten, värkkien kolinaa.

20001201 Varakkaast kodisthan...

Mitä on eliitin pintojenalla teräväst järjestkö rakentuu malla, vaiko on merkityst vanhempain rahoil -suihkuisten seurpiirein, painavil tahoil. Varakkaast kodisthan kiva on lähtee etsimään omaansa, koivuu ja tähtee, jotka kyl tiedossa vanakast heillä -rampates nousuisenjohtoisil teillä. Sitten se valkoinen lakki on päässä jatkoisii opintoi eittämät näässä, maisteriks, tohtoriks, professorkastiin -osaamispulssi se tullut näin lastiin. Ohessa etsitty vaimo ja lapset harrastepuoleltkin kuuluvi kapset, ratsastust, tennistä, golfia pelail lionseis, rotareis, zontissa kelail. Yhteisö tarjoaa luottamustoimii parhaita sellaisii itselleen poimii, liikemiespiirejä, optionnostoi -pätemäpuutteelleen löytäen kostoi. Näinpä on saavuttu ylimpään johtoon itsenäispäivänä pränikkäin hohtoon, pressan tuon kättä saa linnassa puistaa -elämänikänsä värinät muistaa.

20001201 Juuresta puuhun...

Elämähän kutsuu meitä kulkemahan eri teitä, tarjoellen rooleinkohdat -osottain myös, harhaanjohdat. Valmistutaan siksi huolel ollaan aurinkoisel puolel, nättiyttä kiikarissa -tytös, pojanviikarissa. Avoimina silmät suuret vanhemmil mis, osoonjuuret, kädentaitoin käyttelyssä -järjensortin näyttelyssä. Opetus on äiti taidoil puheliail, sekä vaidoil, työnnettäissä ruuhi vesil -probleemoita laittain esil. Ympäristöön mihin syntyy aluks, tutuimpihin ryntyy, sitten koulutietoo hakein -järjenkäyttö jossa sakein. Lukemalla kielet oppii kulttuuria samal koppii, asema se sitten tärkee -jossa tarvii, extrajärkee.

20001201 Ystävii eihän täl...

Aluksi sanoisin het minä tuosta eipä täs jaksella tippaakaan juosta, selkä on senverran pilalla -hankalantuntua tilalla. Kävellä siltikin yrittää koitan lisäisii hetkiä vanhuudel voitan, pikkusen ruttuukin nyhtelen -raitille enää mä lähde en. Ystävii eihän täl tyylillä yhtään orpoisenrekeä joutuilee nyhtään, iloko kävisi kylässä -ukko kun tällailla hylässä. Meikäisen konstit on käytetty loppuun pelkkiä perskeitä jääneinä roppuun, onni on toisaalle menossa -luullusti etuises kenossa. Sitli viel aattelee, hyvä on näinkin nalliksi kalliol vaikkapa jäinkin, en niin oo roskana sopassa -vähemmän huolia kopassa. Rustailen riimejä, eipä pal muuta toki viel käsissä, siivousluuta, imurinsurruilla pölyt vek -kivenpaa itselle moinen tek.

Pentti Pohjola 20001201 (20001201) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu