20001130 Sutaistuja

20001130 Lähdöt pyyhki...

Ajanratas uusiin vie kaikille on tarpeen tie, elontaidon kadottaa -mielen hyvilt padottaa. Tarkoitus ei ollut tää että kertyy syömmeen jää, ylemmäshän yritti -henkensvoimal pyritti. Ryppyi tuli olohon lankes omaan kolohon, häpee niskaa punottaa -taidotonta runottaa. Lähdöt pyyhki kaikki pois helpompaa se tälleen ois, ei oo kenen kesteenä -ilontulon esteenä. Päivät näinkin iltahan lankkui olon siltahan, että jaksais ponnistaa -vähäistäkin onnistaa. Seuranpuute tukistaa ilontulon kukistaa, liikaa pitäin narinaa -kertois olons tarinaa.

20001130 Aloin tehdä töppyjä...

Paljon meluu tyhjästä eipä silloin nyhjästä, aihet tullut moitteisiin -tavoita ei voitteisiin. Miksi hitos lankesin orvon itsel kankesin, niinkö vähä järkeni -hukkasin et kärkeni. Aloin tehdä töppyjä järjettömii höppyjä, kainuus kotiin lukkosi -ilonreitin tukkosi. Jotkut kerrat silleen niin onnenovet lonksi kiin, miten nauruu jatkaisi -palleaa et vatkaisi. Turha nyt on räpeillä erheitänsä häpeillä, ne ei toki suuria -kasvatti silt muuria. Hävikki tuos edessä silmänseudut vedessä, totta lieneek taru tää -että venhost eno jää.

20001130 Tottako...

Haitarii kun soittelin ikävääni voittelin, kyläpaikat etäiset -rutulla siin vetäiset. Nolo luonto tukisti iloilmeen kukisti, miks ei hymy levennyt -elontaakka kevennyt. Toisia kyl tanssiin sai plussamerkkist, eikö vai, ristiriitaa mielessä -jotain pahast pielessä. Pareja kun pyöritti omaa orpoo nyöritti, enkö jaksa hosua -onneheni osua. Nyt jo juttu selvä tää kotikorsuun lojuun jää, se on helpoin ratkaisu -kanansiivilt katkaisu. Kiitoksia ihmiset vastuissahan ette te, näytitte kyl latua -lueksin silt satua.

20001130 Hennolle kulkijal...

Paljon oon kertoillut omista menoist harrastein heitoista, laiskuudentenoist, ajoittain rukkasta heiluttaa piti -sellaisest pöytähän portsua iti. Hennolle kulkijal taakkaa ol tuossa mielenkinsietämä, ajoittain suossa, niskaansa raapi ja kirosi kohtaa -joka se ihmisen harmeihin johtaa. Muualla nauruisel suulla he painaa ikävänhetket vaan pikkuista lainaa, osaispa rentuudel kättänsä huiskaa -sensijaan, ettäpä kiukuista tuiskaa. Asennepuolella jossakin tökkii noita sit miettimäs useinkin kökkii, hiivatin huonosti hoitelin hommat -pääsivät kimppuhun useat kommat. Kiintymyst pelkäsin melkein kuin ruttoo arvailin, loppues tyhjyyteen puttoo, niin siinä kävikin, reilust sen myönnän -orvon kun kontturei huomiseen työnnän. Ilonkin sirusii nyppäillyt mieleen kaikki ei sentänsä pelkästi pieleen, vaikka ma itseä säälittä sätin -takaisii portteikin raolleen jätin.

20001130 Urhoost kyl mielemme...

Iloa ihminen päiviinsä soisi vanhuuden kohdal kun ravattu, sehän se hengelle nousua toisi -täyttymyspuoli jos avattu. Aina ei kilkata kellot ne nätist lieneekö luonteemme vikoja, juuri tuost olennan heikkuudenmätist -kannamme sieluissa likoja. Urhoost kyl nielemme kohtalontuomat istumal vähäimme pöytähän, kiitämme tästäkin, luojammeluomat -niukasti saatuhun töytähän. Erheet kait polttivat jälkensä kipeet unohdus kiirehti korjaamaan, tuolla men edellä viuhtoen ripeet -he ketkä, yhteistä sorjaamaan. Jälkises junassa aika on mutkal vaiteluus paikkansa varannut, ei siinä rynnätä toisia tutkal -taitokin kauaksi karannut. Meiltäkin selitteit olemainvähiin auttaval ihmisel tarjottais, sellaisensorttista, etteipä lähiin -pelkkäähän pimeetä varjottais.

20001130 Näinhän ne määrittyy...

Väsyneen apu on plus miinus nolla elämäntiellä tuol rankalla, hontelol mielel, ja heippaillen holla -toisinpäin, juuri kuin vankalla. Näinhän ne määrittyy polkujenristeet askelten jytistes huomiseen, unohtaa pitäis ne entiset misteet -luottaen onnen sen tuomiseen. Raha ei ratkaisis solmuja mieles kaikkihan tuntevat jutun tään, lipevää vaikka ois, saippuaist kieles -yksinhän hortoomaan polul jää. Iloinen rempseys avuna parhain veikkausvoitosta sehän käy, ponnistain ryhdisti ylitse harhain -ei pahaa sutta sit missään näy. Onni jos pompehtii vierellä kellä saavutteet tarkasti sihtailtu, tunnonkinpuoli se auvoinen, hellä -laaduissa ei ole pihtailtu. Uskotaan hyvään, kait tärkeintä juuri elon se ehdointa sykintää, kullekin kääntyy voi sellainen tuuri -autuas-oloist et kykintää.

20001130 Poikkeusyksilöt onnistuu...

väkisin joskus tuot asiaa miettii onko ees vauhdilla hypännyt, hakiko hereesti mahdollist tiettii -vaiko vain pikkasest nypännyt. Tulokset kertyvät jänteväst työstä eikä siin nokka se tuhise, irtoiset varisee pakkoisest vyöstä -jouto ei kimpussa suhise. Miten vois löytää sen paineittenkeston jolla ois tuleva turvattu, kaikkehen joutavaan äkkisen eston -vireänladulle kurvattu. Useinpa taitaa se sillailla olla lonkkaa vaan vetäilee petissä, tyhjistä haaveista turpoaa polla -valvuoden päässä näin jetistä. Poikkeusyksilöt onnistuu kyllä heitä ei estele myrskytkään, noilla on sellainen karismanvyllä -satu ei pahimmat tyrskytkään. Arkinen olija perässä naahaa raskasta taakkaansa kiroten, julmetunpainavaa heikkuutta raahaa -tovit vain, sekunnit viroten.

20001130 Ohessaolenta vähentää...

Aina ei jaksa tääl iloinen olla maailma viilentää mielen, vaikka ois pienesti sietävä holla -terävään hioilee kielen. Ulkona etäällä haikeus varttuu miten sen laittaisi taskuun, kaikkea pölyistä turkkihin tarttuu -eikä voi merkitä laskuun. Ohessaolenta vähentää kestoo ihminen itaraks muuttuu, henkisensaral jos päättömäst sestoo -kaikkipa läheiset suuttuu. Tarvittais raiteita, kiskoja juuri vakaus löytyisi työllä, erehdysvaara kyl siltikin suuri -hukankin hävikit vyöllä. Mitäk täs tolkutan kaikella tällä jos ei se sinulle passaa, itselle kertyy vaan tunnolle mällä -aikomat sivuisiin rassaa. Katsele kanssani hyviä helläst lähdetään loimuiluin suuntaan, etsitään painoa enempäintelläst -haritteet osioiks muuntaan.

Pentti Pohjola 20001130 (20001130) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu