20001003 Heittoja

20001003 Aina voi sattua...

Ehdoitta täytyisi suuntansa tietää hyviä neuvoja alttiisti sietää, mitenpä osaiskaan oikeast olla kun ei ees riittänyt aiemmin holla. Luuloilla päällystäin huomisen polun tuuriinsa turvaten, valitsee kolun, aina on vaarana pudota laivast muistamat tipankaantippaisest taivast. Aina voi sattua upoksiinmenoo ylläteluonteista häikkää ja tenoo, vaikka sit varoisi ikänsä juuri kolhujenvaara silt hirmuisen suuri. Tokihan joissakin pysyilee pinnal lääkettä löytäen särkyneel rinnal, mutta jos ihmiset ovensa sulkee pakko on tietänsä torsona kulkee. Miettely laittailee ponnistaan uusiin jopa ehk kertyykin sävyjä muusiin, vainenkin varmennus pitäisi löytää ettei ain kovimpiin tiellänsä töytää. Ystäväinrikkaus olkoon siis haave etenkin silloin kun tulleena raave, nöyrällä otteella huomista vastaan jopahan heijailee elämä lastaan.

20001003 Muutoksenpaine ehk...

Ilo ei rikasta jokaista meitä joudumme kulkemaan varjoisii teitä, mieli vaik parempaan oisikin tallel -arkisen ehdoton, harmisti kallel. Toimist jos löytyy se nurjainen puoli palkkionmääränä, ehdoton huoli, vaikka sielt kampeutuis villisti ylös yhäkin tarjoaa itseään, hylös. Sankarimieli siin minimiin putoo harmienlukki kun verkkojaan kutoo, poikettais piruuttaan soiselta sivuun -alkaen kallaittenreunoille hivuun. Muutoksenpaine ehk merkkejä antaa syvästkin onkalost, kovalle kantaa, ellemme pyristä härkäisest vastaan -onnenkinrippu saa paijailla lastaan. Kysytään heiltä, joit onni on potkint miltä se tuntui kun ilo tuo lotkint, arvasko edeltä lahjansa arvon -vaiko ol tuntuma, paremmin harvon. Tilastotiedettä, useilt kun kysyy olonsa valtimol sormensa pysyy, ympäril tsiikaillen, jotakin huomaa -ehkpä vaik, kateitten esilletuomaa.

20001003 Kaikkea hätäistä...

Elonsapäiviä sietäisi juhlii hyvii meil aika kun omistaan tuhlii, näemme aamumme, päivät ja illat löytäen toisiimme, kiinteänsillat. Hosuinen rytmi ei luontevaa koskaan -ehdoittaerehdyst, riehu ei joskaan, ympäripyöreistä puurteluist stoppi -sunnuntailevosta, omitaan koppi. Kaikkea hätäistä laimentaa koittaa itseään ehyymmäl, naureksein voittaa, halvoilla konsteilla oloaan pilaa -siksipä rajoitteit, turvakseen tilaa. Lueksii paljon ja aattelee perään tottuilee valkkaillen herätteit kerään, jaksain myös aistia avunkin tarve -ehkäpä joillakin, eduist noist harve. Syksyinen ruska meil parhaillaan juuri näytelmä luonnossa, spektaakkel suuri, vaahteroilt punoittaa ihanast kylki -koivutkin keltaista kultaansa sylki. Puissa ja pensaissa lepohon pyrkyy ihmisten aisteille, sävyistä tyrkyy, meemmehän talvehen vaihtelunkautta -suloisenmukavaa, maisemainlautta.

20001003 Kiitosta heitellään...

Ihmisenhyvä on lähellä aina sinäkin sellaista nappia paina, ehditset elosi loppuhun saakka -rauhaisest kirvoten, niskasta taakka. Nyt on se edistyspuolinen juttu hämmennysvalmiina höyryää huttu, tallissa heiniä etehen pollen -nautintaa, hiljaisen käsilläollen. Sanoja sorvataan, ilojentiellä rintaista liekkiä metkahan piellä, eksytään muistojen salaiseen sietoon -uupuen iltaisin, faktaiseen tietoon. Osasii jokainen, määrästä ollaan kävispä tarttuma ripeesti pollaan, valaistusolothan korvautuis heti -aivankuin silmissä siintäisi, jeti. Virheille omansa tunkio tuolla niitä ei eväitä syödä, ei nuolla, sileeksi rässäten huomisenpinnan -tajuten kerralla, oottoiset rinnan. Kiitosta heitellään ystäväin luokse ehtaisin ajate, sinneppä juokse, halutaan nähdä tuo, hempeänkukka -väreissäänloistava, ihmeittennukka.

20001003 Nykyisil nuoril on...

Ahkeruus äl mua unhohon jätä kaipailen piristet yhäkin tätä, että vois rehkiä henkisis ringeis -uupua pelkästi määrien tingeis. Tokihan tehot on kaukana nykyy ei edes ymmärryst, arvostaa kykyy, laatuisenlaittajat, omansa ryhmä -sitä ei oivalla tällainen tyhmä. Kapinamieltä ei siltikään ole vaahtoisenpärskyissä, täällä en pole, nöyrästi kumarran etevil teille -oottehan tuoneet nuo tulokset meille. Monet on nykyisin koneet ja vehkeet tietoiset värkit, nuo ihmeiset tehkeet, käyttäjätaitoja tyhmält tält puuttuu -ihan siin itselle loivemmast suuttuu. Nykyisil nuoril on helppoa oppii kädenhänkäänteessä, salamast koppii, ilkkuen ylittäät haasteisten langan -täysin on toisia, tuoreilla vangat. Huumeet nuo uhkina, aiheellist pelko kaikkein ois saatava vaaroista selko, ettei tuo hävikki putsaisi pöytää -inehmo itsensä, ajois et löytää.

20001003 Mieles käy kuhina...

Kauniiseen aatokseen mieluusti tarttuu lisääkin sellaista yhäti varttuu, aiheita etsien päivin ja illoin -suuntana oikea varmasti silloin. Paljon on rengattu harmienlukkoo jälkeisenmäärissä, niputtain tukkoo, hiitehen moiset siit, häipykää heti -nyt vaan on kauniille pedattu peti. Mieles käy kuhina, mikhän tuo voittaa heleitä sointujak huomen jo soittaa, että vois pälyisist rempsaista eroon -yhteistenvärkeillä, tajuaan teroon. Syntei ei irti me itsestä saada vaikkei se onneksi täytisest kaada, luopua pitäis noist, kiroilunpuolist -miinuksenmerkkisist, erheittenhuolist. Tietenkin koitettu ylemmäs kipuil omuudenalhosta itseemme vipuil, ain ei kyl kaverit tuppaile tyrkyl sepäs se ottaakin, pienesti myrkyl. Oma on tiensä tuo jokaisel eessä -harmienhelpeistä, kulmamme veessä, morjest silt syksyinen päivä, ja ruska -ihanaa että sust tänne taas kuska.

20001003 Yhteinen tähtäys...

Henkistä riittoa etsitään yhä olipa arki, tai juurikin pyhä, ettei sit tuottaisi läheisil haittaa -myötäinen elämä, makeelta maittaa. Tässähän tarvitaan toisilta apui saataisiin valmista, ilman noit hapui, lähtien liikkeelle rentoisin mielin -haasteluvalmeisin, sietoisin kielin. Yhteinen tähtäys pitäisi löytää arjessa ongelmiin helposti töytää, kaveri, kaveril, onhan se metkaa -vetäen reimasti, haasteitten letkaa. Pehmeitä arvoja, tulis et luokse niitten ei perässä vanhana juokse, ehkpä täs annettu niukasti tehoo -kun ei oo lihaksii, pinkeää kehoo. Mielessä myllerryst, sitäpä riittää värssyjentekoonkin, avun sen liittää, omalla harmaalla tavallaan toki ahtaast kun vinkkelist näkemäns koki. Jaksaisi pidellä vellovaa mieltä estellä kiihtymyst, rumia sieltä, nää kun jo elämän laskuisii päivii -parhaista tietystkin, kalpeita häivii.

20001003 Se taas on täydesti...

Värssyjenteost vois tullakin tauti ettei siit himpustkaan keveenä nauti, silloin ois palikat ehdoitta seos -haittaisenhyllyiset, pelkästi keos. Tuota kyl vaaraa ei luultavast ole sellaisel tahdil ei rukkiaan pole, jotkut vaan minuutit moiselle uhraa -pienesti säästellen, kynällä tuhraa. Se taas on täydesti toisinen puuha koneen kun äärelle siirtyvi luuha, tätähänkautta myös päätyvät mappiin -oli vaik aiheiset kääntyneet klappiin. Ainahan jotakin värkätä pitää kivoja silloinhan mielessä itää, omiksi tarpeiksi pelkäst on tehty haittaa ei vaikkapa, laatu se ehty. Yhä näis pohjana omatkin elot myönteisenkokemat, ehkpä myös pelot, tajunnast haeksii, silppujen joukost -haituliveitkin, ne purkeaa loukost. Elämä kiinnostaa jokaista meitä kulkeissaan avoinna elojenteitä, tuotahan sitä sit tiirailla passaa -onnistuu, taikka vain pöhkösti rassaa.

20001003 Omakin kyllästys...

Telkkarin tuijotus nääntävää puuhaa ihan on pelkkää sit, nimeltään huuhaa, silmät ne väsyy ja hermoja tiukkii laadussa ohjelmat, matalii, niukkii. Sitä kun sihtailee päivin ja illoin orjaksi kokenee itsensä silloin, pistäisiit puikkoihin uusia tyyppei ehkäpä tulisi hengelle, ryyppei. Omakin kyllästys muistella pitää sieltäkin suunnalt voi kiukkuista itää, yhtä ja toista sais korjailla tosin -ajassa lyhemmin, pätkäisin osin. Kirjoja käsissään täytyisi plarail ehtaista aikaa sil riitosti varail, täytinen maailma avautuis siellä hengelle herätteist, leppeellä miellä. Vahvoja voimia puseron alla sinne ei tunkeutuu, sietäisi halla, ystävät yhdessä, tukien toista ihanaa aatella kohdallaan moista. Mutta on orvolla omansa esteet riitä ei pitkälle milloinkaan kesteet, kääriytyis tyhjänsä sisälle aivan tuntenee luissansa, pettymänvaivan.

Pentti Pohjola 20001003 (20001003) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu